Kirjoittanut
Kävin ryhmän kanssa Israelissa. Siellä oli hyvin rauhallista. Lehdet tosin kertoivat, ettei ollut. Mutta kuten tavallista, matkailijan kokemus on eri kuin tiedotusvälineiden välittämä kuva. Kuulimme kyllä, että temppelialueella oli ollut joitain provokaatioita ja että palestiinalaismies oli ajanut autolla väkijoukon päälle ja joku oli kuollut. Ristiriita matkailijan havaintojen ja lehtiuutisten välillä syntyy siitä, että media kyttää satunnaisia iskuja ja uutisoi niitä herkästi. Ulkomaalaisen kävijän kimppuun ei kukaan tuolla yritä käydä. Erilaiset attentaatit eivät Israelissakaan ole jokapäiväisiä, eivätkä kohdistu turisteihin, joten maassa voi vallan hyvin matkustaa. Samanaikaisesti on totta se, että maassa asuvien elämää varjostavat monenlaiset pelot.
Tapasimme sekä messiaanisia juutalaisia että palestiinalaiskristittyjä ja kuulimme heidän kertomuksiaan. Kummallakaan osapuolella ei ole helppoa. Molemmat haluaisivat rauhaa ja sovintoa, mutta ovat voimattomia omien kansalaistensa ja vastapuolen jyrkkien toimien edessä. Betlehemiläisen palestiinalaispastorin mukaan juutalaiset haluavat ottaa koko maan haltuunsa, mutta aivan samoin haluavat myös muslimit. Kristityt ovat siinä välissä kovassa puristuksessa. He eivät saa sympatiaa kummaltakaan puolelta. Arabikristittyjen määrä vähenee koulutettujen nuorten muuttaessa ulkomaille helpompiin oloihin. Toisaalta kuulimme rohkaisevia uutisia seurakunnan kasvusta. Useita muslimeja on viime vuosina kastettu kristityiksi.
Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon piispa Munib Younan otti meidät vastaan omassa kirkossaan Jerusalemin Vanhassakaupungissa. Hän oli juuri lähdössä neuvotteluun presidentti Barack Obaman neuvonantajan kanssa juutalaisten ja palestiinalaisten konfliktista ja hän pyysi suomalaisten kristittyjen esirukousta kirkkonsa ja kansansa puolesta.
Meidän kristittyjen kannalta Israel on lähetyskenttä. Työtä tehdään sekä juutalaisten että arabien parissa. Jeesukseen uskovat juutalaiset kutsuvat itseään messiaanisiksi juutalaisiksi ja heitä on maassa noin 10 000 – 15 000, siis muutama promille koko juutalaisväestöstä. Arabikristittyjä on yli 100 000, mutta hekin ovat pieni vähemmistö oman kansansa keskuudessa.
Jerusalemissa vietettiin viime sunnuntaina Suomen Lähetysseuran työn 90-vuotisjuhlaa.
Samaa asiaa juhlitaan kohta myös Suomen Raamattuopistolla. Ensimmäinen lähetti, Aapeli Saarisalo, tuli maahan vuonna 1924. Varhaisvuosien legendaarisia lähetysyöntekijöitä olivat Aili Havas ja Rauha Moisio. Myöhemmin siellä ovat vaikuttaneet mm. Risto Santala, Jouko Kokkonen, Pertti Huttunen ja Heikki Nurminen sekä yli sata muuta suomalaista lähetystyöntekijää. Lähetysseuran lisäksi Israelissa on Suomesta Kansanlähetyksen, Kylväjän ja FIDAn lähettejä. Sanansaattajat tukee maassa tehtävää radiolähetystyötä. Uusi pieni mutta tärkeä linkki on Kings Kids -työ, jossa tavoitetaan sekä juutalais- että arabinuoria ja annetaan heille mahdollisuus toimia evankeliumin levittämisessä musiikin ja julistuksen keinoin.
Israel on Raamatun maa ja Jeesuksen maa. Se on yksi syy käydä siellä. Maailmassa ei ole muuta maata, jota Jumala kahden vuosituhannen aikana valmisti oman Poikansa ihmiseksi tuloon ja joka lyhyen hetken oli Jeesuksen julkisen toiminnan näyttämönä. Jerusalem on maailman ainoa kaupunki, jossa ihmiskunnan synnit on sovitettu ja jossa Jumalan Poika on kuollut ja noussut kuolleista. Kävimme Golgatalla, siis Pyhän Haudan kirkossa, ja lauloimme sen pienessä armenialaiskappelissa Joosef Arimatialaisen haudan ääressä Maksettu on velkani mun, ylistys olkoon ristiinnaulitun.
Ensimmäisiä Israeliin suuntautuneiden suomalaisten ryhmämatkojen vetäjiä olivat Osmo Visuri, Marja-Terttu Tolamo ja Mauri Tiilikainen. Näiden uranuurtajien avaamaa polkua ovat sitten jatkaneet kaikki ne tuhannet ja taas tuhannet, jotka matkaryhmissä ovat kulkeneet Israelia ristiin rastiin. Minäkin olen vienyt sinne erinäisen määrän ryhmiä yli kolmen vuosikymmenen aikana.
Suomalainen Israel-harrastus on poikinut lukuisia järjestöjä, joissa tuetaan juutalaisten parissa tehtäviä hankkeita. Valitettavasti palestiinalaispuolen ja sen kristittyjen tukeminen ei ole saavuttanut läheskään samanlaista suosiota. Tässä olisi seuraava tärkeä päänavaus: suomalaisten kristittyjen tuki palestiinalaiskristityille ja sellaisille hankkeille, jotka edistävät rauhaa ja vuoropuhelua konfliktin osapuolten kesken.
