Talviturkki ja sikalauma

Heitin huhti-toukokuun vaihteessa talviturkkini, ensin merivedessä, sitten järvivedessä. Asiaan ei kuitenkaan liity minkäänlaista urhoollisuutta, sillä nämä uinnit tapahtuivat Israelissa, jo sopivasti lämmenneissä Välimeren ja Gennesaretinjärven vesissä.

Ennen järviuintireissua katselin opintoporukkamme kanssa Gennesaretinjärveä hiukan uudesta kulmasta, muinaisen Hippos-Sussitan länsilaidalla olevan jyrkänteen reunalta. Tuo hevosenselän muotoinen kaupunki kukoisti Jeesuksen aikaan sillä puolella järveä, jolla uskontoaan kunnioittavat juutalaiset eivät liikkuneet. Siis siellä ”vastarannalla”, jonne Jeesus yllättäen eräänä iltana lähti opetuslastensa kanssa. (Mark. 4–5)

Hippos on uudehko arkeologinen kohde. Kaivauksissa on löytynyt jopa kahdeksan kirkkoa, joita on rakennettu 300-luvulta alkaen, kun kirkkojen rakentaminen yleensäkään oli Rooman valtakunnassa mahdollista. Alueelta on löytynyt myös paljon sian luita.

Edellä mainitsemani Jeesuksen ja opetuslasten yöllinen veneretki juutalaisalueelta Hippoksen liepeille (eli Gerasan / Gadaran alueelle) sisälsi kauhun hetkiä. Keskellä yötä nousi myrsky, joka sai lapsuudestaan saakka veneellä kulkeneet kalastajat pelkäämään kuolemaa. Jeesus tyynnytti myrskyn ja osoitti näin olevansa kaikkien luonnon voimien yläpuolella – siis niidenkin, joiden kanssa kalastajat olivat yleensä omin voimin selviytyneet. Omalle mukavuusalueelle, tuttuun toimintaympäristöön, tuli myrskyn aiheuttaman pelon myötä särö, josta Jeesuksen valo pääsi loistamaan heidän sydämeensä ja istuttamaan sinne syvemmän luottamuksen hänen kaikkivaltiuteensa. Tuskin oli sattumaa, että tämä oppi saatiin ennen pakanaseudulle siirtymistä – siellä tätä venekuntaa nimittäin odotti aikamoinen tapaus.

”Alapuolellani aukeavaa suurta järveä katsellessani huomasin ensimmäistä kertaa samastuvani Jeesuksen pahoista hengistä vapauttamaan mieheen.”

Hippokseen kulkevan tien varrelta on löytynyt hautaluolia. Tällaisissa luolissa asusteli pahojen henkien riivaama mies, jonka elämä näytti olevan pelkkää tuhoa. Opetuslasten silmien edessä Jeesus keskusteli näiden henkien kanssa ja lopulta ajoi ne (niiden omasta pyynnöstä) sikalaumaan, joka sitten syöksyi rinnettä alas ja hukkui järveen. Jo maininta sioista kertoo sen, että tapahtumapaikka on ei-juutalaisella alueella. Sikoja on kasvatettu alueella enemmänkin, koska niiden luita on löytynyt paljon.

Hippoksen jyrkänteellä seistessäni tuo tapahtuma piirtyi elävänä silmiini ja melkein kuulin korvissani sikojen kiljunnan. Samalla alapuolellani aukeavaa suurta järveä katsellessani huomasin ensimmäistä kertaa samastuvani Jeesuksen pahoista hengistä vapauttamaan mieheen, joka myös katseli järveä tästä kulmasta, pakana-alueelta käsin. En ole juutalainen, ja silti Jeesus lähti minuakin etsimään. Juutalaisten Messias on minunkin pelastajani. Ja vaikka en ole ollut pahojen henkien riivaama, on Jeesus kuitenkin vapauttanut minut synnistä, kuolemasta ja perkeleestä. Se ei ole itsestään selvää, eikä millään tavalla omaa ansiotani.

Kun Jeesus paransi ja vapautti oman kansansa jäseniä, hän yleensä kielsi heitä kertomasta tapahtuneesta. Pahoista hengistä vapautettua pakanamiestä Jeesus kehotti jäämään kotiseudulleen ja kertomaan, mitä hänelle oli tapahtunut. Ensimmäinen pakanalähetystyöntekijä oli saanut henkilökohtaisen kutsun tehtävään. Myöhemmin samanlaisen yllättävän lähetyskutsun sai Paavali, intohimoisen kunniallinen juutalaismies. Molempien miesten Jeesukselta saama tehtävä oli inhimillisesti täysi yllätys paitsi heille itselleen, myös kaikille muille. Mutta kummankin työn tuloksena evankeliumi levisi, syntyi seurakuntia, rakennettiin kirkkoja, ja Pyhä Henki sai muuttaa yksittäisten ihmisten, perheiden ja kansojen elämää ennen näkemättömällä tavalla.

Ehkä istuskelet tulevana kesänä järven rannalla ja katselet veden liplatusta. Entä jos Jeesus laskisi veneensä rantaasi? Mistä hän haluaisi vapauttaa sinut? Mihin hän sinut kutsuisi? Jos edessäsi on myrsky, tuntematon seutu tai yllättävä tehtävä, niin älä pelkää. Jeesus tietää, mitä tekee!