Kirjoittanut
Helsingin Tuomikirkon kryptassa järjestettiin 20.5.2019 keskusteluilta ylläolevalla otsikolla. Tuomiorovasti Marja Heltelä oli kutsunut professori Martti Nissisen ja minut alustajiksi. Oli sovittu, että illassa koetetaan käyttää kristillisen dialogin periaatteita. Tarkoitus ei siis ollut väitellä vaan esittää avoimesti ja suoraan oma kanta otsikon aiheeseen. Meidät kaksi oli kutsuttu siksi, että edustamme kirkossa vallitsevia erilaisia näkemyksiä.
Minä edustin omassa puheenvuorossani kirkkomme nykyistä avioliittokäytäntöä, siis miehen ja naisen välistä liittoa ja perustelin sen Raamatulla. Martti Nissinen puolusti samaa sukupuolta olevien vihkimistä avioliittoon. Hänen mielestään Raamatun maailma on niin kaukana tämän päivän todellisuudesta, että sieltä ei voi tähän asiaan ottaa malleja. Rakkaus ja totuus vaativat hänen mielestään sitä, että emme torju samaa sukupuolta olevilta avioliittoa. Keskustelu käytiin maltillisessa hengessä ja onnistuimme välttämään tiukkasävyisen väittelyn. Silti molemmat kannat tulivat selvästi esille.
Julkaisen tässä oman alustuspuheenvuoroni:
Haluaisin aluksi parilla esimerkillä vielä havainnollistaa tätä keskustelumetodia. Kirkkojen väliset oppikeskustelut noudattavat noudattavat tällaista periaatetta. Jokainen on tietenkin omasta mielestään oikeassa ja pyrkii esittämään oman kantansa avoimesti ja suoraan. Samalla halutaan kuulla, miten toisissa kirkoissa on päädytty erilaisiin tulkintoihin.
Otan taustaksi myös toisen esimerkin. Kun Israelin pääministeri Yitzhak Rabin teki aikanaan rauhan palestiinalaisten kanssa, hän sai omiltaan syytöksiä siitä, että hän teki rauhan vihollisen kanssa. Hän vastasi, ettei rauhaa voi tehdäkään muitten kuin vihollisten kanssa. Tulkitsen Rabinia: hän ei tietenkään ajatellut, että juutalaiset muuttuvat palestiinalaisiksi tai päinvastoin. Hän vain toivoi, että tämän jälkeen ammuttaisiin toisia hiukan vähemmän.
Minä en pidä Martti Nissistä vihollisena – mehän käymme samassa kirkossakin. En ajattele, että me tämän keskustelun jälkeen olemme kaikessa samaa mieltä. Sen sijaan toivon, että tämän keskustelun eri osapuolet ampuisivat toisiaan hiukan vähemmän.
Me yritämme siis olla sovussa eri mieltä. Me molemmat olemme tietenkin omasta mielestämme oikeassa. Tarkoitus on olla rehellinen omalle näkemykselleen ja pyrkiä kuuntelemaan toista ja hänen perusteluitaan.
Sen jälkeen kun olen nuorena tullut uskoon, Raamattu on ollut minulle Jumalan ilmoitus. Olen halunnut sen jälkeen ja edelleenkin pitää sitä uskon ja elämän ylimpänä auktoriteettina. Nuorena kuvittelin, että Raamattua ei pidä mitenkään tulkita, ottaa vain sellaisena kuin se on. Aika pian kuitenkin oivalsin, että ei ole olemassa mitään tulkinnasta vapaata Raamattua. Kaikki tulkitsevat sitä, nekin jotka väittävät ottavansa sen vain sellaisenaan.
Sen tähden olennainen kysymys on, miten sitä tulee tulkita. Kristillisellä kirkolla on tähän pitkä perinne, jonka Luther kiteytti lauseeseen Scriptura sui ipsius interpres eli Raamattua on tulkittava Raamatulla. Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että Vanhaa testamenttia on tulkittava Uuden testamentin valossa.
Niinpä kun VT ehdottaa synnintekijöitä kivitettäviksi, me emme enää tee niin, koska Kristus on kivitetty meidän puolestamme. Mooseksen seremonialaki on nollattu.
Kysymys sukupuolisuudesta ja avioliitosta on Raamatun valossa selvä. Luomiskertomuksessa asiasta on kaksi mainintaa: ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” (1. Moos. 1:27) ja: ”Mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:24). Ei ole sattumaa, että juuri näitä luomisen perustavia lauseita siteeraavat myöhemmin sekä Jeesus että Paavali. Jeesuksen kommentti on kirjoitettu Matteuksen evankeliumin lukuun 19: ””Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” (Matt. 19:4-5). Paavali lainaa samaa luomisen lausetta Efesolaiskirjeen 5. luvussa: ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi” (Ef. 5:31). Jos siis etsimme Raamatusta vastausta johonkin kysymykseen ja sama vastaus löytyy luomiskertomuksesta, Jeesukselta ja Paavalilta, niin sen suurempaa raamatullista auktoriteettia ei tietenkään voi olla. Tätä käsitystä tukee myös kristillisten kirkkojen kaksituhatvuotinen perinne.
Jos siis kysytään Raamatulta tai kristillisten kirkkojen siitä tekemältä tulkinnalta, ketkä solmivat avioliiton, tästä ei ole mitään epäselvyyttä.
Jos sitten etsimme Raamatusta vastausta siihen, miten homoseksualismiin tulee suhtautua, vastaus on yhtä selvä: homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä ja luomisjärjestyksen vastaisena. Tärkein tätä koskeva luku on Roomalaiskirjeen 1. luku. Sen käyttämistä tässä yhteydessä on kiistetty sanomalla, että tuona aikana ei ymmärretty vielä nykyisen kaltaista kahden samaa sukupuolta olevan rakkautta. Tämä väite on kuitenkin raamatuntutkimuksessa osoitettu vääräksi. Paavali ei Roomalaiskirjeessä väitä, että homoseksuaalit ovat tietoisesti vaihtaneet suuntautumisensa, vaan hän sanoo siinä, että koko maailma on vaihtanut Jumalan palvelemisen epäjumaliin ja kääntänyt selkänsä Luojalleen. Se koko maailma tarkoittaa meitä jokaista. Koska koko maailma on tullut synnin alaiseksi, koko maailma tarvitsee myös sovituksen, joka Jeesuksessa on jokaiselle tarjolla.
Sanottuani kaiken tämän totean seuraavaksi: minulle tämä kysymys ei ole minulle lainkaan helppo. Tiedän nimittäin, että monet, joiden seksuaalinen suuntautuneisuus kohdistuu samaan sukupuoleen, eivät ole tätä taipumusta itse valinneet. Se on osa heidän identiteettiään. Niinpä herää kysymys, että jos Jumala kuitenkin on luonut heidät sellaisiksi, meillä ei pitäisi olla mitään nokan koputtamista tähän.
Teologisesti tämä lause sisältää kuitenkin ongelman. Me nimittäin elämme syntiinlankeemuksen jälkeisessä maailmassa. Jumalan alkuperäinen ihanne on särkynyt, ja näin on tapahtunut jokaisen kohdalla. Tämä näkemys antaa tärkeän näkökulman ja myös armollisuutta käymäämme keskusteluun.
Tämä on mielestäni tärkeää: meistä jokaisen persoonallisuus on syntisen luontomme tähden vähän vinksahtanut, jokaisella on synnillisiä taipumuksia, joita emme ole itse valinneet. Niin heteroilla kuin homoilla on kiusauksia kaikilla elämän alueilla. Näistä taipumuksista ei pidä tehdä normeja. Normit ja mittapuut löytyvät Jumalan antamista pelisäännöistä. Mitä enemmän niistä poiketaan, sitä sekavammaksi meidän arvomaailmamme ja moraalimme menee.
Keskusteltava asia tulee erittäin vaikeaksi myös siitä syystä, että nykyään tiedämme, että joskus – tosin äärimmäisen harvoin – syntyy ihmisiä, joiden sukupuoli edes syntymän hetkellä ei ole selvä. Poikkeuksista ei kuitenkaan pidä tehdä sääntöä. Voisikohan tähän soveltaa Jeesuksen sanaa, joka on samassa Matteuksen evankeliumin 19. luvussa, jota äsken siteerasin. Jeesus sanoo näin: ”On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon.” (Matt. 19:12).
Mitä pitäisi siis ajatella kristillisestä avioliitosta? Pidän äärimmäisen tärkeänä, että Suomen luterilainen kirkko pitää avioliiton miehen ja naisen välisenä liittona. Yhteiskunta saa toimia toisin, mutta kirkon ei pidä ottaa esityslistaa valtiolta vaan Raamatulta. Kirkko on ennenkin kulkenut yhteiskunnassa vastavirtaan.
Miten meidän sitten pitäisi suhtautua niihin, jotka kaikesta huolimatta alkavat kirkossa vihkiä samaa sukupuolta olevia? Minä toivoisin, että me kaikki pysyisimme samassa kirkossa. Kirkko on aina ollut sekalainen seurakunta ja syntisten yhteisö. Vanhan testamentin kirkko oli Israel. Sen historia on lähinnä Jumalasta luopuneen kansan historiaa. Silti se oli kirkko, Jumalan valtakunta maan päällä. Sitä me olemme nyt, kaikessa vajavuudessamme ja synnillisyydessämme.
