Kirjoittanut
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja voimavarakeskeinen työnohjaaja”All the way to heaven is heaven”, on Pyhä Teresa joskus sanonut. (Tuskin kuitenkaan englanniksi, mutta löysin lainauksen eräästä Eugene Petersonin kirjasta, ja siksi se on tässä vain englanniksi.) Suomeksi saman voisi ilmaista vaikkapa niin, että taivaaseen matkaavalle jo matkakin on osa taivasta. Siksi ei kannata tuhlata elämäänsä siihen, että odottaa ja haikailee taivaaseen pääsyä, koska iankaikkinen elämä on alkanut jo nyt.
Ja niinhän se on. Olen ehdottomasti ja täysin samaa mieltä. Mutta siitä huolimatta silloin tällöin huomaan ajatusteni karkaavan taivaaseen, tai ainakin taivaan portille, jos ei pidemmälle tohdikaan mennä. Enkä taida olla ainoa. Muistan joskus seuranneeni TV-ohjelmaa Tähdet kertovat, jossa James Liptonin vieraana on tunnettuja näyttelijöitä, ohjaajia ja käsikirjoittajia. Ohjelman lopuksi heiltä kysyttiin aina sarja kysymyksiä, joista viimeinen kuului näin: ”Jos taivas on olemassa, mitä toivoisit Jumalan sanovan sinulle, kun saavut taivaan portille?”
Jos sinulta kysyttäisiin tämä sama kysymys, mitä vastaisit? Mitä sinä toivoisit Jumalan tai Jeesuksen sanovan sinulle, kun saavut taivaan portille? Ja sanottakoon niille, jotka nyt pyörittelevät päätään ja päivittelevät tämän pastorin tietämättömyyttä, että tiedän kyllä, että me emme tule viettämään iankaikkisuuttamme ”taivaassa”. Tiedän, että tulevaisuus odottaa meitä uudeksi luodussa maassa, missä Jumala hallitsee ja missä me elämme uudeksi luoduissa fyysisissä olemuksissamme. Mutta ennen sitä useimmat meistä todennäköisesti kuolemme ja siirrymme jonkinlaiseen välivaiheeseen odottamaan lopullista tulevaisuuttamme. Kutsun tätä välivaihetta nyt ”taivaaksi”, koska se on se nimitys, jota me olemme tottuneet siitä käyttämään.
Palataanpa siis ajatuksissamme takaisin taivaan portille. Mitäköhän meistä itse kullekin siellä eräänä päivänä sanotaan? Sanoisiko Jeesus sinulle siellä ehkä näin: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Tule Herrasi ilojuhlaan! ” Toivottavasti, ja toivottavasti saamme kaikki kuulla Jeesuksen sanovan meille nämä sanat.
Mutta joskus ajattelen, että ehkä tämä on vain se virallinen tervehdys, jonka Jeesus lukee paperistaan, täyttääkseen ”taivaallisen protokollan” vaatimukset. Sitten hän nostaa katseensa ja, hymyillen, mutta ehkä salaa silmänurkkaansa pyyhkäisten, hän sanoo meille jokaiselle sen ihan oman tervetulotoivotuksen, sen, jonka hän tietää, että juuri me ymmärrämme ja haluamme kuulla. Se voi olla vaikkapa lämmin halaus ja sanat ”Vihdoinkin perillä! Kyllä sinua onkin jo odotettu!” Jollekin meistä hän ehkä läpsäisee ylävitosen ja huikkaa: ”Juhuu! Me tehtiin se!”
Kun kuvittelen mielessäni sitä hetkeä, kun itse kohtaan Jeesuksen kasvoista kasvoihin, mietin, mitä tuossa hetkessä tapahtuu. Mitä siinä sanotaan? Vai sanotaanko mitään? Ehkä riittää vain katseiden kohtaaminen, joka kertoo kaiken. Niin kuin Taru Sormusten Herrasta -trilogian päätösosassa Frodon ja Samin katseet, jotka kohtasivat kun painajainen vihdoin oli päättynyt. He eivät tarvinneet sanoja, he tiesivät.
