Kirjoittanut
Samuli Siikavirta on pastori Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa. Hän on väitellyt Cambridgen yliopistossa Paavalin kasteteologian ja etiikan suhteesta.
Osallistuin eilen mielenkiintoiseen väittelytilaisuuteen, jossa oli vastakkain ateisti ja teisti. Cambridgen yliopiston filosofian lehtori, entinen muslimi Arif Ahmed puolusti uskoaan siihen, ettei Jumalaa ole, kun taas Oxfordin yliopiston teologian professori, anglikaanipappi Keith Ward puolusti uskoaan Jumalaan. Tilaisuuden järjesti Veritas Forum, joten tosi oli kyseessä.
Auditorio oli ääriään myöten täynnä väkeä. Tunnistin joukossa joitakuita tuttuja kristittyjä ja ateistisia opiskelutovereita. Silmiin pisti myös hunnutettujen musliminaisten ja lakkipäisten muslimimiesten määrä. Aihe selvästi kiinnosti ihmisiä laidasta laitaan. Tai sitten akateemikkoja veti paikalle tapahtumanjälkeinen ilmainen juomatarjoilu.
Väittelyssä käytettiin paljon filosofisia ismejä, joista tunnustan tietäväni teologina liian vähän. Päällimmäiseksi mieleen jäi kuitenkin se perusasetelma, että Ward tunnustautui idealistiksi ja Ahmed empiristiksi.
Idealistina Wardin maailmankuvaan mahtuu ajatus kaiken perimmäisestä henkisyydestä: kaiken ei tarvitse olla pelkkää materiaa, koska emme modernin fysiikan valossa oikein enää tiedä, mitä materia edes on. Mieli tai sielu voi kuviteltavasti olla olemassa myös ilman fyysistä ruumista. Tästä sitten voi halutessaan johtaa ajatuksen, että voi olla olemassa myös se kaikkein suurin Mieli, Jumala, joka on luonut kaiken ja ylläpitää kaikkea. Ahmed puolestaan vastusti jyrkästi koko termiä ”maailmankuva”, koska silloinhan kiistettäisiin yhden totuuden olemassaolo, ja puhui mieluummin uskomuksista. Hänen ateisminsa nousee siitä, ettei Jumalan olemassaoloa voi todistaa kokemuksellisesti. Lapsena hän oli itse päätellyt, ettei joulupukki voi ehtiä joka kotiin yhdessä yössä ja päätynyt hylkäämään uskonsa joulupukkiin. Samanlaisista syistä hän ei voi uskoa Jumalaankaan. Koska Jumalaa ei voi todistaa, ja koska uskonnollisille kokemuksille on muitakin tieteellisiä selityksiä, on paljon todennäköisempää, ettei Jumalaa ole olemassa lainkaan.
Illan edetessä kumpikin väittelijä viittasi taustaansa. Ahmed mainitsi näkemyksiinsä vaikuttavat ”tunteet”, joista ei kuitenkaan halunnut puhua sen enempää. Pikaisella googlettamisella saa sen käsityksen, että taustalla lienee ainakin kaunaa islamin ja muiden uskontojen varjolla tehtävästä väkivallasta. Ward kertoi tulleensa kristityksi ajauduttuaan elämässään moraalittomaan umpikujaan, josta hän oli kaivannut ulospääsyä ja jossa hän oli kohdannut Kristuksen.
Kun yleisö sai lopuksi esittää kysymyksiä, sain minäkin käsiini mikrofonin. Yllätyksekseni olin ainoa, jonka kysymys koski suoraan kristinuskoa. Kysyin molemmilta, mitä he ajattelevat Paavalin hyvin empiiriseltä kuulostavasta listasta Kristuksen ylösnousemuksen todistajista itsensä mukaan lukien – Paavali kun painotti ylösnousemuksen totuudellisuutta niin paljon että kutsui kristittyjä ”säälittävimmiksi kaikista ihmisistä” ja koko uskoa turhaksi, ellei Kristusta ole herätetty (1. Kor. 15:19).
Ward vastasi pitävänsä ylösnousemususkoa totena ja keskeisenä, vaikkei uskokaan siihen biologisena tapahtumana. Aika tyypillisen ympäripyöreä anglikaanivastaus, täytyy sanoa. Ahmedin vastaus ei myöskään yllättänyt: maailma on täynnä uskonnollisia ihmisiä, jotka väittävät kokeneensa yhtä ja toista yliluonnollista. Jos Kristus herätettiin kuolleista, kyseessä olisi taatusti ainutlaatuinen tapahtuma maailman historiassa.
Ahmedpa sen sanoi. Väittelyssä puhuttiin kyllä paljon muustakin mielenkiintoisesta kuten uskon luonteesta ja siitä, että empiristikin joutuu uskomaan toisten antamaan todistukseen vaikkapa lääkkeiden turvallisuudesta, mutta minun mielessäni kaikki kiteytyi tähän yhteen kysymykseen. Jos Kristus herätettiin kuolleista, hän totisesti on se Jumalan Poika, joka sanoi olevansa. Jos Kristuksen ruumis kätkettiin ja hänen ylösnousemuksestaan valehdeltiin, apostolit olivat aika omistautuneita elämäntapahuijareita tai yksinkertaisesti psykoottisia, sillä kuinkas moni heistä jätettiinkään henkiin vanhuuden päiviin saakka evankeliumia saarnaamaan? Samaa saattaa päivitellä heidän seuraajistaan. Ja meistä.
Nojaammeko satojen varhaiskristittyjen antamaan todistukseen tästä ristin hullutuksesta ja ylösnousemuksen ihmeestä vai teemmekö omista aistihavainnoista kaiken totuuden kriteerin? En usko, että järkiperusteetkaan riittävät vakuuttamaan kaikkia kristinuskon totuudesta. Usko kun on pään tietoa tai järjen ratkaisua enemmän. Se on lahja, joka annetaan. Se on suhde. Se on päivittäistä totuuden kohtaamista. Se on oman mahdottomuuden näkemistä ja Ylösnousseen antamiin mahdollisuuksiin luottamista. Ristiltä vuodatetulla rakkaudella rakastamista.
