Takaoven tarinat

Ihmissuhteet ovat haastava laji. Kristittyjen vuorovaikutukseen lisää haastetta se, että kohtaamiset voivat joko hoitaa kuten hyvä perheyhteys tai niissä voi vaania vahingoittumisen vaara. Hengellisessä yhteisössä niin palkitsevia kuin haavoittavia kohtaamisia syntyy helposti siksi, että hengelliset asiat koskettavat ihmisen syvimpiä kerroksia, ja kun näitä tasoja jaetaan toisten kanssa, tarvitaan mahdollisimman turvallinen ja tasapainoinen ilmapiiri.

Vaikka uskovien tullessa koolle tarkoitus on kohdata yhdessä Jumalaa, seurakunta on mitä suurimmassa määrin myös pyhien välistä yhteyttä. Yhteydenpitoon taas tarvitaan ainakin kohteliaisuuden perustaitoja, jotta turvallinen yhteys voi toteutua. Se, jääkö kohtaamisista vahvistava vai vahingoittava vaikutus, riippuu muun muassa siitä, miten läsnäolijat näkevät itsensä, toisensa ja Jumalan, sekä siitä, kohdataanko toiset saman Isän lapsina vai opin ja mielipiteiden takaa.

Yhteyteen ei periaatteessa tarvita muuta kuin avoin mieli, kiinnostus kuunnella sekä sen verran terve käsitys itsestä, etteivät oman sielun solmut leimaa kohtaamisia kauttaaltaan. Vahingoittumisen vaara liittyykin usein juuri sielujemme solmuihin.

Vahinkoa syntyy huomattavasti vähemmän, jos vain lämmitetään kirkkosalin penkkiä puolitoista tuntia viikossa. Toisaalta tämän kokemuksen toistaminen ei yhteyden kannalta erityisesti palkitsekaan. Mikäli taas astuu lähemmäs toisia ja pyrkii jakamaan yhteistä uskoa ihmissuhteissa, kirjo erilaisuuksiin liittyviä ongelmia seuraa luontaisetuna. Tämä on varmasti totta myös seurakuntien ulkopuolella monessa muussakin jakamisessa.

Vahingoittumisen vaara liittyykin usein juuri sielujemme solmuihin.

Lähtökohtaisesti elämän ja uskon jakamisen seurakunnassa pitäisi voimauttaa. Mutta miksi yhteyteen hakeutuminen voikin lamaannuttaa tai satuttaa? Vahinkoja tapahtuu vaikkapa silloin, kun tarvittaisiin ihmisyyttä ja tavallista kuuntelemista, mutta asiat hengellistetään. Tai silloin, kun toisia koskevan kiinnostuksen puutteen ylle vedetään kristillisen arvovallan kaapu. Tämä voi tapahtua vaikkapa tilanteessa, jossa toinen kertoo kipeistä tilanteistaan ja toinen tyytyy sanomaan, että kyllä Herra hoitaa.

Luultavasti suurin syy, miksi ihmiset pettyvät kristillisiin seurakuntiin, ovatkin toiset ihmiset. Se, etteivät jotkut tule seurakuntiin tai saavu sinne uudestaan, voi johtua esimerkiksi kokemuksesta, että muita ei kiinnosta, yhteisössä vaaditaan tiettyjä asioita tai keskitytään kulttuuriin hengellisesti rakentavan ydinsisällön kustannuksella.

Jos takaovitapauksia perattaisiin kunnolla, epäonnistunut yhteys ihmisiin voisi nostaa tarinoissa päätään aika korkealle. Syypäitä tähän ovat tuskin ensisijaisesti työntekijät, vaan enemmänkin tavalliset uskovat, jotka karkottavat ehkä tietämättäänkin hengellisiä etsijöitä sekä uskovien yhteydestä että ehkä valitettavasti jossakin määrin myös Jumalan luota.

Uskovien piireistä pois tai alun perinkin etäälle jääneet voivat ehkä sanoa, ettei kristinusko vakuuta heitä tai että Jeesus voi sopia muille mutta ei kolahda heille itselleen. Hankaluus näissä tarinoissa on se, että kokijoiden kuva täydellisestä Jumalasta on jäänyt puutteellisten ihmisten varaan. Jumala on kuitenkin edelleen sama Kaikkivaltias, joka pelastaa, armahtaa, puolustaa ja lohduttaa ihmistä. Hän osaa kohdata jokaisen juuri sopivalla tavalla – ja haluaa opettaa omiaankin kohtaamaan toisia.