Kirjoittanut
Kirjoittaja on pastori, joka työskentelee Suomen Raamattuopiston palveluksessa.Kaupan näyteikkunaan oli ilmestynyt jouluseimi, asetelma, joka kuvaa jouluyön tapahtumia. Seimessä esiintyy yleensä pyhän perheen lisäksi paimenia, itämaan tietäjiä ja tallin eläimiä. Seimen avulla lapsille on helpompi opettaa joulukertomuksen sisältöä.
Kun sanon kertomus, en tietenkään tarkoita, että ensimmäisen joulun tapahtumat olisivat satua tai sepitettä. Kristillinen kirkko on aina uskonut, että Jumala syntyi ihmiseksi ajassa ja paikassa. Siksi ei olisi pahitteeksi, jos aikuinenkin hiljentyisi jouluseimen äärelle.
Vaatimaton petipaikka
Myös jouluevankeliumissa mainitaan sana seimi, mutta vain paljon suppeammassa merkityksessä. Evankelista Luukas kertoo, kuinka Maria ”kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa”. Tässä asiayhteydessä seimi tarkoittaa eläinten syöttökaukaloa, puusta tai kivestä muovattua naudan ruoka-astiaa.
Tämä pieni yksityiskohta lyö korville kaikkea ihmislähtöistä uskonnollisuutta, jonka pyrkimyksenä on kurkottaa ylöspäin, kohti jumaluutta. Tällöin ihminen haluaa puunata ja putsata itsensä, jotta voisi olla yhteydessä pyhään Jumalaan, jonka hän etäisesti hahmottaa olevan olemassa.
Jouluevankeliumi kääntää asetelman päälaelleen. Ensimmäisenä jouluna Jeesus syntyi yksinkertaisen ja vaatimattoman elämän keskelle. Loiston ja yltäkylläisyyden sijaan Jumala valitsi eläinten mylvinnän, lannan hajun ja olkien karheuden. Joseph Ratzinger kommentoi osuvasti Jeesuksen elämää: ”Syntymästä saakka hänen paikkansa on kaiken sen ulkopuolella, mikä maailmassa on merkittävää ja mahtavaa.”
Jumala tulee alas
Sama tapahtuu yhä uudelleen: Jeesus ottaa osaa ihmiskunnan hätään ja kärsimykseen. Hän laskeutuu alas ihmisen arkielämän kipujen keskelle. Siis sinnekin, missä riidellään joululahjoista, surraan edesmennyttä puolisoa tai taistellaan viinanpirun kanssa. Jouluevankeliumin keskus on Jumalan teoissa: hän on se, joka pelastaa. Ihminen vain hämmästelee, kuinka syntiselle annetaan synnit anteeksi ja köyhä puetaan juhlavaatteisiin.
Tänäkään vuonna ei kannata haikailla joulun ihmemaahan, pumpuliseen tunnelmahetteikköön. Jos jatkuvasti punnitsee, tuntuuko minusta nyt joululta vai ei, joutuu taatusti pettymään, sillä ihmisen sisäinen elämä järkkyy kovin pienistä. Joulutunnelma on tipotiessään, kun kinkku palaa karrelle tai kun kissa kaataa kuusen.
Sen sijaan, että ripustautuisi omien tuntemusten varaan, kannattaa ankkuri heittää itsensä ulkopuolelle, kohti Jumalan tekoja ja hänen lupauksiaan. Vanhassa ranskalaisessa joululaulussa katsotaan oikeaan suuntaan: ”Heinillä härkien kaukalon / nukkuu lapsi viaton. / Enkelparven tie / kohta luokse vie / rakkautta suurinta katsomaan”.
