Kirjoittanut
Sain eilen sähköpostiviestin, jossa luki: ”HOMOT JA LESPOT RISTILLE.” Viesti liittyi adressiin, johon kerätään nimiä osoitteessa www.adressit.com/kirkko_ja_homosuhteet. Vastasin hänelle lyhyesti: ”Ristillä oli jo Jeesus, meidän kaikkien puolesta. Myös sinun.”
En aluksi ollut varma, oliko viestin lähettänyt joku homoliikkeen aktiiveista, sillä aggressiivinen reagointitapa on heille tavallista ja tämän tyyppisiä viestejä olen saanut aiemminkin samalta taholta. Kirjoittajaksi paljastui kuitenkin kristitty ihminen, joka tämän jälkeen pahoitteli ja selitteli lähettämäänsä viestiä.
Viesti herätti kysymyksen. Miksi meiltä Jeesuksen seuraajilta näyttää helposti unohtuvan se, että Jeesus oli jo ristillä? Eikö sen pitäisi olla ensimmäisenä mielessämme, kun aamulla heräämme, ja viimeisenä, kun käymme nukkumaan? Mitä toivoa meillä muuten olisi? Kenelläkään.
Kaksi viikkoa sitten julkistettiin Ari Puonnin uusin kirja ”Suhteesta siunaukseen – Homoseksuaalisuus, terapeuttinen sielunhoito ja Raamattu”. Kirjassaan Ari tuo hyvin esille sen, että samaan sukupuoleen vetoa tuntevat ovat ns. heteroseksuaalien kanssa siinä mielessä täysin samalla viivalla, että molemmat kokevat seksuaalisia kiusauksia ja joutuvat niitä vastaan taistelemaan. Molemmat lankeavat ainakin ajatuksen tasolla ja joutuvat turvaamaan syntisten Vapahtajaan. Molemmat tarvitsevat elävää suhdetta Jeesukseen ja seurakuntayhteyttä.
Uuden Tien haastattelussa (3/2010) Ari korostaa, että seksuaalisuuden muutoksesta ei pidä tehdä epäjumalaa. Tärkeintä on olla Jeesuksen seurassa.
Pitäisikö homoseksuaaliset suhteet sitten siunata kirkossa? Yksiselitteisesti ei. Siunaus on jotain sellaista, mikä voi tulla ainoastaan Jumalalta itseltään. Hänen kuvillaan ei ole auktoriteettia yli hänen oman Sanansa, jonka viesti on tässä asiassa selkeä.
Miksi Jumalan sanassa sitten on niin paljon kieltoja? Kieltojen tarkoituksena on suojata jotakin arvokasta. Jumalan sana antaa arvon muun muassa ihmishengelle, levolle, vaivalla hankitulle omaisuudelle, avioliitolle ja niin edelleen. Mikäli liberalismin nimissä karsimme kristillisestä uskosta kaikki kiellot, ei lopulta jäljellä jää enää mitään arvokasta.
Seksuaalisuutta koskevien kieltojen kautta Sana ei pyri määrittelemään hyviä ja pahoja ihmisiä – kaikkihan ovat syntisiä. Sana ei myöskään kieltojen kautta opasta reittiä, miten ihminen voisi pelastaa itsensä. Sen sijaan ne osoittavat, miten kipeästi tarvitsemme Jeesuksen sovitustyötä. Yhden naisen ja yhden miehen välinen avioliitto ja siinä toteutuva seksuaalisuus ovat Jumalan silmissä niin arvokkaita, että niitä on tarpeen suojata monien eri käskyjen ja kieltojen voimalla.
Mutta jos syntiset laitettaisiin ristille, Jeesus olisi ainoa, jolla olisi kädet vapaana naulojen hakkaamiseen.
