Kirjoittanut
Jaakko Pirttiaho on Yksin armosta ry:n toiminnanjohtaja, raamattunopettaja, kirjailija ja blogisti - www.yksinarmosta.fiMiten hyvä ja rakastava Jumala voi sallia meille ihmisille niin paljon ahdistusta ja kärsimystä? Jos Hänellä on valta päättää asioidemme kulusta, eikö Hän jaksa rakastaa riittävästi? Tai jos Hän rakastaa, onko Hän todellisuudessa aavistuksen voimaton?
Ajattele, että voisimme juuri tänään, pitkänäperjantaina, lähettää Jumalan luokse muutaman ihmisen delegaation. Valitsisimme joukostamme eniten kärsineet. Ehkä delegaatiossa olisi mukana yksinhuoltajaäiti, joka olisi hylätty huolehtimaan yksin talouspaineista ja kolmen lapsen tarpeista. Ehkä valitsisimme myös vanhemman miehen, jonka lapsuus oli silkkaa painajaista ja jonka elinvuodet eivät riitä oikaisemaan jo alussa aikaansaatua syöksykierrettä. Puheenjohtajana voisi toimia auton alle jäänyt, pyörätuolissa järkyttäviä hermokipuja kärsivä nuori nainen?
Kuvittelen delegaation Valtaistuinsaliin. Pienen hiljaisuuden jälkeen syytökset alkaisivat singahdella. ”Hyvähän Sinun on täällä kirkkaudessasi paistatella – tiedätkö miltä tuntuu elää luomassasi maailmassa?” Jumala kuuntelisi hiljaa. ”Osaatko edes kuvitella, miltä tuntuu elää sydän särkyneenä, halveksittuna ja väärinymmärrettynä? Ymmärrätkö taloushuolia, yksinäisyyttä, hylkäämistä? Osaatko edes aavistaa, millaista on elää kipujen kanssa?”
Jostain Valtaistuinsalin sivusta delegaatio näkisi huojuvan hahmon lähestyvän. Kultaiselle lattialle syntyisi verivana ruhjoutuneen kulkijan jäljessä. Piikkikruunun alta paljastuisivat turvonneet mutta hellyyttä uhkuvat silmät.
Kun syytösten keskeyttänyt häirikkö olisi kulkenut salin läpi, delegaatio näkisi Jumalan itkevän. Hän vapisisi tuskasta ja ihmeellisestä ilosta yhtä aikaa.
”Minä tiedän rakkaat tuskanne. Olen ollut maailmassanne. Tulin kokemaan ja jakamaan kipunne. Annoin itseni pilkattavaksi, syljettäväksi, revittäväksi ja ruhjottavaksi. Eivät sotilaiden päättäväisyys eivätkö rautanaulojen lujuus pitäneet minua ristillä. Rakkaus teitä kohtaan oli kuolemaa vahvempi.”
Pitkäperjantai muistuttaa meitä ahdistuneita ja särkyneitä jostain, mikä on tapahtunut itsemme ulkopuolella. Pitkäperjantai kääntää sisäänpäin suuntautuneen katseemme omasta kärsimyksestämme Kolmiyhteisen Jumalan kärsimykseen. Pitkäperjantai kuuluttaa rakkautta, joka ei pääty.
Pitkäperjantai huokuu verellä sinetöityä lohdutusta.
