Kirjoittanut
Jaakko Pirttiaho on Yksin armosta ry:n toiminnanjohtaja, raamattunopettaja, kirjailija ja blogisti - www.yksinarmosta.fi”Mutta Noomi sanoi heille: `Älkää kutsuko minua enää Noomiksi vaan Maraksi,sillä kaikkivaltias on koetellut minua ankarasti.´” (Ruut. 1: 20)
Ruutin kirja kertoo juutalaisesta perheestä, joka joutui kokemaan yhä suurempia traagisia asioita. Perhe joutui kotimaassaan nälänhätään ja pakeni paremman toimeentulon tähden Mooabin maahan. Mooabilaisista Jumala oli Mooseksen kautta puhunut, että heitä ei tullut koskaan hyväksyn Israelin kansan joukkoon (5. Moos. 23: 4-7). Silti tämä perhe otti pojilleen puolisoikseen moabilaiset naiset. Toinen heistä, Ruut, saa kunnian olla kirjan keskeinen henkilö.
Perheen äiti joutuu kokemaan tragedioita toisensa perään. Ei pelkästään nälänhätä eikä häpeällinen Mooabin maahanlähtö ollut riittävästi, vaan hän joutui menettämään maassa miehensä ja kaksi ainutta poikaansa. Joku hätäinen olisi voinut sanoa, että Noomi sai sitä mitä tilasi; hän poikkesi siitä, mitä Jumala oli puhunut ja seurauksena oli suunnaton kärsimys.
Mutta Ruutin kirja on sanoma Jumalan suunnattomasta armosta ja uskollisesta johdatuksesta. Kirjan aikana huomaamme, kuinka Noomi ja Ruut palaavat kahdestaan kaikkensa menettäneinä takaisin kotimaahansa. Noomi on kärsinyt niin paljon, että hän halusi vaihtaa nimensä Noomista (onnellinen) Maraksi (onneton). Elämä näytti olevan hukassa ja tulevaisuus toivoton.
Kaiken takana on kuitenkin rakastava Jumala. Hän näkee nämä kaksi kärsivää ja kaikkensa menettänyttä ihmisparkaa. Nuori Ruut lähtee etsimään ruokaa ja ”sattumalta” löytää tiensä juuri Boaksen pelloille. Boas oli Noomin sukulainen ja pian juhlittiin hänen ja Ruutin häitä.
Ilman Ruutia ei koskaan olisi ollut myöskään Vapahtajaa. Boaksen ja Ruutin lapsesta tuli kuningas Davidin isoisä. Kun Jumala siis työsti Jeesuksen maailmaan tuloa meidän syntiemme sovittamiseksi, keskeisenä näyttämöllä oli hylkiö Ruut.
Ei Ruut eikä itseään onnettomaksi nimittänyt Noomi voinut arvata miten tarkkaa johdatusta Jumala osoitti heidän elämäänsä kohtaan. He näkivät vain nälänhätää, kotimaansa menettämistä, puolisojen ja lasten kuolemaa, köyhyyttä ja epätoivoa. Jumala sen sijaan näki kaksi suurta uskonsankaria, joiden kautta Hän olisi tuomassa Vapahtajaa maailmaan.
Entä meidän elämämme? Olisiko tämä meillekin hyväksi opiksi siitä, että tarinamme on kesken? Jos olet kysynyt, missä Jumala on ollut sinun kärsimyksesi aikana, saamme vastauksen edellä; Hän on lähellä lapsiaan ja johtaa heitä uskollisesta. Tragediat suuntaavat meitä johonkin uuteen ja Jumala sanoo viimeisen sanan.
Älä siis luovu toivostasi tänäänkään, ethän tiedä mitä Jumala suunnittelee sinun tulevaisuuttasi ajatellen!
Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.
