Kirjoittanut
Mitä on Jumalan tahdon kysyminen ja kuunteleminen? Elelen parhaillani elämän taitoskohdassa, suurten muutosten ja päätösten keskellä. Opiskelijaseurakunnassani aina toisinaan kehotetaan kysymään ja etsimään Jumalan tahtoa omassa elämässä. Omassa ikäluokassani meitä suunnanetsijöitä riittää.
Tiedän niitä, jotka uskovat Jumalan tahdon ilmenevän siinä, miten olosuhteet kehittyvät – jos eteen napsahtaa erikoinen mahdollisuus, se on Jumalan antama juttu ja siihen kannattaa yleensä tarttua, ellei kyse ole mistään vallan epäilyttävästä. Nämä ihmiset saattavat myös etsiä ympäristöstään vimmatusti merkkejä ja perustella päätöksiä itselleen (ja muille) ties millä pilvien asennolla tai yhteensattumuksilla.
Itse huomasin jossain vaiheessa, että elämä tarjoaa erilaisia tilaisuuksia ja mahdollisuuksia niin paljon, ettei jokaiseen kiinnostavaan tarttuminen ole mikään vaihtoehto. Aihe on kuvattuna hauskasti viime vuonna leffateattereissa pyörineessä ”Yes Man” -elokuvassa, jonka päähenkilö päätti vastata kaikkeen kyllä ja oli lopulta tulla hulluksi, tai ainakin väsähti kovasti. Eiköhän Jumala kaikkien tilaisuuksien ja mahdollisuuksien kautta halua lähinnä näyttää, miten paljon mukavia asioita elämässä on ja antaa minun käyttää omaa harkintaani sinä, mihin kaikkeen lähden mukaan.
En luota päätöksissä kuitenkaan pelkästään omiin järkeilyihini, plussiin ja miinuksiin. Pyydän rukouksessa Jumalalta apua päätöksentekoon, mutten kinua merkkejä tai sitä, että joku toinen päättää puolestani. Pyydän, että Herra näyttää minulle päätökseen liittyvät faktat kokonaisuudessaan niin, että saan kaiken tarvittavan tiedon, ja antaa minulle lujuutta ja rauhallista mieltä asioiden punnitsemiseen ja pohdintaan. Joskus käy jopa niin, että olosuhteet muuttuvat ja joku vaihtoehdoista alkaakin näyttää selkeästi muita paremmalta.
Aina en haluaisi kuulla, mihin suuntaan Jumala on minua ajamassa. Luin huvittuneena Jeremian kirjasta, kuinka profeetalta kerta toisensa jälkeen neuvoja kysymään tulleet päämiehet ja kuninkaat aina lopulta päätyivät pudistelemaan päitään Jeremian vastauksille: ”Tässä asiassa me emme kuuntele sinua, vaikka puhutkin meille Herran nimessä.” (Jer. 44:16)
Vaikka kyseessä olisi ollut minkälainen hätätilanne, vihollisen hyökkäys ja koko kansakunta vaarassa, tuntui oma järki aina kuitenkin Jumalan sanaa luotettavammalta vaihtoehdolta. Niinhän se usein menee, ja sitten kansaa alkaa kaatua, kun Jumala oli kuitenkin oikeassa.
