Kirjoittanut
Juha Vähäsarja on Elämä -lehden päätoimittaja”Soup, soap and salvation” on yksi tunnetuimmista sloganeista maailmassa. Pelastusarmeijan tunnus viittaa tapaan olla läsnä heikkojen, sairaiden ja epäonnistuneiden arjessa.
Ensin vatsa täyteen, sillä nälkäisenä on vaikea kuulla evankeliumia tai mitään muutakaan. Sitten ihmisarvon kunnioitus antamalla mahdollisuus siistiytyä. Rakkauden tekojen jälkeen saatetaan jäädä kuuntelemaan, mistä halu auttamiseen syntyy.
Tämä malli ei vanhene. Ihminen ei muutu, elämän kovuus ei pääty ulkoiseen hyvinvointiin eikä maailma näytä sivistyvän koulutuksen myötä. Kovat arvot ovat palanneet, kun kristinuskon vaikutus ohenee. Elämän arvot vaikuttavat suoraan hyvinvointiin. Jotain ajastamme kertoo se, että Pelastusarmeijan tai seurakuntien diakoniatyön tarve on kasvanut, vaikka maamme on rikkaampi kuin koskaan.
Masennus ja ahdistuneisuus ovat lisääntyneet huolestuttavalla tavalla nuorten keskuudessa. Joka neljännellä nuorella on todettavissa mielenterveyden häiriö. Nuorisopsykiatrian potilasmäärät kasvavat, mutta kasvaneeseen hoidon tarpeeseen ei pystytä vastaamaan. Hoitojonojen kasvua ei voida ratkaista vain lisäämällä hoitoresurssia, totesi TAYS:n nuorisopsykiatrian vastuualuejohtaja Riittakerttu Kaltiala. Nuorisopsykiatrian ammattilaiset arvioivat, että perheissä, kouluissa ja yhteiskunnassa on tapahtunut asioita, jotka uhkaavat nuorten tulevaisuutta ratkaisevalla tavalla. ”Nyt olisi syytä keskustella, miksi on perheinä, kouluina ja yhteisöinä epäonnistuttu niin monen nuoren auttamisessa kohti tasapainoista aikuisuutta”, hän toteaa TAYS:n kotisivuilla.
Nuorille elämän suuria kysymyksiä ei ehkä olekaan koulutus, työura tai menestys. Suuri kysymys taitaa olla se, miten jaksan elää tässä sirpaloituneessa maailmassa, missä mistään ei oikein saa otetta. Miten käsitellä ilmastoahdistusta tai muita globaaleja ongelmia, joihin ei voi lopulta itse juuri vaikuttaa? Vielä suurempi kysymys on se, onko lähelläni ihmisiä, jotka rakastavat minua ilman saavutuksia. Tulevaisuuden suuri kysymys on se, kasvatammeko lapsemme keräämään itselleen menestystä vai opetammeko näkemään sen, että hyvinvointi kasvaa palveltaessa ja antamalla omastaan tarvitsevien hyväksi saa mielekkään elämän itselleen.
Pelastusarmeijan malli on kristillisen kirkon malli. Alusta asti on käynyt niin, että julistettaessa evankeliumia myös inhimilliset tarpeet ovat marssineet vastaan. Tämä on tuttua lähetystyöstä ja se on tuttua jo apostolien ajalta. Apostolien teoista:
”Noihin aikoihin, opetuslasten joukon yhä kasvaessa, kreikkaa puhuvat alkoivat syyttää hepreankielisiä siitä, että heidän leskiään syrjittiin päivittäisiä avustuksia jaettaessa. Silloin apostolit, ne kaksitoista, kutsuivat koolle koko opetuslasten joukon ja sanoivat: ”Ei ole oikein, että me ruoan jakamisen tähden lyömme laimin Jumalan sanan. Valitkaa siis, veljet, keskuudestanne seitsemän hyvämaineista miestä, jotka ovat Hengen ja viisauden täyttämiä, niin me asetamme heidät tähän tehtävään. Silloin me voimme omistautua rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen.” (Apt. 6:1-4)
Kristillinen usko auttaa koko ihmistä. Se ottaa huomioon erityisesti heikot ja ne, joita muut eivät puolusta tai auta. Se rohkaisee jokaista löytämään tehtävänsä Jumalan seurakunnassa muistaen sen, että vähäiset ovat taivaan valtakunnan suuria ja näkymätön palvelu merkittävintä.
Elämän tarkoitus löytyy antamisesta ei saamisesta.
Artikkeli on Elämä-lehden 6-7/2021 pääkirjoitus
