Kirjoittanut
Kirjoittaja on maailmanmatkaaja ja Elämään-lehden kolumnisti.Lentokoneesta katsoessani maata, siellä olevia rakennuksia, ihmisiä, autoja, teitä tai muita rakennelmia,kaikki näyttää niin heikolta ja hauraalta. Vain hieman isompi luonnon aiheuttama kepponen, niin jokainen maassa oleva saa tuntea nahoissaan voimat, jotka eivät ole ihmisestä lähtöisin. Niinkuin sanotaan, että tuuli puhaltaa siellä missä tahtoo…
Jäin miettimään, miten ihminen voikaan luulla olevansa kaiken tämän maailmanvaltias? Niinkuin jokainen meistä on nähnyt erilaisissa mittakaavoissa, kuinka luonto näyttää voimansa tulvien, myrskyjen, kuivuuden tai muun luonnonkatastrofin kautta. Ei auta oletko presidentti, kuninkaallinen, valtionvirkamies, köyhä, koditon tai jotain muuta. Kaikki ovat viimeistään sellaisen edessä saman arvoisia.
Lentokoneen laskeutuessa maankamaralle, palaan siihen tilaan, jota näen päivittäin. Ihmiset ja rakennukset ovat taas samankokoisia kuin ennen lentoa. Melkein alan taas uskoa ihmisen pätevyyteen hoitaa kaikki maailman asiat kuntoon ja ottaa siitä kunniaa itselleen. Miten muistini voikaan olla niin huono?
Jumala antaa tai sallii? Miten sen asian ikinä näkeekin, niin tärkeimmäksi nousee sielun ja sydämen tila. Se ei häviä katastrofeissa tai muissa maailman myrskyissä. Mihin tai miten sen olen ankkuroinut? Tämän kehon, joka minulle on lainaksi annettu elämän kulkemiseen, voi hävitä, vanhentua, kolhiintua tai pahastikin lakata toimimasta. Sen voi myrsky viedä mennessään tai viholliset kiduttaa äärimmilleen, mutta sielussa me voimme olla paikallaan. Toki, sieluista käydään ympäri maailmaa kauppaa eri keinoin, mutta juuri siksi on tärkeää, että ymmärrän Jumalani suuruuden ja mahdin.
Tänään voin nähdä Hänet lämpimässä kesätuulessa kutittelevan puiden lehtiä, auringon säteissä, ihmisten hymyssä tai mahdollisuudessa vapaaseen tahtoon. En usko Jumalani istuvan ihmisten tekemissä kauniissa linnoissa, kullatuissa maalauksissa tai kylpemässä rahanvallassa. Tänään aamusta Hän saapui aamupalapöytääni, jossa ihailin appelsiinimehun kaunista väriä. Huomasin hänen hymyilevän saadessaan jakaa kanssani arjen, ilon, surun tai kaiken siltä väliltä.
Hän on tässä ja nyt. Minun luonani ja sinun luonasi. Kaikkialla. Se tekee olon turvalliseksi.
Turvallista viikkoa sielunmaisemaasi!
