Kirjoittanut
Tie on vienyt kirjoittajaa koulumaailmasta lähetystyöhön Lähi-itään. Tällä hetkellä hän elää lähetyselämää kotimaassa Lähetysyhdistys Kylväjän apulaislähetysjohtajana.”Lähettinä kuljet sillalla kahden maailman välillä: välität kotimaahan kuulumisia työalueesi todellisuudesta ja rakennat yhteyttä suomalaisten ja paikallisten kristittyjen välille.” Näin totesi Kylväjän edellinen lähetysjohtaja Juhani Lindgren lähetystyöntekijän identiteetistä ja toimenkuvasta oman lähetyskurssini aikana.
Kylväjä lähettää lähetystyöntekijöitä edistämään Jumalan valtakunnan etenemistä. Lähetystehtävä sisältää evankeliumin julistamisen sekä yhteisöjen elinolosuhteiden kohentamiseen ja kestävään kehitykseen tähtäävän palvelun. Kirkon kansainvälisen työn erityiskoulutuksen koulutussuunnitelma uudistettiin viime vuonna. Sen mukaan lähetystyöntekijän osaamisalueiksi määriteltiin sitoutuminen kirkon hengelliseen perustaan, organisaatio- ja kehittämisosaaminen, vuorovaikutustaidot, uskonto- ja kulttuuriosaaminen sekä tehtäväkohtainen ammatillinen osaaminen. Lähetystyössä palvellaan pääsääntöisesti ammatillisen osaamisen mukaisissa tehtävissä ja lähetti-identiteetti rakennetaan olemassa olevan ammattikoulutuksen päälle.
Lähetystyöntekijän koulutukselle on monia vaatimuksia ja loputtomasti odotuksia. Kuten nykyään monella muullakin alalla, myös lähettiys on elinikäinen kasvutehtävä ja edellyttää jatkuvaa oppimista. Itsetuntemus ja valmius arvioida omaa toimintaa ovat lähetillekin tarpeen, ja koulutuksen tulisi antaa niihin välineitä. Erityisesti uutta työtä aloitettaessa lähetit joutuvat taipumaan moneen ja usein olosuhteet pakottavat moniottelijaksi. Jos työtehtävät eivät suoranaisesti vie epämukavuusalueelle, niin viimeistään vieraaseen kulttuuriin ja elämänpiiriin sopeutuminen haastaa osaamisen ja henkisen joustavuuden rajoja. Itselläni oli olo usein kuin kuminauhalla, jota venytettiin äärirajoille asti. Juuri kun tuntui, että kohta napsahtaa ja katkeaa, tulikin vielä lisää vaativia asioita. Kiitollisena saattoi huomata kuitenkin oppivansa ja selviävänsä.
Nykyään puhutaan yhä enemmän kokonaisvaltaisesta kirkon missiosta, jolloin lähetys ei ole ainoastaan yksi ”työala” muiden joukossa, vaan seurakunnan tapa olla. Mission tulee läpäistä seurakunnan kaikkea elämää ja olla kristityn elämänmuoto. Kylväjässä puhutaan kokonaisvaltaisesta lähetyselämästä, johon meidät on kutsuttu yksilöinä ja seurakuntina. On suuri haaste elää todeksi evankeliumin muutosvoima henkilökohtaisesti ja yhteisöinä, sillä kirkon hengelliseen perustaan sitoutuminen ei voi olla vain dogmaattista asioiden totena pitämistä. Jos sanat ja teot ovat ristiriidassa, teot puhuvat kuuluvammin, myös lähetystyössä ja globaalissa kristittyjen kumppanuudessa. Yhteisön muutos ja koko yhteiskuntaa muuttava vaikutus lähtee useimmiten liikkeelle yksilöiden sitoutumisesta kristillisiin arvoihin ja niiden pohjalta tehdyistä valinnoista.
Sillalla kulkiessa liikettä ja annettavaa on molempiin suuntiin. Samalla kun lähetti opettelee kontekstualisoimaan evankeliumin työalueensa kulttuuriin sopivalla tavalla, vuorovaikutus saa pohtimaan omaa kristillistä perinnettä. Mikä siinä on yleispätevää, raamatullista ja osa ilosanomaa, mikä kulttuurisidonnaista ja muutettavissa? Tämä voi johtaa jopa kriisiin, mikä on aina myös positiivinen mahdollisuus. Länsimaisina lähetteinä meidän on syytä tiedostaa jälkikristillisessä yhteiskunnassa toimivien kirkkojemme kehitys ja olla viemättä siitä nousevia muutoksia ja epävarmuuksia mukanamme työalueelle. Tuliaisena Suomeen päin monella lähetillä on kokemus muun muassa paikallisen seurakuntaelämän yhteisöllisyydestä ja uskon kokonaisvaltaisuudesta. Myös kristittyjen veljiemme ja sisartemme tapa ottaa Raamattu todesta opetuksessa ja elämässä haastaa.
Sillalle astuminen tarkoittaa suostumista liikkeellä ja välitilassa oloon. Moni lähetti kokee levollisuutta ja kotoisuutta vain matkalla, lentokentillä. Jumalan valtakunta on jo nyt ja ei kuitenkaan vielä. Kielikoulussa opin hasidijuutalaisten rytmikkään laulun, joka muodostui henkilökohtaiseksi voimalaulukseni: ”Koko maailma kulkee kapealla sillalla. Ja kaikkein tärkeintä on, ettei pelkää ollenkaan!” Lähetti ei kulje sillalla, jotta Jumala hyväksyisi ja pelastaisi hänet. Sillalle ei eksytä tai päädytä vahingossa. Sillalle astutaan ja sillä kuljetaan, koska Jumala on rakastanut ensin. Vaikka meitä ahdistavat kaikenlaiset vaikeudet, ulkopäin taistelut ja sisältäpäin pelot, niin Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohduttaa meitäkin (2. Kor. 7:5–6). Hän kutsuu, lähettää ja käyttää, peloistakin huolimatta.
