Kirjoittanut
Post-doc tutkija Helsingin yliopistossa ja opettaja IK-opiston Helsingin kampuksella.Olen kuullut uskovilta ikäihmisiltä hupaisia juttuja siitä, kuinka televisio löysi tiensä helluntailaisten olohuoneisiin. Ensi alkuun televisiota pidettiin Ilmestyskirjan ennustamana pedon kuvana (Ilm. 11:9; 13:15). Mutta kun huomattiin, miten näppärää pedon kuvasta oli seurata hiihtokilpailuja, moni palavallakin paikalla oleva Herran pyhä hankki Saloran tupaansa.
Kristityt ovat toisinaan suhtautuneet turhan torjuvasti teknologisiin innovaatioihin. Tätä taustaa vasten on ehkä ymmärrettävää, miksi älypuhelimen ja sosiaalisen median valtaannousu kymmenisen vuotta sitten on herättänyt niin vähän kritiikkiä uskovien keskuudessa. Nyt nämä kansat ja heimot yhdistävät petolliset keksinnöt kuitenkin pitävät meitä otteessaan paljon voimakkaammin kuin televisio.
Uuden teknologian perkeleellisyydestä varoittavia profeettoja on kuitenkin noussut yllättävältä suunnalta. Kirjassaan 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt Googlella ja Microsoftilla työskennellyt Jaron Lanier kritisoi Facebookin kaltaisten somejättien liiketoimintamallia. Mallin seurauksena ihmiset voivat tutkitusti huonommin, totuus vääristyy, ja poliittinen ilmapiiri on polarisoitunut.
Sosiaalisen median liiketoimintamalli perustuu mainontaan. Tässä toki ei sinänsä ole mitään hälyttävää. Mainoksia näkyy radiossa, telkkarissa ja lehdissäkin. Sosiaalisen median erikoisuus on käyttäjistä kerättyihin tietoihin perustuva mainosten räätälöinti. Tämäkään ei vielä itsessään ole välttämättä iso ongelma. Hyvä vain, että minulle kaupitellaan filosofisia teepaitoja ennemmin kuin kypsien naisten seuraa tarjoavien deittisivustojen palveluita.
Sosiaalinen media on romahduttanut etenkin sen parissa kasvaneiden nuorten naisten mielenterveyden.
Seuraava Lanierin huomio minua kuitenkin huolestuttaa. Koska Facebookin kaltaiset yhtiöt tienaavat miljardinsa mainonnalla, ne myös tekevät kaikkensa saadakseen asiakkaat viettämään mahdollisimman paljon aikaa sosiaalisen median äärellä. Meistä halutaan tehdä riippuvaisia.
Riippuvuuteen tarvitaan positiivisten ja negatiivisten tunteiden vuorottelua. Aivan kuten lähimarketin eteisen hedelmäpeli tarjoaa kilahtavan dopamiiniannoksen tasaisin väliajoin, myös sosiaalinen media nostaa mielihyvähormonien piikkejä. Piikkejä seuraa mielihyvävajaus, joka saa käyttäjän palaamaan ruudun ääreen vähän väliä.
Riippuvuuden vahvistamisessa negatiiviset tunteet – kuten viha, pelko ja epävarmuus – ovat erityisen tehokkaita. Lanier kutsuu näitä ”helpoiksi tunteiksi”, koska niitä on helppo herättää ja ne kestävät pidempään kuin positiiviset fiilikset.
Yksi pelonaihe sosiaalisessa mediassa on sosiaalisen epäonnistumisen pelko. Elämän tarkoitus ei ole olla kaunis, älykäs, hauska, menestyvä tai moraalisesti hyvä ihminen. Elämän tarkoitus – ainakin somessa – on osoittaa muille, että olen kaikkea tätä.
Negatiivisia tunteita herätetään toisten ihmisten avulla. Jos esimerkiksi uusin kuvasi tai asiantunteva kommenttisi nykymaailman menosta ei saa riittävästi tykkäyksiä, saatat huolestua, näytänkö riittävän hyvältä tai onko tekstini tarpeeksi terävää.
Kirjassaan The Coddling of the American Mind sosiaalipsykologi Jonathan Haidt ja asianajaja Greg Lukianoff esittävät tutkimustietoa, jonka mukaan sosiaalinen media on romahduttanut etenkin sen parissa kasvaneiden nuorten naisten mielenterveyden. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ahdistuneisuuden ja itsemurhayritysten kasvu sopii ajallisesti yhteen ensimmäisten älypuhelimien ja sosiaalisen median alustojen ilmaantumisen kanssa.
Ongelmat eivät koske vain nuoria naisia. Myös ikäihmisten some – eli Facebook – näyttää toisinaan saavan tolkun kansalaisista esiin heidän huonoimmat puolensa. Kuusikymppinen Lanier kertoo kirjassaan sisäisestä trollista, joka nousi esiin hänen sisuksistaan väittelyiden timmellyksessä. Hän kirjoittaa:
Kiehuimme kaikki samassa liemessä, pyrimme manipuloimaan toisiamme ja pullistelimme turhamaisuudessamme. Jonkin ajan kuluttua huomasin kirjoittavani asioita, joihin en edes itse uskonut, vain saadakseni lukijat ärsyyntymään. Kirjoitin sellaista, mitä tiesin lukijoiden haluavan kuulla tai sitten jotain päinvastaista, koska tiesin sen ottavan tulta. Voi luoja! Olin palannut lähtöruutuun, minusta oli tullut jälleen kusipää, ja tämä typerä teknologia sai sen jotenkin aikaan… Haluan olla aidosti mukava, mutta tietynlaiset verkon rakenteet tuntuvat tekevän sen taikavoimillaan mahdottomaksi.
En suotta kutsu Lanieria profeetaksi. Nämä sanat tuovat mieleen Paavalin puheen lihasta, joka sai apostolin tekemään asioita, joita hän ei oikeasti halunnut tehdä. Lanier esittää muitakin raamatullissävytteisiä periaatteita, kuten ”varjele persoonaasi”, joka muistuttaa sananlaskujen viisautta ”yli kaiken varjele sydäntäsi” (Sananl. 4:23).
Facebook kytkee normaaleissa vuorovaikutustilanteissa toimivat empatiakytkimet pois päältä.
No entä jos Lanierin peräänantamattomasta pessimismistä huolimatta emme ole vielä valmiita tuhoamaan kaikkia sometilejä nyt ja heti? Voiko sosiaalisesta mediasta tulla mitään hyvää?
Kyllä voi, ja myös Lanier myöntää tämän. Vaikka esimerkiksi Facebook kytkee normaaleissa vuorovaikutustilanteissa toimivat empatiakytkimet pois päältä, olen nähnyt, että sivistynyt ja rakentava keskustelu Facebookissa on mahdollista.
Tänä keväänä olen järjestämässä Helluntaiteologinen symposiumi -nimistä seminaaria. Sen aiheina on liuta tunteita herättäviä kristillisen etiikan kysymyksiä. Perustin tapahtuman ympärille Facebook-ryhmän, jossa käsitellään tulevan symposiumin aiheita. Ainakin toistaiseksi keskustelu on ollut laadukasta.
Sosiaalisen median ei tarvitse olla Ilmestyskirjan pedon kaltainen Godzilla, joka syö kaiken kauniin tieltään. Peto täytyy kuitenkin kahlita, eikä sen hyvätahtoisuuteen saa luottaa.
Teksti on pidennetty versio Radion Dein päivän kolumnista. Lari Launosen radiokolumneja kuullaan Radio Deissä aina joka toinen perjantai klo 8.45 ja 12.50.
