Kirjoittanut
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja voimavarakeskeinen työnohjaajaEilen satoi, tänään pakastaa, toisina päivinä tuuli riehuu rauhattomana vuorokauden ympäri ja toisina tuntuu kuin lempeä kevät olisi yhtäkkiä puhjennut talven keskelle. Kerrassaan omituinen on ollut tämän talven sää! Jos on halunnut tietää, millaisiin varusteisiin minäkin päivänä sonnustautua, on ollut tarpeen seurata säätiedotuksia säännöllisesti, päivittäin.
Me kuuntelemme säätiedotuksemme radiosta tai televisiosta tai näppäilemme ne esiin netistä. Mutta ensimmäisen vuosisadan fariseuksille säätiedotus oli maalattu suoraan taivaankanteen: ruskottava taivas illalla tiesi kaunista ilmaa seuraavaksi päiväksi, kun taas ruskottava taivas aamulla ennusti illaksi huonoa säätä. Fariseuksia ei sade päässyt yllättämään, ja siitä Jeesus antoi heille täydet pisteet. Mutta samalla hän nosti esiin kipeän puutteen: taivasta nämä hengelliset johtajat kyllä osasivat lukea taitavasti, mutta aikojen merkit eivät heille avautuneet.
Toisinaan television säätiedotuksissa näytetään myös, millaista säätä luvataan muualle maailmaan, eksoottisiin paikkoihin kaukana meiltä, muilla mantereilla ja suurten valtamerten sylissä. Usein huomaan toivovani, että kuvaruudussa möllöttävä maapallo ei niin nopeasti kierähtäisi kyljeltä toiselle, jotta voisin jäädä pidemmäksi aikaa tavaamaan noita jännittävältä kuulostavia paikannimiä. Mutta vähintään yhtä mielenkiintoista – ja vähintään yhtä tarpeellista! – kuin kuulla matalapaineiden ja korkeapaineiden ja säärintamien liikkeistä maapallollamme olisi saada kuulla siitä, mitä hengellisissä ulottuvuuksissa on tapahtumassa. Sillä vaikka Suomen Siionissa on hiljaista ja vaikka Eurooppa ylipäätään tuntuu vaipuneen hengelliseen horrokseen, Jumala toimii edelleen ja hänen kätensä liikkuu maapallomme yllä.
Tim Keller lainaa kirjassaan Kuninkaan risti (Päivä Osakeyhtiö 2013, suom. Marja Hemmer) historioitsija Andrew Wallsia, joka on tutkinut kristinuskon liikettä maapallollamme ja todennut, että kristinuskon keskus on historian aikana useasti muuttanut sijaintiaan. Sen alkuperäinen keskus oli Jerusalem, mutta pian keskus siirtyi hellenistiselle Välimeren seudulle ja pysyi siellä useita vuosisatoja. Sitten keskus siirtyi jälleen, tällä kertaa Pohjois-Eurooppaan ja sieltä maahanmuuton seurauksena myös Pohjois-Amerikkaan.
Näillä alueilla keskus on pysynyt tuhat vuotta, mutta viime aikoina se on alkanut jälleen vaihtaa paikkaa. Kristinusko on menettänyt asemaansa Euroopassa ja valta-asemaansa myös Pohjois-Amerikassa, mutta samaan aikaan se on latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa kasvanut kymmenkertaisesti väestönkasvun nopeuteen verrattuna. Tällä hetkellä yli puolet maailman kristityistä asuu eteläisellä pallonpuoliskolla, ja seuraavien vuosikymmenien aikana kristinuskon keskuksen ennustetaan siirtyvän lopullisesti pois Euroopasta ja Yhdysvalloista.
Jumalan käsi liikkuu. Ja hänen kätensä laskeutuu sinne, missä on sydämiä, jotka ovat avoinna kristinuskon sanomalle, jonka ytimessä on risti. Risti on äärimmäinen sanoma haavoittuvaksi suostumisesta, se on sanoma vallasta ja omasta edusta luopumisesta toisten hyväksi. Mutta, kuten Keller kirjoittaa, kun kristinusko ”alkaa muuttua kivaksi, turvalliseksi uskonnoksi kunniallisille ihmisille, jotka pyrkivät olemaan hyviä”, sen radikaali sanoma synnistä, armosta ja rististä voi alkaa vaimentua ja lopulta lakata kokonaan kuulumasta. Ja kun näin käy, silloin keskuksen on aika jälleen siirtyä muualle.
Hengen virtausten säätiedotus, jos sellaista olisi mahdollista seurata säännöllisesti, olisi rohkaisevaa kuultavaa, sillä se kertoisi meille, että Jumala ei ole hylännyt maailmaa. Hän pitää maailmamme kädessään, niin kuin tutussa hengellisessä laulussa laulamme. Kaikki on Luojan kädessä, myös maapallomme, joka pysyy turvallisesti ja vakaasti radallaan, niin kauan kuin Jumalan käsi sen siinä pitää. Mutta mitä tekeekään Jumalan toinen käsi? Se ei suinkaan ole toimeton! Maailmamme on tukevasti Jumalamme kädessä, mutta hänen toinen kätensä liikkuu sen yllä. Ja minne hänen lämmin, rakastava kätensä laskeutuu, siellä herätään eloon, siellä sytytään tuleen ja siellä lähdetään liikkeelle.
Euroopalla on vahva kristillinen historia. Mutta voisiko sillä olla myös vahva kristillinen tulevaisuus? Siitä voi tulla totta silloin, kun Jumalan käsi tulee ja sulattaa sen kohmeisen sydämen ja herättää sen horrokseen vaipuneen hengen kuulemaan jälleen ristin radikaalin sanoman. Silloin talvi on mennyt, kevät on tullut, ja on aika herätä.
