Syyllisyys, pelko, häpeä ja välinpitämättömyys haasteena evankelionnille

Jeesus lähetti oppilaansa kaikkeen maailmaan julistamaan evankeliumia kaikille kansanryhmille (kreik. panta ta ethne, Matt. 28:18). Evankeliumeissa näkyy se, että kirjoittaja otti huomioon kohdeyleisönsä kulttuurin ja ajattelutavan. Eugene Nidan kirja Customs, Culture and Christianity (1963) on missiologian klassikkoja, joka sovelsi tätä periaatetta lähetystyöhön. Nidan mukaan evankelioinnissa tulee ottaa huomioon se, että länsimaissa vallitsee syyllisyyskulttuuri, Aasiassa ja Lähi-idässä häpeäkulttuuri ja Afrikassa pelkokulttuuri.

Tällä hetkellä tilanne ei ole enää näin yksioikoinen. Maahanmuutto, kulttuurien sekoittuminen, kristinuskosta vieraantuminen ja uushenkisyys asettavat uudet haasteet evankeliumin kertomiselle.

Kantasuomalaiset ovat tottuneet länsimaiseen syyllisyyskulttuuriin, jossa kysytään kuka teki väärin ja vaaditaan rangaistusta tai anteeksipyyntöä. Näemme tämän lastenkasvatuksessa ja työpaikoilla. Syyllisyyskulttuurille tyypillisessä evankelioinnissa korostetaan sitä, että ihminen rikkoi Jumalan käskyä ja sen seurauksena ihminen ansaitsee Jumalan rangaistuksen, jonka Jeesus kärsi ihmisen puolesta. Paavali käyttää oikeussaliin liittyvää kuvaa, jossa Jumala vanhurskauttaa eli julistaa syyttömäksi ihmisen (Room. 3:23-24). Tämä on meille tuttua, mutta tilanne on toinen afrikkalaisille maahanmuuttajille.

”Kiitos, se oli mielenkiintoista” heimon jäsenet totesivat välinpitämättömästi.

Afrikkalaisessa pelkokulttuurissa korostuvat pahojen henkien ja kirousten pelko, joihin haetaan apua noidilta ja taikaesineiltä. Lähetystyöntekijä W. Jay Moon oli oppinut kertomaan evankeliumin lännen syyllisyysmallin mukaisesti. Jay kertoi Afrikassa ghanalaiselle Builsa heimolle evankeliumin korostamalla synnin tuomaa syyllisyyttä ja rangaistusta sekä Jeesusta, jonka uhri ottaa pois sovittaa syntimme. ”Kiitos, se oli mielenkiintoista” heimon jäsenet totesivat välinpitämättömästi.

Jay otti selvää heimon uskomuksista ja muutti taktiikkaa. Hän kertoi, että esi-isämme olivat tottelemattomia Naawen’ille (Luoja Jumala) ja niin kirous tuli koko ihmiskunnalle (1. Moos.3). Esi-isämme välitön reaktio oli pelko (1. Moos.3:10). Jumala lupasi, että eräänä päivänä hän lähettäisi jonkun, joka voittaisi vihollisen ja poistaisi kirouksen ja siten ei enää tarvitse pelätä noituutta ja kirouksia (1. Moos.3:15). Jeesus oli tuo ihminen. Kun evankeliumi kerrottiin tällä tavoin ihmiset antoivat elämänsä Jeesukselle.

Afrikkalainen pelkokulttuuri on tullut Suomeen maahanmuuttajien kautta. Sen lisäksi uushenkisyyden eri muodot ja psykedeeliset huumeet avaavat portit henkimaailmaan. Uushenkisyydessä etsitään hyvinvointia erilaisista ei-kristillisistä uskonnoista peräisin olevista rituaaleista. Rituaalit tuovat yhteyden pahoihin henkiin, jotka ovat petollisia ja näyttäytyvät hyvinä henkinä.

Herätyskristityt ovat yleensä korostaneet sielun pelastusta, mutta se on liian kapea lähestymistapa. Jeesus kohtasi koko ihmisen. Uushenkiset tarvitsevat julistusta, jossa kerromme Jeesuksen voimasta sairauksien ja pahojen henkien yli. Pelastus ei kosketa vain sieluamme vaan koko ihmisyyttämme. Jeesus haluaa kokonaisvaltaista hyvinvointia, johon kuuluu sielun, hengen ja ruumiin parantuminen. Uushenkisyyden (new age) eri muodoista tulleet tarvitsevat uskoontulonsa jälkeen vapauttavaa rukousta pahoista pahojen henkien siteistä. Tietotaidon lisääminen sillä alueella on nyt tarpeen.

Lähi-idässä, Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa on häpeä/kunniakulttuuri, jossa yksilö pelkää tuottavansa teoillaan häpeää perheelleen ja suvulle. Äärimmäisenä häpeäkulttuurin ilmentymänä on kunniamurha, jossa menetetty kunnia palautetaan tappamalla henkilö, joka on häpäissyt perheensä.

Arvelisin, että seurakunnille on uusi haaste ottaa huomioon häpeäkulttuurin näkökulmat maahanmuuttajatyössä. Olen yrittänyt ymmärtää viimeisen viiden vuoden ajan afgaanien ajattelutapaa ja kokemusmaailmaa. Johdan kristittyjen afgaanien kotiryhmää, joka on ollut huima oppimiskokemus itselleni.

Evankeliointi häpeäkulttuurissa ottaa huomioon häpeäteeman Raamatussa. Itseasiassa Raamattu on syntynyt häpeäkulttuurissa. Evankeliumin kertominen sisältäisi tällöin seuraavia asioita: Adam & Eeva rikkoivat Jumalan käskyä, jonka seurauksena he tunsivat häpeää alastomuudestaan (1. Moos.2:25). He siis häpäisivät itsensä. Ihmisen omat teot (viikunanlehdillä itsensä peittäminen) ei auttanut häpeän poistamiseen vaan Jumala teki eläimen nahasta vaatteet peittääkseen heidän häpeänsä (1. Moos.3:21). Se merkitsi veriuhria. Viattoman eläimen täytyi kuolla, joka viittaa Jumalan lopulliseen ratkaisuun: Jeesus oli kuin viaton karitsa, jonka veri sovittaa meidät.

Häpeä/kunniakulttuurin evankelioinnin avaimena on rikkoutuneiden suhteiden korjaantuminen. Siksi tuhlaajapoikakertomuksen käyttäminen on tehokasta, koska siinä perhesuhteet korjaantuivat ilman häpäisyä. Tuhlaajapoikakertomuksessa korostuu häpeäkulttuurin kunnian palautus: isäänsä loukannut ja omaisuutensa menettänyt poika ei saa rangaistusta vaan isä palauttaa pojan kunnian. Isä ottaa hänet takaisin kaikkien nähden ja ottaa lapsekseen.

Häpeäkulttuurissa suora syyllisen etsiminen ja syyttäminen ei toimi. Asian voi ottaa esille epäsuorasti kertomalla kertomuksen omasta epäonnistumisesta. Profeetta Naatan toimi juuri niin (2. Sam. 12:1-13) kun hän konfrontoi Daavidin syntiä. Naatan kertoi kertomuksen, jonka jälkeen Daavid reagoi siihen. Epäsuora kertomus johti Daavidin katumukseen.

Olemmeko siirtyneet länsimaissa syyllisyyskulttuurista häpeäkulttuuriin? Bud Simon esitti tämän kysymyksen heinäkuussa 2018 Vineyard Scholars-seminaarissa Asbury Theological Seminarissa (Kentucky, USA). Keskustelin Budin kanssa tästä aiheesta ja jäin miettimään sitä sen jälkeen. Bud oli toiminut 20 vuotta evankelistana ja Vineyard-seurakuntien istuttajana Brasiliassa. Hän on kirjoittanut W. Jay Moonin kanssa kirjan Effective Intercultural Evangelism (IVP. 2021). Jay oli toiminut 13 vuotta Ghanassa lähetystyössä, SIM (Sudan Interior Mission) International-järjestössä. Bud ja Jay ovat opettaneet evankeliointia viimeisen viiden vuoden ajan Asbury Theological Seminarissa.

Bud toteaa, että Asburyn seminaarin tullessa hän havahtui siihen, että opiskelijat olivat milleniaaleja, joita puhutteli enemmän häpeä/kunnia teemat kuin syyllisyys/oikeudenmukaisuus. Milleniaaleja tarkoitetaan ihmisiä, jotka syntyivät 1981-1996 välisenä aikana.

Vuonna 2017 tehty Lifeway Research tutkimus kertoi, että 38% milleniaaleista yritti välttää enemmän häpeää kuin syyllisyyttä. Väärä teko tai mielipide tuo häpeää, joka eristää ihmisen toisista ihmisistä. Häpeän takia ihmiset kokevat, että he eivät ansaitse rakkautta ja hyväksyntää. Sosiaalinen media on nyt se yhteisö, jossa toisten ihmisten tykkäykset ja kommentit saavat aikaan hyväksyntää tai häpäisyä.

Mielestäni suomalainen siirtymä syyllisyyskulttuurista häpeäkulttuurin suuntaan symboloituu hyvin kansanedustaja Päivi Räsäsen kommentteihin suhtautumisessa. Päivi arvosteli kirkkonsa osallistumista Pride-tapahtumaan kesällä 2019. Hän julkaisi Twitterissä kuvan, jossa näkyi Raamatun tekstiä Roomalaiskirjeestä (1:24–27). Sen jälkeen Räsänen kysyi twiitissään: ”Miten kirkon oppiperusta, Raamattu sopii yhteen aatteen kanssa, jossa häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?”.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt kamppailevat yleensä erilaisuutensa kanssa. Siihen sisältyy yleensä erilaisuudesta aiheutuvaa häpeää, itsevihaa, itsesyrjintää ja yrityksiä muuttua. Pride-liike tarjoaa häpeän sijaan ratkaisuksi ylpeyden. Olet erilaisuudestasi huolimatta arvokas ja kuulut joukkoon! Ei siis ihme, että Räsäsen kommentti osui ikävällä tavalla tunnehermoon.

Väitän, että tämä kaava ei toimi enää. Ei ainakaan kaikille.

Päivin kommentointi kuuluisassa TV2:n ”homoillassa” (2010) johti kymmenien tuhansien ihmisten eroon luterilaisesta kirkosta. Tuossa ohjelmassa tiivistyy mielestäni se, että kristittyjen käyttämät ilmaisut eivät enää kohtaa kristinuskosta vieraantuneita vaan sanoma kuullaan toisella tavalla kuin haluaisimme.

Päivi totesi: ”Ja mä itse ajattelen, että myös homoseksuaaleja kohtaan on oikein ja rehellistä se, että kirkon taholta he saavat kuulla myös Raamatun aidon lain ja evankeliumin. Eli siis tää Jumalan laki, joka koskee meitä kaikkia seksuaalielämän alueelta, on sitä varten tarkoitettu, että ymmärtäisimme olevamme syntisiä ja että tarvitsemme armoa.”

Kommentti ilmentää pietististä teologiaa: ensin tulee julistaa Jumalan lakia, jonka josta tulisi seurata synnin tunto. Katuvalle julistetaan armoa Jeesuksessa. Väitän, että tämä kaava ei toimi enää. Ei ainakaan kaikille. Martti Lutherin prosessi armon löytämiseen ei sovellu malliksi kaikille.

Häpeä-/kunniakulttuurissa sanoma voisi olla tämä: toisten ihmisten väärät teot meitä kohtaan saavat meidät kokemaan häpeää ja syyllisyyttä. Jotkut ovat kokeneet yhteisönsä torjuntaa ja vetäytyneet syrjään. Sen seurauksena me yritämme ratkaista häpeämme luomalla identiteetin, joka itseasiassa erottaa meidät toisista. Pride-identiteetti on kuin syntiinlankeemuskertomuksen viikunanlehdet. Se eivät ratkaise ongelmaa vaan joudumme aina vaatimaan toisilta hyväksyntää. Identiteettipolitiikka siis pystyttää lisää raja-aitoja ihmisten välille. Jumalan ratkaisu on se, että Jeesus ei tullut häpäisemään vaan Hänet häpäistiin ristillä: ihmiset pilkkasivat häntä, riisuivat alastomaksi ja koko yhteisö hylkäsi hänet (Hepr. 12:2-3). Jeesus kantoi ristillä meidän syntimme ja mursi myös meitä alistavat vallat ja voimat saattaen ne häpeään (Kol. 2:13-15). Jeesus antaa uuden identiteetin, joka yhdistää ihmiset (Gal. 3:26-28).

Jay ja Bud tuovat esille neljännen kulttuurin, joka on länsimaisten ihmisten välinpitämättömyys jälkikristillisessä Euroopassa ja USAssa. Jay ja Bud haastattelivat 500 ihmistä viimeisen viiden vuoden aikana. Tutkimus paljasti, että syyllisyys-synti-malli ei enää toimi milleniaalien kanssa, jotka toteavat vain, että uskonto ei kiinnosta heitä eikä sen sanoma. Välinpitämättömyys Jumalasta ei ole uutta vaan me löydämme sen jo Kainin, Adamin ja Eevan pojan käytöksestä. Kainin nuoremman veljen Aabelin uhri hyväksyttiin Aabelin uskon takia (Hepr. 11:4). Kain tappoi veljensä. Kain oli kuitenkin välinpitämätön Jumalaan nähden kun Jumala puhutteli häntä. Kain ei pelännyt Jumalaa eikä kokenut häpeää tai syyllisyyttä.

Sakkeus otettiin osaksi Jeesuksen yhteisöä ennen kuin hän teki kääntymyksen.

Miten kertoa evankeliumin ihmiselle, joka on hengellisesti välinpitämätön? Voisiko siinä käyttää kertomusta Sakkeuksesta? Jeesus kohtasi Sakkeuksen, välinpitämättömän ihmisen, joka oli ulkona uskonnollisista piireistä. Sakkeus, oli suljettu uskonnollisen yhteisön ulkopuolelle moraalittoman käytöksensä takia. Jeesus kutsui itsensä Sakkeuksen vieraaksi ja toi oppilaansa mukanaan. Sakkeus otettiin osaksi Jeesuksen yhteisöä ennen kuin hän teki kääntymyksen. Sen seurauksena Sakkeus teki kääntymyksen ja palautti varastamansa rahat ihmisille moninkertaisesti.

Milleniaalien ryhmä kamppailee merkityksettömyyden, identiteetin ja irrallisuuden tunteen kanssa. Heille evankeliumin vastaus on se, että synnin seurauksena ihmisen kadotti yhteyden itseensä, toisiin ja Jumalaan. Siksi ihminen kokee merkityksettömyyttä ja irrallisuutta. Jeesuksen risti murtaa synnin voiman ja mahdollistaa yhteyden Jumalaan, toisiin ja itseen. Jeesus tuo tarkoituksen elämään ja sitä kautta löydät itsesi ja aidon minäsi.

Yksikään kulttuuri ei ole yksiulotteinen vaan maailmankuvat lomittuvat. Budin & Jayn tutkimus osoitti, että uskonnosta välinpitämättömille milleniaaleille voi olla relevanttia pelko/voimakulttuuri jos he kamppailevat addiktioiden kanssa. Häpeä/kunnia voi olla heille tärkeä teema kun se liittyy häpäisemiseen sosiaalisessa mediassa. Pääasia on muistaa se, että evankeliumin kertomisessa kannattaa ottaa esille syyllisyysnäkökulman lisäksi häpeä ja pelko.

Jay ja Bud kertovat Alicesta, joka on milleniaali. Hän oli välinpitämätön uskonnolle eikä syyllisyyskorosteinen evankeliointi uponnut häneen. Alice kamppaili kuitenkin koulukiusaamisesta tulleiden pelkojen kanssa ja koki, että Wicca-noituus antoi hänelle voimaa. Alice otti Jeesuksen vastaan kun hänelle kerrottiin, että Jeesus on noituutta, demoneja ja pelkoja voimakkaampi.