Kirjoittanut
Vanhalla gospel-laululla on minulle syvällinen merkitys. Näin se kuuluu (vapaasti suomentaen): ”Jeesus on kattanut pöydän, jossa Jumalan pyhät ruokitaan. Hän kutsuu valittua kansaansa tulemaan ja aterioimaan kanssansa.”
Mikä ihmeellinen mahdollisuus: Herra on kattanut pöytänsä seuraajilleen taivaallisissa! Jeesus kertoi opetuslapsilleen: ”Minä säädän teille, niin kuin minun Isäni on minulle säätänyt, kuninkaallisen vallan, niin että te saatte syödä ja juoda minun pöydässäni minun valtakunnassani.” (Luuk. 22:29-30) Hänen janoamisensa tarkoittaa sitä, että uskon kautta olemme istutetut hänen pöytäänsä.
Antaessaan meille ohjeen ”viettäkäämme siis juhlaa” (1. Kor. 5:8) apostoli Paavali käskee meidän selkeästi ymmärtää, että meille on annettu istuin taivaallisissa Kristuksen kanssa hänen kuninkaallisessa pöydässään. Paavali sanoo: ”Ole aina paikalla. Älä anna kenenkään sanoa, että istuimesi olisi tyhjä.”
Surullinen tosiasia on kuitenkin se, että Jeesuksen Kristuksen seurakunta ei yksinkertaisesti ymmärrä, mitä juhlan viettäminen tarkoittaa. Emme ymmärrä sitä majesteettisuutta ja kunniaa, joka meille on myönnetty Kristuksen korottaessa meidät istumaan hänen kanssaan taivaallisiin. Meistä on tullut liian kiireisiä istumaan hänen pöytäänsä. Erheellisesti päättelemme hengellisen ilomme tulevan jumalanpalveluksesta yhteyden sijaan. Teemme yhä enenevässä määrin asioita Herralle, jota tunnemme yhä vähemmän. Juoksemme itsemme rikki antaessamme ruumiimme ja mielemme hänen työlleen, mutta vietämme harvoin juhlaa hänen kanssaan.
Yksi asia, jota meidän Herramme etsii palvelijoistaan, seurakunnan työntekijöistä ja paimenista enemmän kuin mitään muuta, on yhteys hänen pöydässään. Tämä pöytä on hengellisen läheisyyden paikka ja se on katettu joka päivä. Juhla-aterian pitäminen tarkoittaa tulemista hänen luokseen jatkuvasti saamaan ravintoa, voimaa, viisautta ja yhteyttä.
Golgatan rististä asti kaikilla hengellisillä ”suurmiehillä” on ollut yksi yhteinen tekijä: he ihannoivat Herran pöytää, he hukkuivat Kristuksen suuruuteen ja kaikki kuolivat pahoitellen, kuinka vähän he edelleenkään tunsivat häntä ja hänen elämäänsä.
Meidän näkymme Kristuksesta on tänä päivänä liian pieni ja rajoitettu. ”Suuruuden” evankeliumia tarvitaan voittamaan tämän syntisen ajan vaikeat ja kasvavat ongelmat. Jumala ei ainoastaan ratkaise tämän maailman ongelmia, hän nielee ne suuruuteensa! Sen, joka vastaanottaa kasvavaa ilmestystä Kristuksen suuruudesta, ei tarvitse pelätä ongelmia, paholaista eikä mitään muuta voimaa tässä maailmassa. Hän tietää, että Kristus on suurempi kaikkea. Jos meillä olisi tällainen ilmestys hänen suuruudestaan, äärettömyydestään, mittaamattomuudestaan, rajattomuudestaan ja huikeudestaan, elämän ongelmat eivät ikinä enää saattaisi meitä tolaltamme.
Paavali näyttää meille esimerkkiä. Hän oli omistautunut saamaan Kristuksesta iäti kasvavaa ilmestystä. Itse asiassa kaikki, mitä hänellä oli Kristuksesta, tuli ilmestyksen kautta. Se opetettiin hänelle Herran pöydässä ja tehtiin hänelle totuudeksi Pyhän Hengen kautta. Vasta kolmen vuoden kuluttua kääntymyksestään Paavali meni Jerusalemiin viettämään aikaa muiden apostolien kanssa ja oli vain viisitoista päivää heidän luonaan ennen kuin lähti jatkamaan lähetysmatkojansa. Hän sanoi myöhemmin: ”Tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi” (Ef.3:3). Pyhä Henki tuntee Jumalan syvimmät ja salatuimmat salat ja Paavali rukoili jatkuvasti armolahjaa ymmärtääkseen ja saarnatakseen ”Kristuksen tutkimattomista rikkauksista” (Ef.3:8.)
Herra etsii uskovia, jotka eivät tyydy vain havaitsemaan häiritseviä ääniä etsiessään todellista sanaa. Hän tahtoo meidän haluavan häneltä ilmestystä, joka on ikiomamme, syvällä henkilökohtaisella tavalla.
