Kirjoittanut
Kirjoittaja on lääketieteen kandidaatti Tampereelta.
Nykyihminen ei ole tottunut luopumaan mistään, elämään missään puutteessa. Keskivertosuomalaisella on kaikkea riittävästi ellei vähän liikaakin. On ruokaa, on vaatetta, on tavaraa. Globaalista näkökulmasta meillä on kaikki paremmin kuin hyvin. Silti, tai ehkä juuri siksi, vapaaehtoinen omastaan luopuminen istuu huonosti tämänpäivän hedonistiseen kiireeseen. Ei ehdi hidastaa eikä hiljentyä.
Pääsiäinen lähestyy, elämme paaston aikaa. Maallistuneen protestanttisessa ympäristössä paastoa ei ole helppo huomata eikä toteuttaa. Lisäksi paastosta tulee äkkiseltään mieleen lähinnä fyysinen kehonpuhdistus tai vaihtoehtoisesti sairaalloista hipova laihdutus. Kyseessähän kuitenkin on ikivanha kristillinen perinne: 40 päivän paasto tuhkakeskiviikosta pääsiäiseen, Jeesuksen paaston muistoksi. Ennen julkisen toimintansa alkua Jeesus vietti 40 päivää autiomaassa ilman ruokaa ja juomaa paholaisen kiusattavana.
Inspiroiduin tänä vuonna paastoajatuksesta poikkeuksellisesti. Halusin jotenkin konkreettisesti kokea hiljentymisen ennen pääsiäistä ja toivoin, että se auttaisi myös mieltäni rauhoittumaan. Tuntuu, että joulusta on kulunut vain hetki, ja kuitenkin kevät jo kolkuttelee. Taidan olla niin kuin muutkin, minulla on yllin kyllin kaikkea paitsi aikaa.
Alun perin ajatus paastosta heräsi niinkin syntisessä puuhassa kuin irtokarkkihyllyllä sokeria lapioidessani. Halusin kokeilla pystyisinkö todella kieltämään itseltäni tuon lapsellisen makeisnautinnon ja pysymään päätöksessäni. On sanomattakin selvää, että herkuttelu on iloni. En halunnut päästää itseäni liian helpolla, joten paastoni jalostui pikkuhiljaa koskemaan kaikkea sokeripitoista herkkua. Toistaiseksi olen vielä pysynyt kaidalla tiellä.
Kiusaukset ovat kyllä olleet lukuisat: mikä siinä on, että heikolla hetkellä voi tuntua kuin suklaa ja vain suklaa auttaisi?
Ajattelette varmaan, että olen pöhkö. Ei kai kuulosta kovin sankarilliselta paastota herkuista. Ja kehtaan vielä verrata sitä Jeesuksen paastoon vain paholainen seuranaan. Olisi toden totta varmasti fiksumpaa ja rakentavampaa paastota jostain sellaisesta asiasta, joka erottaa Jumalasta tai jota oikeasti olisi mielekästä karsia elämästä. Irtokarkit tuskin ovat vaaraksi, vaikka välillä syntisen hyviä ovatkin.
Vietän kuitenkin tätä herkkupaastoa hartain mielin ja asiaankuuluvalla vakavuudella aina pääsiäiseen saakka, jos Luoja suo. Sen ansiosta nimittäin lähestyvä pääsiäinen on mielessäni aina, kun minulle tarjotaan jälkiruokaa tai ohitan kaupan karkkihyllyn. Muistan hiljentyä ja ehkä jopa jakaa omasta yltäkylläisyydestäni. Ensi vuonna saattaa sitten olla ylevämmän paaston aika: ehkä pidän taukoa kulutuksesta, televisiosta tai vaikkapa autoilusta.
