Kirjoittanut
Niin sanottu sukupuolineutraali avioliittolaki jäi pois hallitusohjelmasta. Viisi kansanedustajaa otti kuitenkin noin kuukausi sitten tehtäväkseen projektin toteuttamisen lakialoitteen kautta. Allekirjoittajien joukossa oli ensi metreillä myös ministereitä, mutta tarvittava sadan kansanedustajan nimen saaminen aloitteeseen on nyt vastatuulessa.
Tämä yritys on kuitenkin toistaiseksi räikein todistus siitä, että perinteisen avioliittolain romuttamiseksi kaikki keinot ovat sallittuja.
Nyt toteutuu se, mitä hallitusneuvottelujen yhteydessä oli julkisuudessa esillä: Vasemmistoliiton hallitusneuvotteluihin liittyvä asiakirja, jonka mukaan sovittiin siitä, että sukupuolineutraalia avioliittolakia ei kirjata hallitusohjelmaan, mutta muut puolueet vievät asian läpi lakialoitteen avulla eduskunnassa.
On vaikea uskoa, että tällainen menettelytapa olisi hyväksytty missään muussa asiassa kuin tässä. Tai että mihinkään muuhun asiaan olisi voimaa ja intoa puuttua näin poikkeuksellisella tavalla näinä harvinaisen vaikeina aikoina. Mutta perinteisen avioliittokäsityksen murentamiseen riittää sekä joustavuutta että voimaa ja intoa.
Kun eduskunta vuonna 2001 käsitteli hallituksen esitystä parisuhdelaiksi, tuli yksi asia hyvin selväksi: Ehdotuksella ei luoda avioliiton kanssa kilpailevaa instituutiota vaan parisuhdelaki on laki, jolla luodaan avioliitosta erillinen oikeudellinen instituutio. Tämä ilmenee niin perustuslakivaliokunnan lausunnosta (PeVL 15/2001 vp) kuin lakivaliokunnan mietinnöstäkin (LaVM 15/2001 vp).
Selkeä linjanveto perustui valiokuntien yhtä selkeään näkemykseen avioliitosta miehen ja naisen välisenä liittona. Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan muun muassa, että ”avioliittolainsäädäntöä ja sen kanssa rinnasteisia lakeja säädettäessä on kyse sellaisista erityisistä yhteiskunnan tulevaisuuteen ja arvoihin liittyvistä ratkaisuista, joissa avioliiton asettaminen naisen ja miehen parisuhteena erityisasemaan lainsäädännössä on perusteltua.”
Lakivaliokunta alleviivasi mietinnössään ”ettei avioliiton asemaa heikennä eikä sen luonnetta muuta se, että samaa sukupuolta olevien pareille annetaan mahdollisuus päästä perhelainsäädännön piiriin. Ehdotetun lain voimaan tultuakin avioliitto on naisen ja miehen välinen sitoumus.”
Tästä kymmenen vuotta sitten selkeästä linjasta jotkut kansanedustajat haluavat siis nyt poiketa. Kuinka monta heitä on, jää nähtäväksi. Varma on kuitenkin se, että jos tämä yritys ei onnistu, tulee uusia samansuuntaisia yrityksiä.
Pyrkimys avioliittolain ja sitä kautta avioliittokäsityksen muuttamiseen osoittaa, kuinka sinisilmäistä on uskoa kaikkiin niihin vakuutuksiin, joissa esitetään, että yksi muutos ei johda seuraavaan muutokseen ja se taas edelleen seuraavaan.
Totuus on, että kun ensimmäinen askel on otettu, seuraa toinen, kolmas, neljäs. Siksi veikkaan, että kohta meillä keskustellaan esimerkiksi siitä, onko valtion asia ottaa kantaa siihen, kuinka monta ihmistä voi olla keskenään naimisissa.
Tähän on tultu.
