Kirjoittanut
Vuokko Vänskä on pitkän linjan journalisti, jolla on myös kahdenkymmenen vuoden kokemus lähetystyöstä Japanista.Suomessa ei vallitse Jumalan pelko vaan uskonnon pelko. Tämän tuo julkisesti esiin filosofi Timo Airaksinen Yle Uutisten haastattelussa 20.4.2015. Hän on erityisen huolissaan siitä, että ”meidän tuleva valtionvarainministerimme on harras katolinen ja pääministeri lestadiolainen. Ja vielä niiltä alueilta, joilla uskonnollisuus yhä merkitsee jotakin. Tällaista vanhaa ateistia se kyllä vähän hirvittää”. Airaksisen mieltä vaivaa, jos Sipilän ja Soinin uskonnollisuus tulee politiikassa näkyviin puhuttaessa arvoista ja kansainvälistymisestä. Ilmeisesti filosofin mukaan näiden miesten kristillisyys on negatiivinen tekijä, kun taas ateismi edustaisi oikeita arvoja tai olisi suorastaan neutraalia arvovapautta. Ateismi siis saisi näkyä ja kuulua, mutta kristinusko ei.
Airaksinen on myös huolissaan, että keskusta, entinen maaseudun puolue, ei kehittäisi pääkaupunkiseutua eikä olisi ilmeisesti kiinnostunut luonnonsuojelusta.
Vanhana maalaistalon tyttärenä se kyllä ihmetyttää, etteivätkö maaseudun ihmiset muka ymmärtäisi suojella luontoa. Kyllä he osaavat, onhan se heille elinehto. Nykyään ajatellaan, että oikeasti vain pääkaupungin kivisiä katuja tallaavat ovat vastuullisia luonnonsuojelijoita. Miksi he eivät sitten muuta maalle? Hakkaamaan halkoja, kantamaan vettä kaivosta ja juoksemaan ulkohuusiin yöpakkasella. Muokkaamaan maata, kitkemään lanttupeltoja ja kauniisti sanottuna haistelemaan navetan lannantuoksuja.
Kyllä kristillisen kasvatuksen saaneet maalaiset tietävät, kuinka luontoa on kohdeltava. Onhan jo Raamatun alkulehdillä sanottu, että Jumala antoi maan meille viljeltäväksi ja varjeltavaksi, mutta myös hyödynnettäväksi ravinnoksemme.
Enemmän kuin kristinuskon vaikutusta, aiheellista on pelätä yhteiskunnassa ja päätöksenteossa sellaista ilmapiiriä, jossa asiallista tutkimusta, tieteen vapautta ja yleistä keskustelua estää tietty poliittinen korrektius. Ilmastotieteen näkökulmasta aiheesta kirjoittavat Atte Korhola ja Sara Heinämaa uusimmassa Kanava-lehdessä (3/2015). Heidän mukaansa politisoitumisessa piilee ilmastotieteen ensisijainen haaste ja uhka. ”Poliitikot oikeuttavat ratkaisumallejaan vetoamalla sopiviin tieteellisiin esityksiin, ja tutkijat puolestaan muovaavat tieteellisiä kysymyksiään ja tuloksiaan nykypolitiikan tarpeisiin.” Kirjoittajat pitävät tätä kytköstä tieteen vapauden uhkana. Yhteiskunnallisessa keskustelussa se näkyy kannanottojen jyrkkänä vastakkainasetteluna. Jumiudutaan pelkästään juupas – eipäs -tasolle.
Kritiikittömyyden ongelma ei koske ainoastaan ilmastotiedettä. Yhteiskunnassamme on asioita, joita näyttää olevan mahdotonta käsitellä eri näkökulmista. Esimerkiksi niinkin oleellisia asioista kuten avioliitto ja lapsen oikeus isään ja äitiin ovat niin suuria kysymyksiä, ettei niitä pidä ratkaista vain mutu-tuntumalla ja propagandan keinoin. Sama pätee myös moniin kysymyksiin kirkossa. Siksi on välttämätöntä, että meillä edistetään rehellistä tutkimusta ja yhteiskunnallista keskustelua. Oleellista on myös, että varsinkin kansalaisten verovaroin toimiva Yle ei olisi vain yhden laidan äänitorvi.
