Kirjoittanut
Maalaistytön muisteluksiaKäydessäni viimeksi ilosanomamatkalla Siperiassa tutustuin burjaattinaiseen, jota kutsun tässä Roosaksi. Tuo Roosa-mummo kävi joka ikisessä seurakunnan tilaisuudessa. Uskollisesti hän köpötteli aina paikalle kaksi huivia päässään, talvitakki päällään ja keppi kädessään. Kun kysyin Roosalta, miten hän on löytänyt tiensä kirkkoon, hän kertoi tällaisen tarinan:
”Synnyin eräässä kylässä 300 km päässä Ulan Udesta Mongolian rajalle päin. Kahdeksanvuotiaaksi asti puhuin vain burjaatin kieltä, mutta kouluun mentyäni opin venäjääkin. Perheemme tragedia oli se, että äidin puolen suku oli kirottu. Vuosikymmenet koetin etsiä vastausta siihen, miten tuo kirous saataisiin pois perheemme päältä.”
”Isoukkini joutui sotaan vuonna 1914. Hänet komennettiin Arkangeliin, missä hän sai keuhkotaudin ja toi sen tuliaisina kotiin. Poika sai tartunnan hänestä ja joutui vuoteen omaksi. Isoukki solmi sillä aikaa suhteen miniänsä kanssa, jolloin isomummo kirosi kaikki suvun miespuoliset jälkeläiset. Heillä ei tulisi koskaan olemaan lapsia eikä perheonnea. Ja juuri niin meidän suvussamme sitten kävikin. Minullakin oli neljä enoa, jotka kaikki kuolivat lapsettomina, onnea näkemättä. Perheemme on kokenut kovin paljon muitakin suuria onnettomuuksia.”
”Kyselin sekä shamaaneilta että buddhalaisilta lamoilta, miten sukukirouksesta voisi päästä irti. He sanoivat, että siihen tarvittaisiinkin jokin todella voimallinen rukous. Eivät he kuitenkaan osanneet sellaista rukousta rukoilla. Silloin tajusin, ettei heistä ole meidän perheellemme mitään apua.”
”Etsin etsimästä päästyänikin, ja lopulta käteeni osui kristillinen kirja. Vuosi oli silloin 1998. Kommunismin romahduksen jälkeen voitiin kristinuskoa alkaa täälläkin levittää. Kirjaa lukiessani tajusin suureksi riemukseni, että olen löytänyt vastauksen ongelmaani. On olemassa Jumala, joka voi kumota kaikki kiroukset. On olemassa Jeesus, joka on voittanut Saatanan.”
”Menin kirkkoon ja otin kasteen ensimmäisten burjaattien joukossa. Vein myös lapseni ja lapsenlapseni kirkkoon, ja heidätkin kastettiin. Nyt monet heistä ovat naimisissa ei-kristittyjen kanssa, ja kirkossa käynnin laita on valitettavasti vähän niin ja näin.” Tätä kertoessaan Roosa-mummo huokaa syvään. Sitten hän jatkaa:
”Mieheni harrasti taikuutta, mikä toi monia ongelmia kattomme alle. Sitten hän läksi toisen naisen matkaan ja jätti minut ja lapset huoltajaa vaille. Kun hän sairastui syöpään seitsemänkymppisenä, heitti tuo nainen hänet ovesta ulos. Siinä vaiheessa mies tuli koputtelemaan minun ovelleni. Päätin hoitaa hänet hautaan, olipa hän kohdellut minua miten huonosti hyvänsä. Mies rukoili epätoivoisesti buddhalaisalttarinsa ääressä, mutta ei saanut rauhaa sydämeensä. Pelkäsi raukka helvettiä. Vasta silloin hänelle alkoi kristinusko kelvata. Kristityt veljet tulivat kertomaan miehelleni pelastuksen tiestä, ja hän ottikin Jeesuksen vastaan ennen kuolemaansa.”
Katsellessani Roosa-mummon ryppyisiä mutta samalla loistavia kasvoja minäkin iloitsin siitä, että meillä on Jeesus, joka pystyy vapauttamaan ihmisen kaikista kirouksista, sekä todellisista että kuvitelluista. Maailmassa on yhä miljoonia ihmisiä, jotka elävät elämäänsä henkien, tabujen ja kirousten pelossa. Yhä enenevässä määrin heitä löytyy myös kristinuskon hylänneistä länsimaista. Jospa sanoma Saatanan voittajasta voisikin tavoittaa heistä jokaisen, kuten se tavoitti Roosa-mummon Siperiassa! 
