Kirjoittanut
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja voimavarakeskeinen työnohjaajaJoitakin vuosia sitten ystäväni kodissa tehtiin keittiöremontti, jonka yhteydessä keittiöön laitettiin uusi vesihana. Siro, korkealle kaarelle taipuva kaunotar, joka toi iloa arkisiin askareisiin.
Mutta sitten tulivat vaikeat vuodet. Sairaus mursi puolison elämän, ja ystäväni jäi yksin. Taakkaa olisi jo siinäkin ollut tarpeeksi kannettavaksi, mutta kaiken lisäksi hän itse sairastui vakavasti. Muuttuneen elämäntilanteen myötä tuli ajankohtaiseksi uuden kodin etsiminen.
Vuokralle tarjotaan -ilmoituksia katsellessaan ystävälläni oli tapana aina ensimmäiseksi etsiä asuntojen keittiöistä tuttua, kaunista vesihanaa. Jos sellaista ei ollut, asunto ei häntä kauaa kiinnostanut. Sirosta, kauniisti korkealle kaarelle taipuvasta keittiön vesihanasta tuli hänelle merkki, joka näytti tietä; kuin Betlehemin tähti, jota hän seurasi uutta kotia etsiessään.
Irrottautuminen vanhasta kodista, joka oli täynnä rakkaita muistoja, ei ollut helppoa. Mutta lopulta ystäväni päätti jättää hakemuksen edes jollakin tavalla mahdolliselta vaihtoehdolta tuntuvaan vuokra-asuntoon. Huoneisto oli kaupungin ydinkeskustassa, ja siitä kiinnostuneita hakijoita oli kymmeniä. Ystäväni ei uskonut itsellään olevan minkäänlaisia mahdollisuuksia tulla valituksi, ja niinpä hän laittoi hakemuksensa matkaan edes näkemättä asuntoa.
Suuri oli hämmästys, kun joitakin viikkoja myöhemmin hänelle ilmoitettiin, että hän oli saanut asunnon. Lopullisen päätöksen tekeminen pelotti, mutta se kannatti. Sillä vielä suurempi oli hämmästys, kun hän viimein avaimet saatuaan astui ensimmäisen kerran uuteen kotiinsa. Sen keittiössä häntä odotti siro, kauniisti korkealle kaarelle taipuva vesihana.
Vasta asuntoon muutettuaan ystäväni tajusi, että keittiön hana ei suinkaan ollut ainoa unelma, josta uusi koti oli tehnyt totta. Hän oli usein haaveillut asumisesta vanhassa kivitalossa, jossa olisi korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat mutta jossa samaan aikaan olisi puhtaat, uudet pinnat ja kalusteet. Hänen uusi kotipesänsä oli vanhassa 1920-luvun kivitalossa, jossa oli korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat. Mutta siellä oli myös uudet pinnat ja kalusteet, sillä koko talo oli vastikään remontoitu täysin uutta vastaavaksi. Eikä siinä vielä kaikki. Asunto myös sijaitsi juuri sillä alueella, josta hän oli aina unelmoinut: lähellä keskustan tuntumassa olevaa järvenrantaa ja ulkoilumaastoa.
Kun kuuntelin ystäväni kertomusta uuden kodin etsimisestä ja löytymisestä, sydämeni alkoi ihmeellisesti lämmetä. Aloin aavistella ihmiskättä paljon isomman käden liikkuneen asioita järjestelemässä. Samaan aikaan kun unelma uudesta kodista alkoi vähitellen itää ystäväni sisällä, Hän, jolta jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee, oli alkanut salassa toimia ja valmistella unelman toteutumista. Vaikka irtautuminen vanhasta kodista kesti kauan ja oli kipeä prosessi, Jumala tiesi juuri oikean aikataulun. Kun ystäväni vihdoin oli valmis päästämään irti vanhasta, uusi oli häntä odottamassa. Eikä se ollut mikä tahansa uusi asunto, vaan koti, josta löytyivät ne juuri hänelle tärkeät asiat.
Voiko Jumala oikeasti olla näin hyvä? Ystäväni kokemus todistaa, että kyllä voi! Psalminkirjoittajakin vakuuttaa, että hän ”ravitsee meidät hyvyydellään”. Jumala ei kuitenkaan ole automaatti, josta vain kolikon aukkoon tiputtamalla saamme poimia haluamamme tuotteen. Mutta ystäväni tarina rohkaisee luottamaan siihen, että me saamme unelmoida ja että Jumala näkee unelmamme ja ymmärtää kaipauksemme. Hän voi alkaa valmistaa meille sitä mitä sydämemme kaipaa ja lähteä kuljettamaan meitä sitä kohti. Ja ajallaan hän antaa meille myös rohkeuden irrottaa otteemme vanhasta, jotta jotakin uutta voi tulla sen sijaan.
Ystävääni oli toivottamassa tervetulleeksi hänen uuteen kotiinsa se siro, kauniisti korkealle kaarelle kaartuva vesihana. Mikähän mahtaa odottaa sinua siellä missä sinun unelmistasi on tullut totta?
