Kirjoittanut
Kirjoittaja on Parempi avioliitto ry:n toiminnanjohtaja.Keskustelin pari päivää sitten Tansaniasta kotiin palanneen lähettiparin kanssa. He olivat innoissaan köyhyyden keskellä elävien ihmisten tarmosta ja luovuudesta, jolla he rakensivat yhteisöjään. Turhista ei rutistu ja se vähä jaettiin, mitä kullakin sattui olemaan. Samaan hengenvetoon muistelimme sodan jälkeistä suomalaista talkoohenkeä, joka mahdollisti nyt murenemassa olevan hyvinvoinnin. Loimme kansana lyhyessä ajassa elämälle puitteet, joiden ylläpitämiseen meillä ei enää ole varaa. Ilmassa on taantumuksen tuoksu.
Erik H. Eriksonin yksilökehitystä tarkastelevasta teoriasta löytyy ilmiölle mielenkiintoinen selitys. Sellaisissa yhteiskunnissa, joissa yhteenkuuluvuuden tunteeseen perustuva ryhmäidentiteetti ollaan menettämässä, esiintyy vihollisuuskuviin ja stereotypioihin perustuvaa ulko- ja sisäryhmien tarkkaa määrittelyä. Nuoruudessa tämänkaltaiselle mustavalkoisuudelle ja kovuudelle erilaisuutta kohtaan on mieltä. Stereotypioita luomalla yksilö yrittää hahmottaa samanpuolisuuden ja vihollisuuksien väliset raja-aidat.
Maailmanlaajuinen muutostila, johon liittyy pelottaviakin piirteitä, on omiaan synnyttämään yhteiskunnallista epävarmuutta. Tämän vanavedessä yhteisömme on vaarassa pirstoutua toisiaan vastaan taisteleviin leireihin ja siten taantua näkemyksissään. Kypsä, toisen kunnioittamiseen perustuva yhteisö, joka on sitoutunut kantamaan vastuuta jäsentensä hyvinvoinnista, sallii erilaisten näkemysten esittämisen toista arvostavassa hengessä. Mikäli mielimme säilyttää seura- ja yhteiskuntamme elinvoimaisina, tarvitsemme innovatiivisempaa keskustelua ja toimintaa. Oli toki ylevämpää kurotella parempaa huomista kohti niukkuuden keskellä kuin päästää puolivapaaehtoisesti saavutetuista eduista irti. Arvomme määräävät tulevaisuutemme suunnan: jos emme onnistu luomaan nahkaamme jostakin luopumalla, saatamme pian olla se auringonlaskun yhteiskunta, joka kerran kukoisti ja lopulta omaan mahdottomuuteensa mureni.
