Kirjoittanut
Kirjoittaja on Sana-lehden päätoimittaja.Skeptikkojen Skepsis-lehden päätoimittaja Risto K. Järvinen teki pääkirjoituksessaan (4/09) tunnustuksen: hän on uskonut paranormaaleihin ilmiöihin, Jumalaan, Jeesukseen, Pyhään Henkeen ja jopa pyrkinyt lähetystyöhön. Hän on kaatunut alttarilla Seppo Juntusen ja Pirkko Jalovaaran käsittelyssä. Hän on ollut buddhalainen, tavoitellut valaistumista ja opiskellut japania pyrkiäkseen zen-luostariin. Hänelle jopa kehittyi etsinnän vuosina taito tietää asioita ennalta.
Enää Järvinen ei usko enää mihinkään näistä. Hän arvelee nyt, että usko Jumalaan perustui vain henkilökohtaisiin tarpeisiin, suggestioon ja valikoivaan muistiin ja ennalta tietäminen taitavaan arvaamiseen.
Arvostan tätä rehellistä kuvausta uskonnollisesta etsinnästä. Se istuu hyvin Skepsis-lehden yleiseen linjaan, havaittavien tosiasioiden tutkimiseen ja tunnustamiseen.
Olen Skeptikko-lehden innokas lukija – siitä huolimatta, että yhdistyksen perusajatuksena oleva ”tieteeseen ja järkeen perustuva käsitys maailmasta” ei lähtökohtaisesti voi tuottaa eikä sisältää uskoa Jumalaan. Ei sen pidäkään. Professori Kari Enqvist ilmaisi saman lehden numerossa tieteen ytimen: ”Tiede on metodi, tapa saada tietoa. Se on arkiajattelua ja tavallista havainnointia, mutta äärimmilleen hiottuna. — Tiede ei ole teistinen, deistinen sen paremmin kuin ateistinenkaan. Tiede on uskonnotonta. Mikään ei ole sille vierasta, eikä mikään ole sille pyhää.”
Skeptikot eivät yleensä tee aggressiivisia hyökkäyksiä uskonnollista uskoa tai kirkkoja kohtaan sinänsä. Toisin kuin räävittömät, tyylittömät ja keskenään riitelevät Vapaa-ajattelijat, skeptikot pitäytyvät paranormaaleiksi väitettyjen ilmiöiden kriittiseen tarkasteluun. Homeopaatit, varpumiehet, energiaparantajat ja ennustajat saavat huutia, ja näitä kirjoituksia on nautinto lukea.
On myös aivan oikein torjua sellainen argumentointi, jolla Jumalan olemassaoloa tai Jumalan toimintaa pyritään todistamaan tieteellisesti, mutta kestämättömin perustein. Jos Jumala on, Häntä ei tarvitse pitää pystyssä tieteen avulla, eikä valhein varsinkaan.
Skepsis-lehdessä esitellyt kriittisen ajattelun periaatteet olisivat erinomaista luettavaa vaikkapa peruskoululaisille – mutta asiassa on valitettava mutta. Toisinaan jonkun skeptikon katsomuksellinen logiikka pettää, ja hän niputtaa kristillisen uskon suoraan huuhaa-ilmiöiden joukkoon. Rehellinen skeptikko myöntää, että uskonnollinen tai uskonnoton katsomus on vain henkilökohtaisesti perusteltu uskomus – ja että kristillisen uskon perustelut voivat olla tieteen ulottumattomissa, mutta silti tosia. Kristityn sisäinen kokemus voi olla todellisen Jumalan ilmoitus, vaikkei tieteentekijä voi sitä havainnoida. Tiede ei ota kantaa, ihminen ottaa. Katsomus on aina valinta.
Näitä muka-tieteellisiä kristillisen uskon tölväisyjä on Skepsis-lehdessä sen verran, etten haluaisi kristilliseen uskoon kastetun ja kasvatetun koululaisen joutuvan niitä lukemaan. Nuoria ei tietenkään tarvitse, ei voi eikä saa kasvattaa sellaiseen luuloon, että kaikki uskovat Jumalaan tai edes kunnioittavat kristillistä uskoa. Mutta ei myöskään ole tarpeen altistaa nuorta sellaiselle tieteen kaapuun pukeutuneelle propagandalle, joka tosiasiassa on yhden uskomuksen ivallista asettumista toisen uskomuksen yläpuolelle.
Kun professorit Kari Enqvist ja teologian professori Tapio Puolimatka kävivät viime vuonna paljon kohua herättäneen väittelynsä Helsingin yliopistolla, Skepsis-lehden selostusten mukaan Enqvist pesi Puolimatkan kuusi-nolla. Väittelytaidon taso ei todista kummankaan uskomusten paikkansapitävyydestä. Kristittynä uskon, että kristitty Puolimatka on oikeassa – ja että nerokkaasti argumentoiva, uskosta osaton Enqvist on väärässä.
Miksi sitten uskon? Voisin kirjoittaa pitkän listan perusteluita. Uskonelämä on pääasiassa arkista ojentautumista sen mukaan mitä toivotaan, mutta joskus elämään murtautuu niin hämmästyttäviä, konkreettisia ja havainnoitavia kokemuksia, että Jumalan puuttuminen asioihin on aivan selvää. Jeesuksen seuraaminen – siis eläminen hänen yhteydessään Sanan, sakramenttien ja rukouselämän kautta – johtaa ällistyttävään loogisesti Raamatun lupausten mukaisiin seurauksiin.
Tieteen kannalta en tietenkään tämän kaiken perusteella tiedä, vaan olen vakuuttunut. Uskonnoton selittää uskonelämäni hämmästyttävyydet katsomuksestaan käsin niin kuin pystyy. Hän voi pitää niitä ”jumalharhana” ja minua kajahtaneena. Mutta voi käydä niinkin, että Jumalan Pyhä Henki tekee työtään vastahakoisessa sydämessä ja uskovan todistus herättää skeptikon Jumalan tuntemiseen. Tämän uskonyhteyden syntymistä, epäilijän heräämistä Jumalan tuntemiseen me kristityt rukoilemme.
Risto K. Järvisen totaalinen epäuskon kokemus on erinomainen pohja Jumalan työlle. Erittäin kristilliseltä kuulostaa hänen suhteensa buddhalaisuuteen, jonka hän on hylännyt: ”Haluan elää, en valaistua – istua lootusasennossa typerä hymy naamallani kaksitoista tuntia päivässä henki asetonilta haisten.”
Evankeliumi on kutsu elämään Jeesuksen Kristuksen rakkauden vapauttamana ilman uskontojen kahleita. Usko ei herää omalla päätöksellä vaan pyytävä saa sen Pyhän hengen lahjana. Varmastiko? Sana lupaa: ”Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.”
