Kirjoittanut
Radio Dein päätoimittajaEspoon yhteisen kirkkovaltuuston kevätkokouksessa käsittelimme jälleen kansainvälisen vastuun määrärahan jakoa. Viime vuonna määräraha lopetettiin jo Sleyltä ja Sleffiltä ja sitä rajoitettiin Kansanlähetykseltä ja Kylväjältä, koska valtuuston tekemän linjauksen mukaan näiden järjestöjen suhtautuminen naispappeuteen ja sukupuolivähemmistöihin on epäselvä. Tänä keväänä yritettiin palauttaa määrärahat kaikille kirkon virallisille lähetysjärjestöille perustuen uuteen perussopimukseen lähetystyön järjestämisestä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja lähetysjärjestöjen välillä.
Viime kesänä kaikki kirkon seitsemän lähetysjärjestöä allekirjoittivat kirkkohallituksen kanssa perussopimuksen, joka velvoittaa niitä noudattamaan kirkon tunnustusta ja päätöksiä. Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko vahvisti, ettei kukaan järjestöjen johtajista ole ilmaissut, etteivät he olisi valmiita puolustamaan ihmisoikeuksia eikä ole olemassa todisteita, että mikään näistä järjestöistä olisi harjoittanut lähetyskentillä naispappien tai sukupuolivähemmistöjen syrjintää. Espoon yhteisessä kirkkovaltuustossa ei kuitenkaan annettu paljoa painoarvoa sille työlle, mitä Kirkkohallituksessa oli sopimuksen eteen tehty, vaan jäsenet tekivät päätöksiä sydämellään.
Puheenvuoroista sai sen kuvan, että enemmistölle missio kirkossa liittyy naisten ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvon ajamiseen. Kirkon päätöksenteon traditiosta, perinteistä ja rakenteista ei niinkään välitetä. Perussopimuksen allekirjoittaminen ei palauttanut näiden ihmisten luottamusta siihen, että lähetysjärjestöissä mikään olisi muuttunut. Muutoksen pitäisi olla jotain muuta kuin pelkkää puhetta, vähintään naispappien palkkaamista – ja parhaimmillaan sukupuolivähemmistöjen edustajien palkkaamista. Luottamusta heikensi myös se, että jäsenet olivat lukeneet järjestöjen edustajien kriittisiä kommentteja esimerkiksi sukupuolineutraalista avioliittolaista.
Toisille edustajille, kuten itselleni, missiona on laajapohjainen kirkko, jossa olisi tilaa erilaisille järjestöille ja Raamatun tulkinnoille. Yritettiinpä kokouksessa ehdottaa jopa mallia, jossa lopullinen ratkaisu järjestöjen rahaosuuksien jaosta olisi perustunut äänimääriin. Yksinkertaisessa enemmistössä kun on se ongelma, että vaikka määrärahojen palauttaminen kaikille lähetysjärjestöille hävisi äänestyksessä vain kolmella äänellä, häviäjien tarpeita ei tarvitse ottaa mitenkään huomioon.
Onko ihme, jos konservatiivisia järjestöjä kannattava seurakuntalainen haluaa erota kirkosta ja päättää itse kirkollisveronsa käytöstä, mikäli hänen edustamaansa näkemystä ei enää mitenkään huomioida? Kaivaten muistelen aikoja, jolloin aloitin luottamushenkilönä vuonna 2003. Silloin pyrittiin vielä etsimään konsensusta ja häviäjä huomioitiin ponnella tai vastaantulolla. Kirkossa ei pitäisi ajaa vain enemmistön missiota vaan yhdessä pohtia sellaisia rakenteista ja linjauksia, joiden turvin kaikki voisivat mahtua samaan kirkkoon. Mutta nykyään esimerkiksi Espoossa vain dramaattinen vähemmistö oli enää tämän ajattelumallin kannalla.
Juopa erilaisten missioiden välissä tuntuu vuosi vuodelta syvenevän, eikä kumpikaan taho oikeasti lotkauta korviaan toisen puheelle. Valtuustossa on enää turha yrittää muuttaa kenenkään mielipiteitä. Ratkaisut tehdään jo seurakuntavaaleissa, kun päätetään, kenet valitaan edustajaksi.
Kirkon seurakuntavaalisivustolla yritetään päättäjiksi saada ihmisiä, jotka haluavat tehdä hyvää. Kirkon missiosta ei puhuta mitään. Sen sijaan potentiaalisia ehdokkaita rohkaistaan tekemään kirkosta oman näköisensä. Päättäjät eivät siis välttämättä enää sitoudu edes kirkon perustehtäviin, vaan oman näköinen kirkko voi olla minkä tahansa hyvän edistäminen. Esimerkiksi kunnallispoliitikot haluavat kirkosta maksajaa hyvinvointipalveluille, joita kunta ei enää jatkossa pysty yksin tarjoamaan.
Kirkko järjestää ennen marraskuun seurakuntavaaleja eripuolilla Suomea erilaisten tapahtumien yhteydessä ”Hyvän tekemisen” -toreja, joissa rekrytoidaan ehdokkaita. Mukana toreilla on kirkon eri toimijoita. Ei kuitenkaan kaikkia: konservatiiviset järjestöt on jätetty toreilta pois. Näissä vaaleissa päätetään, savustetaanko ne lopullisesti ulos vai voisiko kirkkomme haavoistaan huolimatta olla vielä koko kirkkokansankin kirkko.
Sukupuolivähemmistöjen etuja ajavien edustajat ovat jo aktiivisesti ryhmittäytyneet ”Tulkaa kaikki” -liikkeeseen ja käyttävät taitavasti lobbausta ja viestintää. Toivottavasti vanhoilliset herätysliikkeet eivät nuku ja jätä kirkkolaivaa ilman taistelua. Jos ne eivät nyt tosissaan panosta näihin seurakuntavaaleihin, tuloksista ja sen seurauksista on turha valittaa. Nopeat syövät hitaat, sellaista se kirkkopolitiikkakin nykyään on.
Lisätietoja: seurakuntavaalit.fi
Seurakuntavaalien projektipäällikkö Mari Leppänen ja Kansanlähetyksen kotimaisen työn johtajana sekä lähetystyöntekijänä Inkerin kirkon palveluksessa toiminut Isto Pihkala debatoivat seurakuntavaaleista Radio Deissä. Viikon debatti keskivikkona 2.4. klo 9-10. Uusintana klo 13-14 ja 01-02.
