Kirjoittanut
Jaakko Pirttiaho on Yksin armosta ry:n toiminnanjohtaja, raamattunopettaja, kirjailija ja blogisti - www.yksinarmosta.fi”Ethän sinä ole antanut minulle jälkeläistä…” (1. Moos. 15: 3).
Uskon sankari makaa monet rankkasateet ja ulvovat hiekkamyrskyt kokeneen telttansa sisällä. Hänen uskonsa on yhtä ”paikan päälle paikkaa” -kuin silmien edessä oleva suojakangas.
Aina joskus elämässä tulee vastaan päätylauta. Nyt se tuli Aabrahamille. Edes Jumalan ilmestyminen – joita oli muuten tapahtunut tätä enneni vain 3-4 kertaa aikaisemmin – ei saanut kylmettynyttä sydäntä lämpenemään.
Jumalan uusima lupaus sai karkean vastaanoton: ”En jaksa enää kuunnella puheitasi! Sinulla oli viimeiset 10 vuotta aikaa avata Saaran kohtu ja antaa se, mitä olemme itkeneet uskomme loppuun saakka. Älä enää lupaa sellaista, mitä et voi pitää!”
”Älä enää lupaa sitä, mitä et voi/halua/kykene tekemään!” Eikö se ole jokaisen kristityn kokema raaka tunne, päätylauta, josta ei enää voi ponnistaa ylöspäin?
Jumala ei säikähtänyt. Hän ei suuttunut, ottanut itseensä, Hänellä ei niin sanotusti ”käynyt tunteisiin.” Hän ymmärsi paremmin kuin Aabraham pystyi epäuskossaan käsittämään.
Aabraham ei uskonut enää. Ei myöskään Job. Ei Gideon, ei Mooses, ei Jaakob, ei Jeremia, ei myöskään Pietari tai Paavali, Tuomaksesta puhumattakaan.
Mutta Jumala oli jokaisen heidän kohdalla totta. Hän oli kyllä monesti tuskastuttavan hidas liikkeissään ja silti aikataulu oli huolella hiottu.
Mitä Hän vastaa tänään sinun huutoosi?
”Älä pelkää, Minä en ole muuttanut tahtoani kohdallasi! Vaikka taivas ja maa katoaisi, Minun rakkauteni ja lupaukseni sinua kohtaan eivät ikinä muutu!”
Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.
