Taivas sylissäni

Kuka on sytyttänyt tähden, joka heijastuu silmistäsi?

Kuka otti pimeyden pois paimenten katseesta ensimmäisenä yönäsi?

 

Oletko yksi näistä tuhansista pienistä?

Vai oletko se, jota he odottavat?

Sinä pieni lapseni, jolle enkeli antoi nimen.

Oletko maan piilosta tullut aarre,

jolle sain antaa suojan sinä yönä?

Oletko itse Taivas, jota keinutan sylissäni?

Koskettavia joululauluja on paljon, mutta on yksi, jota en vielä koskaan ole kyennyt kuulemaan kuivin silmin. Ruotsalaislaulaja Carola Häggqvist kuvaa laulunsa Himlen i min famn, Taivas sylissäni, syntyneen melodiana, jota hän alkoi kantaa sisällään, odottaen oikeaa hetkeä. ”Tiesin että se koski Mariaa ja arvelin, että se on ehkä Marian kehtolaulu Jeesukselle.” Sanoittaja teki laulun, joka sisälsi nuoren nasaretilaistytön kysymyksiä, kun tämä yllättäen joutui mysteerin keskipisteeksi ja tapahtumiin, joiden kauaskantoisuutta hän saattoi vain aavistella.

Kuka herätti pelon, joka sai sydämesi itkemään?

Miksi kätesi tarttuu niin lujasti äidin hiuksiin?

Nyt varjot tanssivat ympärillämme, nyt enkeli on poissa,

hän sanoi niin paljon kaunista, paljon enemmän kuin ymmärrän.

Vuosia sitten sain kutsun mennä Marianpäivänä puhumaan erääseen seurakuntaan Jeesuksen äidistä. Seurakuntanuoresta asti kaikesta mahdollisesta puhuneena tartuin annettuun aiheeseen tottunein elkein mutta epäillen: mitähän uutta tästä nyt enää löytyisi.

Mutta aihe musersi. Minusta oli tullut äiti, kolmannen lapsen saatuani jopa pienen poikalapsen äiti. Nyt vasta ymmärsin tarkastella Mariaa kiiltokuvan sijasta oikeana ihmisenä: naisena, jolla on äidinvaistot ja huoli lapsestaan. Jos jossakin päin maailmaa Neitsyt Marian kunnioitus onkin saanut kohtuuttomia piirteitä, tajusin silloin, että Jeesuksen äidin sivuuttaminen epäkiinnostavana itsestäänselvyytenä on suoranainen hengellinen tappio protestanteille.

Enkeli ilmestyi Marialle ja kertoi suuresta armosta, joka tulisi tämän osaksi: Hän synnyttäisi Kuninkaan, jota kutsutaan Jumalan Pojaksi. Lupaus oli suuri kunnia ja armonosoitus, mutta Marialle suuri armo merkitsi alusta lähtien myös hämmennystä, suurta häpeää ja surua.

Hän joutui saattamaan kihlattunsa Joosefin suurten epäilysten valtaan ja hyväksymään maineensa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen äitinä. Noina aikoina siitä olisi voinut joutua kivitetyksi. Hän joutui lähtemään pakoon poikalasten massamurhia, joita oman lapsen syntymä aiheutti. Myöhemmin Jumalan suuri armoteko merkitsi sitä, että Maria joutui katsomaan vierestä, kun hänen rakas lapsensa saa paitsi häpeällisen myös tuskallisen kidutuskuoleman rikollisena. Järkyttävämpää osaa äidille en voi kuvitella.

Jumalan ihmeellinen suunnitelma pelastaa maailma maksoi Jumalalle hänen henkensä mutta se särki myös ihmisen, tuon äidin, sydämen. Marian vastaus enkelille oli kyllä: ”Olen Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Entä jos Maria olisi sanonut: Ei kiitos, en uskalla?

Jumala olisi kyllä löytänyt tiensä, mutta totuus on, että ilman ihmisen kyllä-sanaa Jumala ei olisi voinut toteuttaa suunnitelmaansa syntyä ihmiseksi, rinnallemme yhdeksi meistä. Ihmistä tarvittiin Luojan suurimpaan rakkauden tekoon.

Kristinuskon suurin salaisuus ja aarre on ajatus ihmiseksi tulleesta Jumalasta. Universumin Luoja syntyy pienen ihmisen hahmoon, kipuun, köyhyyteen ja syrjäytyneisyyteen, voidakseen saada luoduilleen sanottavansa perille. Suojautumattomana hän antautuu rakastamiensa ihmisten käsiin. Maailman kurjuus ja kärsimys voisi syöstä Jumalan korkealta valtaistuimeltaan – mutta ei sellaista Jumalaa, joka itse tuli ottamaan sen harteilleen.

Suurta armoa on, että Marian usko näki kauemmas kuin hänen ymmärryksensä. Siitä on muistutuksena Luukkaan evankeliumissa Marian kiitosvirsi, eräs Raamatun kauneimmista teksteistä. Tähän Jumalan hyvyyden ylistykseen hänen oli vielä monta kertaa hämmentyneenä palattava. Kun kokemus ja tieto sanoivat, että kaikki on menetetty, vain usko kertoi, että kaikki on sittenkin hyvin.

Eija-Riitta Korholan radiokolumneja kuullaan Radio Deissä torstaisin klo 8.30 ja 12.50.