Sivistys vai sukupuolineutraali avioliitto?

Laki rekisteröidystä parisuhteesta säädettiin vuonna 2001. Sillä haluttiin parantaa samaa sukupuolta olevien parien yhteiskunnallisia oikeuksia. Parisuhteen rekisteröinnillä onkin nykyisin lähes samat oikeusvaikutukset kuin avioliiton solmimisella. Yksittäiset kohdat, joissa parisuhde- ja avioliitolaki eroavat toisistaan, nousevat muun muassa tarpeesta suojata lasten oikeuksia.

Tasa-arvoinen tilanne ei kuitenkaan ole riittänyt seksuaalivähemmistöille. Ne ovat ottaneet seuraavan askeleen vaatimalla viime kerralla saavutettujen oikeuksien laajentamista. Yhteiskuntamoraalia ja lainsäädäntöä pyritään murtamaan askel kerrallaan ponnistaen aina edelliseltä portaalta. Siirtyminen homojen ja lesbojen parisuhdelaista adoptio-oikeuden sallivaan avioliittolain muutokseen on tästä konkreettinen esimerkki.

Kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain säätämiseksi luovutettiin eduskunnalle vuosi sitten. Eduskunnan lakivaliokunta on kuullut tämän jälkeen runsaan joukon asiantuntijoita ja perehtynyt huolella lakimuutoksen vaikutuksiin. Tämän perusteella lakivaliokunta päätti esittää eduskunnalle, ettei kansalaisaloitetta uudesta laista tulisi hyväksyä ja lähti valmistelemaan sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustavaa mietintöä.

Avioliittolain kohtalo ratkaistaan perjantaina 28. marraskuuta eduskunnan äänestyksessä. Siinä ovat vastakkain valiokunnan mietintö ja valiokunnassa vähemmistöön jääneiden vastalause. Äänestys käydään niin sanottuna omantunnon kysymyksenä, jolloin puolueiden ryhmäkuri ei sido yksittäisiä kansanedustajia.

Koko kuluneen vuoden ajan sukupuolineutraalia avioliittolakia on ajettu tasa-arvon nimissä kuin käärmettä pyssyyn. Maamme valtamedia näyttää asettuneen tässä asiassa – jopa veronmaksajien rahoilla toimivaa Yleä myöten – yksipuolisen manipulaation äänitorveksi. Vahvojen argumenttien ja tutkimustulosten esiintuloa sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan ei ole sallittu – ei edes professoreiden esittämänä.

Varsin kuvaava esimerkki median käyttäytymisestä oli myös Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin tulon peruminen ennalta sovittuun ohjelmaan tv-kanava Nelosella. Soinin perinteistä avioliittokäsitystä puolustavalla esiintymisellä olisi saattanut olla liian näkyvä ja ”vaarallinen” vaikutus kansanedustajien mielipiteeseen vain muutama päivä ennen eduskunnan äänestystä.

Lakimuutosta on perusteltu tasa-arvolla ja ihmisoikeuksilla. Perinteistä avioliittokäsitystä kannattavien onkin ollut vaikea asettua julkisesti vastustamaan ehdotusta, koska virheellisiä käsitteitä käyttävässä keskustelussa heidät olisi leimattu helposti tasa-arvon vastustajiksi. Harjoitettu mielikuvamanipulaatio on käytännössä estänyt avoimen argumentoinnin ja köyhdyttänyt demokraattista keskustelua aiheesta.

Sukupuolineutraalissa avioliittopuheessa voidaan tunnistaa kolme keskeistä harhaväitettä, joilla kansalaisten mielikuvia on muokattu: Uutta lakia markkinoidaan tasa-arvon ja yhden-vertaisuuden nimissä. Sitä ajetaan vetoamalla siihen, että seksuaalinen suuntautuminen olisi biologisesti vastustamaton voima. Lisäksi perusteena käytetään sitä, ettei valtakulttuurilla ole oikeutta sortaa vähemmistöä.

Kaikki nämä perustelut ovat kestämättömiä ja sisäisesti ristiriitaisia. Niiden esittäjät unohtavat, että YK:n lapsen oikeuksien sopimus antaa lapselle oikeuden tuntea biologiset vanhempansa ja kasvaa heidän hoidossaan. Samoin unohtuu, että edes kaikki homo- ja lesbotutkijat eivät puolusta seksuaalisen suuntautumisen biologista määräytyneisyyttä. He tietävät tutkimusten osoittavan, että lapsen suhteella biologisiin vanhempiinsa on keskeinen merkitys hänen tasapainoisessa kehityksessään. Lisäksi seksuaalivähemmistöltä jää huomaamatta, että uuden lain hyväksyminen merkitsee käytännössä yhteiskunnan heikoimman vähemmistön, puolustuskyvyttömien lasten, oikeuksien polkemista aikuisten itsekkään vapauden kustannuksella.

Monissa maissa, joissa sukupuolineutraali avioliittolaki on ollut voimassa, näkyvät sen tuhoisat vaikutukset perheeseen, kouluopetukseen ja koko yhteiskuntaan. Sukupuolineutraali avioliittolaki on myös muuttanut koko avioliiton käsitteellisen merkityksen. Tämä on heijastunut dramaattisesti esimerkiksi siihen tapaan, jolla avioliittoa käsitellään kouluissa. Kun homo- ja heterosuhteet esitetään kouluopetuksessa yhtä arvokkaina, tämä on johtanut käytännössä perinteistä avioliittokäsitystä kannattavien sananvapauden rajoittamiseen.

Kanadassa sukupuolineutraali avioliittolaki on ollut voimassa kymmenen vuotta. Läntisen Ontarion yliopiston oikeustieteen professori Bradley W. Miller on analysoinut sen vaikutuksia kanadalaiseen koululaitokseen. Kanadassa myönteiset kuvaukset samaa sukupuolta olevien parien liitoista sekä tämän opetuksen vaikutukset koskevat periaatteessa kaikkia oppiaineita. Esimerkiksi kristittyjen perheiden vanhemmilla ei ole mitään tapaa estää sitä, että heidän lapsilleen opetetaan eri parisuhdemuotojen samanarvoisuutta, vaikka he pitävätkin sitä lapsilleen vahingollisena. Sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyminen on kasvattanut valtion valtaa kouluopetuksessa ja vastaavasti vähentänyt vanhempien mahdollisuuksia vaikuttaa lastensa kasvatukseen ja opetuksen arvosisältöihin. Myös oikeusistuimet ovat suhtautuneet nuivasti vanhempien valituksiin ja oikeuksiin asiaa koskevissa oikeudenkäynneissä.

Professori Bradley W. Miller kritisoi sitä, että Kanadassa on uuden avioliittolain myötä laillistettu koko yhteiskunnan läpäisevä systemaattinen indoktrinaatio. Jos joku hylkää käsityksen homo- ja heteroseksuaalisen parisuhteen samanarvoisuudesta, hän toimii uuden moraalimääritelmän mukaan syrjivästi ja vihamielisesti homoseksuaalisia ihmisiä kohtaan. Tämä perusasenne sulkee käytännössä pois sen, että erilaisia perhemuotoja voitaisiin avoimesti arvioida tarkastelemalla niiden todellisia vaikutuksia lapsiin.

Perhetutkimukset osoittavat edelleen isän ja äidin vastuullisen avioliiton lapsen parhaaksi kasvuympäristöksi. Vastaavasti homo- ja lesbovanhempien lasten on todettu kärsivän isän ikävästä, identiteettihäiriöistä ja heikommasta koulumenestyksestä. Tilastojen mukaan rikkonaisten perheiden ja homoseksuaalien lapset joutuvat myös keskimääräistä enemmän seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

Ottaessaan kantaa sukupuolineutraaliin avioliittolakiin eduskunta ratkaisee samalla koko suomalaisen yhteiskunnan kehityksen suunnan. Päätöksellä on merkittävät ja moniulotteiset vaikutukset pitkälle tulevaisuuteen.

Tässä ratkaisussa ei ole kyse aikuisten ihmisten tasa-arvosta ja oikeuksista. Siinä ei ole myöskään kyse sellaisista lainsäädännön muutostarpeista, joita voitaisiin perustella järjellä, etiikalla tai tutkimustuloksilla. Sukupuolineutraalin avioliittolain kannattavat näyttävätkin toimivan jonkinlaisen joukkohengen valtaamina ilman asiaperusteita.

Tässä ratkaisussa onkin kyse hengestä – oikean ja väärän erottamisesta. Samalla kyse on myös lapsen oikeuksista, kestävän kehityksen arvoista ja sivistyksen säilymisestä. Onko niillä jotain merkitystä vielä tämän päivän Suomessa? Vai valitseeko kansakunta sukupuolineutraalin avioliiton sivistyksen sijaan?