Kirjoittanut
Jeesuksen seuraaja, aviomies ja isä.Viimeaikoina on syystäkin ollut puhetta varautumisesta. Ihmisiä on kehotettu pitämään kolmen vuorokauden kotivara ruokaa kaapeissaan, käteistä jemmassa ja joditabletteja lääkekaapissa sen pahimman varalta. Varautuminen maallisiin kriisitilanteisiin on tietenkin järkevää, mutta varautumista on elintärkeää ajatella myös laajemmin, iankaikkisuuden näkökulmasta.
Miten siihen varaudumme, kun kuolema ennemmin tai myöhemmin saavuttaa meidät? Siinä vaiheessa ei kysellä, montako hernekeittopurkkia on kaapissa tai kuinka monta mottia polttopuita on tullut tehtyä liiteriin. Siinä vaiheessa ei auta, vaikka olisi 90 vuotta mukavaa elämää takana ja kiikkustuolissa olisi saanut muistella monia toiminnantäyteisiä vuosia taaksepäin. Siinä vaiheessa ratkaisee ainoastaan se, miten suhtaudumme Jeesukseen Kristukseen; onko Hän elämämme Herra vai kiellämmekö Hänet?
Näennäisesti, maallisilla mitoilla mitattuna, voimme pärjätä oikein hyvin omin voiminemme, saavuttaa paljon elämämme aikana ja jopa tehdä paljon myös muiden hyvinvoinnin eteen. Kuitenkaan omilla teoillamme emme pääse Jumalan yhteyteen. Jos emme ole hengellisesti varautuneita uskomalla Jeesuksen Kristuksen lunastuskuolemaan ja ylösnousemukseen, joudumme iankaikkiseen rangaistukseen, eroon Luojastamme. Tätä tuskin kukaan haluaa. Jeesus itse korosti hengellisen varautumisen tärkeyttä kertomalla vertauksen morsiusneidoista. Tyhmät morsiusneidot eivät olleet valmistautuneet sulhasen saapumiseen, minkä seurauksena he eivät päässeet hääjuhlan iloon toisin kuin paremmin valmistautuneet kollegansa. (Matt. 25:1-12)
Joitakin vuosia takaperin oma elämäni oli ajautunut siihen pisteeseen, että kuvittelin pärjääväni vallan mainiosti ilman Jumalaa, joten ihan tietoisesti kielsin Hänen olemassaolonsa. Siitä alkoi monien vastoinkäymisten dominoefekti, joka johti lopulta todella syvään ahdistukseen. Elämäni tuntui merkityksettömältä, vaikka päällisin puolin tarkasteltuna vaikutti, että asiani olivat mallillaan. En kuitenkaan ollut hengellisesti varautunut, joten kaikelta merkitykselliseltäkin puuttui perimmäinen tarkoitus; Jumalan läsnäolo. Koen, että Jeesus alkoi tuolloin vetämään minua ahdistuksen syvistä vesistä luokseen, ja lopulta sain taas elää Hänen johdatuksessaan. Tunsin itseni niin huonoksi, etten olisi selvinnyt ilman Jeesuksen armoa. Armoa, joka on koko ajan tarjolla ihan jokaiselle meistä, jos vain haluamme sen vastaanottaa.
Kaikki ahdistus ja stressi, liittyi se omiin asioihin, maailman synkkiin tapahtumiin tai mihin vain, eivät varmasti ikinä poistu elämästämme senkään jälkeen, kun päästämme Jeesuksen elämäämme. Kevyttä ja huoletonta elämää ei ole meille ikinä luvattukaan. Voi olla vaikea elää kristillisen arvomaailman mukaisesti kovin vapaamielisessä maailmassamme, jossa kaikkia Raamatun määrittelemiä totuuksia yritetään mitätöidä ihmiskeinoin. Vaikeimmissa tilanteissakin saamme onneksi turvautua siihen, että Jeesus kantaa meitä armossaan. Voimme luottaa lupaukseen, että Häneen uskoen ja Hänet tunnustaen pääsemme aikanaan ikuiseen juhlaan Hänen luokseen.
Varaudutaan pitämällä katse Ristissä.
