Kirjoittanut
Kirkkohistorian dosenttiTehdessäni Suomen tarina –kirjaa kohtasin eräässä kulttuurihistoriaa käsittelevässä kirjassa ilmaisun, joka tuntui avaavan jotain olennaista suomalaisuudesta. Luonnehtiessaan suomenruotsalaista modernistista kirjallisuutta Bo Carpelan käytti John Keatsin ilmausta the negative capability, joka kirjassa oli käännetty suomeksi sanoilla negatiivinen kyky. Ilmaisulla tarkoitettiin taitoa muuntaa tappio, voimattomuus tai epävarmuus henkiseksi voitoksi.
Aloin ajatella, että juuri tuo taito lienee yksi tyypillinen piirre ei vain suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa vaan yleensä koko suomalaisuudessa. Miten muuten matka hallan ja sotien runtelemasta köyhästä Euroopan periferiasta maailman vauraimpien hyvinvointivaltioiden joukkoon olisi mahdollista? Selviytyminen idän ja lännen rajamaana mahdottomilta tuntuvien vaiheiden kautta on yksi maailmanhistorian hämmästyttävimmistä tarinoista.
Minä kutsuisin tuota taitoa mieluummin positiiviseksi kyvyksi. Siinä tarvitaan sisua ja uskoa ja ehkä vähän huumoriakin. Runebergin Saarijärven Paavo on esikuva köyhästä ja sisukkaasta miehestä, jota usko Jumalaan auttoi jaksamaan ja joka omista ongelmista huolimatta oli valmis auttamaan toisia. Koettelee vaan ei hylkää Herra.
Matti Klingen mukaan Vänrikki Stoolin tarinoissa korostuu rohkeuden, solidaarisen toveruuden, peräänantamattomuuden ja mielen tyyneyden lisäksi yksinkertainen ja toivoa antava uskonnollisuus.
Hävittyjä sotia on aivan aiheesta kutsuttu torjuntavoitoiksi. ”Toiseksi tuli pieni sisukas Suomi”, kuten Väinö Linna antoi Honkajoen todeta. Aaro Hellaakosken runo Normaaliaika vuodelta 1943 päättyy toteamukseen, että nälkä ja sota ovat tavallisinta todellisuutta Suomelle. Mutta noissa koettelemuksissa ja Hellaakosken runoissa ihminen kasvaa pienemmäksi ja hakee turvaa yhteydestä Luojaan.
Mistä tuo kyky kääntää tappiot voitoksi on peräisin? Ainakin se tulee lähelle apostoli Paavalin tilitystä: ”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.” (2. Kor. 4:8-9). Eikä kyse ole vain apostolista vaan itse Vapahtajasta. Ristin jälkeen tulee ylösnousemus. Siitä ristilippukin muistuttaa.
