Kirjoittanut
Juha Vähäsarja on Elämä -lehden päätoimittajaKirkon ensisijainen tehtävä on kutsua ihmisiä Jumalan yhteyteen sekä rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta (ks. Kohtaamisen kirkko vuoteen 2020). Kutsu yhteyteen elävän Jumalan kanssa perustuu Jeesuksen sovintotyöhön. Katekismuksen mukaan ”Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.”
Kirkon nelivuotiskertomus Uskonto arjessa ja juhlassa: Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2016-2019 avaa eteemme karun kuvan. Kaikki mittarit näyttävät rajulla tavalla alaspäin. Jäsenmäärä oli vuoden 2019 päättyessä enää 68,9 prosenttia, ja se putoaa 4,3 prosenttia vuodessa. Erityisesti nuoret aikuiset ja nuoret lähtevät kirkosta. Helsingin hiippakunnassa 30-50-vuotiaista miehistä kuuluu kirkkoon vain kolmannes. Jumalanpalvelusten kävijämäärät ovat pudonneet koko 2000-luvun ajan. Raamattua lukee kaksi prosenttia. Kirkollisesti vihitään enää 42,4 prosenttia pareista. Syntyneistä lapsista kastetaan 62,2 prosenttia – Helsingin alueella enää kaksi viidestä. Helsinki, Espoo ja Tampere ovat eniten jäseniään menettäneitä hiippakuntia. Huolestuttavinta on nuorten äitien maallistuminen. Harvassa kodissa luetaan enää iltarukouksia. Samoin nuoren papiston teologiset näkemykset ovat kristinuskon ydinsanoman valossa murheellisia.
Jos emme herää siihen todellisuuteen, että tavoittavan työ aika on nyt, olemme kohta peruuttamattomasti myöhässä. Ennen tavoittavaa työtä kutsuttiin evankelioimistyöksi, sillä keskiössä eivät ole lopulta metodit, vaikka niitäkin pitää miettiä, vaan evankeliumille syttyneiden sydänten rakkauden huoli eksyneistä suomalaisista. Nelivuotiskertomuksen suositukset analyysin jälkeen ovat kovin heppoiset. Sen mukaan tulisi muun muassa nostaa esille ei-patriarkaalisen hengellisyyden muotoja, pohtia yhteiskuntasuhteita, kehittää uskontoteologista ajattelua, jossa uskottavalla tavalla piirtyy muiden uskontojen, uskonnottomien katsomusten sekä uushenkisyyden merkitys kristinuskon valossa. Spiritualiteetin harjoittamisen yksilöllisinä toteutustapoina tulisi huomioida konkreettinen tekeminen, kuten luonnossa liikkuminen, hiljaisuuteen vetäytyminen tai ihmisten auttaminen.
Mihin jäi oleellisin? Jumalan voima, joka on evankeliumin sanomassa, Jumalan sanassa.
Herätysliikkeillä on vähintään vuosikymmenten, usein yli sadan vuoden kokemus evankeliumin välittämisestä kansallemme. Siellä, missä herätysliikkeet ovat vahvoja, on kirkkoon kuuluvien määrä huomattavasti suurempi kuin muilla alueilla. Monien herätysliikkeiden toimintatavat ovat moderneja, vaikka sanoma on muuttumaton. Kuitenkin myös ne herätysliikkeet, jotka ovat pitäytyneet vanhaan toimintatapaan, herättävät kiinnostusta, koska ne ovat niin erilaisia. Olisiko aika kutsua herätysliikkeet seurakunnissa tehtävän työn rinnalle – ilman kirkkopoliittisia lisukkeita?
Sillä jokaisella ihmisellä, vieraantuneella kastetulla ja sillä, jota ei ole kastettu, on oikeus kuulla kutsu elävän Jumalan yhteyteen, johon tie on avattu Jeesuksen ristin kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Taivas on avattu. Jokainen saa tulla. ”Pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta,” kehottaa apostoli. (Hepr. 12:15, Kr. -38)
Tämä blogi on Elämä-lehden 2/2021 pääkirjoitus
