Kirjoittanut
Olen seinäjokinen Vapaakirkon hallituksen puheenjohtaja. Kristillisiä harrastuksiani ovat mm. Israel-työ, jota teen oman kirkkokuntani ohella myös Israelin Ystävien liittohallituksessa sekä Kristillinen teatteriyhdistys Kristy, jossa olen pari kymmentä vuotta näytellyt ja pari näytelmää olen itsekin teatterille kirjoittanut. Siviilissä olen sairaanhoitopiirin johtaja, sairaalaneuvos, ns. soteveteraani, kymmenen vuotta soteuudistusta tehnyt ja siinä myös omat traumani hankkinut. Yhden vaimon mies, kahden aikuisen tyttären isä ja yhden tyttären tyttären ja yhden tyttären pojan ukki. 68-kertainen maratonin juoksija.Lomalukemisena minulla on ollut – hengellisten kirjojen ja dekkarien rinnalla – Pentti Linkolan vuonna 1971 julkaistu esseekokoelma ”Unelmat paremmasta maailmasta” Kirjan esseet ovat 1960-luvulta. Sisältö ei ole pelkkää ekofasismia kuten Linkolan joissain myöhemmissä teoksissa, vaan monipuolista pohdintaa kulttuurista, taloudesta ja yhteiskunnasta. 60-luvun Linkola tuntuu vielä aika kompromissihaluiselta ja pehmeältä. Monet ajatukset ovat sellaisia, joille voi sanoa aamenen (esimerkiksi se, että tavalliselle konsertissa kävijälle ”saattavat riittää mainosti Beethoven, Brahms ja Bruckner koko elämänajaksi, ei hän tarvitse ollenkaan mitään Schönbergiä tai Stockhausenia.”) Toki mukana on paljon virkistävää naljailua vaikkapa Pekka Kuuselle, Pekka Lounelalle, Veijo Merelle ja monille muille sen ajan julkisen keskustelun kävijöille.
Se, minkä Linkolan kirjoituksista haluan nostaa esille, on hänen määritelmänsä sivistyksestä: ”Sivistys on suurelta osalta epäitsekkyyttä.” Tärkeimpiä sivistyksen tunnusmerkkejä Linkolalle on ”eräänlainen kokonaisnäkemys sekä tiedollisella että arvostuksien alueella, jossa oman henkilön arvo ja merkitys on likimain oikealla paikallaan. Tästä seuraa ympäristön, muiden ihmisten ja muunkin elämän huomioonottaminen.”
Kristinuskon etiikka on mitä suurimmassa määrin perustunut epäitsekkyyden ja toisen ihmisen ja myös luonnon huomioon ottamisen ideaaliin. Jo Mooseksen Jumalalta saamassa laissa korostetaan lähimmäisen rakastamista: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (3 Moos. 19:18). Pietari muistuttaa: ”Kunnioittakaa kaikkia.” (1 Piet. 2:17). Jeesus itse sanoo: ”Tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.” (Luuk. 6:27) ja niin edelleen. Ohjeita epäitsekkääseen ja toiset huomioon ottavaan elämisen tapaan on todella lukuisasti.
Linkolan määritelmän pohjalta voi siis hyvin todeta, että me kristityt olemme todella sivistyneitä, jos otamme elämisen ohjeet Raamatusta. Toinen asia sitten on, osaammeko elää käytännön tasolla epäitsekkäästi, sivistyneesti edes seurakunnan keskellä: annammeko tilaa ajatukselle, että kun monet muut eivät ota vastuuta seurakunnan vapaaehtoistehtävistä, ei minunkaan tarvitse; valitammeko jumalanpalvelusten musiikista, kun se ei satu miellyttämään minua; ryntäämmekö ensimmäisenä kirkkokahvien jonoon; pysäköimme automme mahdollisimman lähelle kirkon sisäänkäyntiä ajattelematta, että joku huonommin liikkuva ehkä tarvitsisi pikemmin sen paikan. Lähimmäisen huomioon ottaminen ei ole vain hetkellinen ponnistus, vaan sen tulisi olla elämän asenne, läpileikkaava piirre kaikessa olemisessamme ja tekemisessämme.
Aika yleisesti ajatellaan, että ne arvot, joita kulutusyhteiskunta painottaa, eivät ohjaa epäitsekkyyteen. Omien tarpeiden tyydytys on etusijalla ja tähän kannustavat palvelujen ja tavaroiden markkinoijat. Toisen huomioon ottamista on vuosituhannet ohjanneet osin kirjoittamattomatkin säännöt, hyvät käytöstavat. Yksilökeskeisyyden ja yksilön vapauden aatteiden vahvistumisen vuoksi niidenkin vaikutus on kuitenkin heikentynyt. Nykypäivänä moni kysyy, mitä väliä on käyttäytymisen muodoilla, kunhan pysytään lain puitteissa eikä aiheuteta suoraa vahinkoa muille.
Epäitsekkyyttä korostava kristillinen seurakunta on selvä vastavoima sivistymättömyydelle ja itsekkyydelle. Tämä on myös meidän yhteiskunnallinen tehtävämme: meidän pitää osaltamme huolehtia, ettei sivistys, aito sivistys, joka tulee julki siinä, miten otamme muut ihmiset huomioon, rapaudu, niin lopun aikoja kuin elämmekin.
Muuten: Linkolan tekstissä oli myös hyvä sitaatti, Linkolakaan ei tiedä keneltä: ”Ihminen, jolla on kiire, ei voi olla sivistynyt.” Siis kiire pois seurakunnista!
