Kirjoittanut
Kirjoittaja on Lähi-idän erikoistoimittaja, joka asuu Israelissa. Kankaan taustablogeihin ja kolumneihin sekä Radio Dein Israel -raportteihin voi tutustua www.kinnerettours.fi nettisivun linkeistä.
Israelilaisia on muistutettu viime viikkoina jälleen karulla tavalla siitä, että he ovat yhä taistossa terroristeja vastaan. Lännessäkin monet kutsuvat näitä iskujen tekijöitä vapaustaistelijoiksi. Tämä sympatia on varsin kyseenalaista, sillä vihamieliset aktivistit suuntavat tekonsa yhtä lailla sotilaisiin kuin siviileihin ja kaikenikäisiin, niin sylivauvoihin kuin vanhuksiin. He tulkitsevat kaikkien juutalaisten edustavan Israelin miehitysvaltaa.
Viimeksi palestiinalaisarabit iskivät pari viikkoa sitten Länsirannalla Hebronin lähellä. Tarkka-ampujat surmasivat kahdessa attentaatissa neljä ja haavoittivat kahta juutalaista siviiliä. Gazassa valtaa pitävä ääriliike Hamas ilmoitti surmat vastineiksi äskettäin aloitetuille rauhanneuvotteluille. Hamas on ampunut lisäksi parin viikon sisällä kymmenittäin raketteja ja kranaatteja Gazan pinnassa juutalaisasutuksiin. Kostoissa Israel on surmannut puolenkymmentä Hamasin taistelijaa.
Nämä kahakat ovat vähäisiä verrattuna 2000-luvun alun kierteeseen, joka alkoi edellisen vakavan neuvottelukierroksen kariutuessa kiistaan Jerusalemin jakamisesta. Tuossa terrori-iskujen aallossa menehtyi satoja israelilaisia siviilejä. Useimmat vakavien hyökkäysten toteuttajista olivat itsemurhapommittajia. Israelin armeijan vastauksissa kuoli samoin sadoittain palestiinalaisia.
Juutalaisiin suunnattu murha-aalto on laajentunut ajoittain Israelista ja palestiinalaisalueilta muualle maailmaan. Israelissa asiantuntijat ovat tulkinneet näitä veritekoja terroristisodan taktiseksi laajennukseksi. Pommien ja aseiskujen tarkoituksena on juutalaisten totaalinen häirintä ja pelottelu, joka samalla halventaa monivivahteista länsimaista vapautta.
Lännessä katsotaan laajalti, että Israelin taipumattomuus palestiinalaisten itsenäisyystavoitteissa tekee väkivallasta ainakin ymmärrettävää, jollei jopa hyväksyttävää.
Pahimman terroriaallon puristuksessa vajaat kymmenen vuotta sitten israelilaisten valtaenemmistö vakuuttui, että palestiinalaisten silloinen johtaja Jasser Arafat ja hänen lähipiirinsä lähti täysin harkitusti vastustamaan Israelin hallituksen kanssa vuonna 1993 sovittuja rauhan periaatteita.
Rauhansuunnitelma, jota Arafat oli itse visioimassa Oslossa Israelin pääministeri Jitzhak Rabinin ja ulkoministeri Shimon Peresin kanssa, perustui avoimiin rajoihin ja vapaaseen kaupankäyntiin. Tuo illuusio on ajat sitten haihtunut. Vuonna 2006 palestiinalaiset valitsivat vapaissa vaaleissa johtajakseen Hamasin terroriliikkeen, jonka kanssa Israel ei voi neuvotella. Nykyistä palestiinalaisten presidenttiä Mahmoud Abbasia Hamasin johto ei tunnusta palestiinalaisten yhteiseksi edustajaksi. Tällä hetkellä monet parlamentaarikot Euroopassakin ovat esittämässä, että Hamas kelpuutetaan neuvottelupöytään.
Israelissa kansa tuki vielä 1990-luvun lopulla työväenpuolueen Ehud Barakin rauhanyrityksiä. Pian neuvottelujen realismi kääntyi Barakia vastaan; monien juutalaisten mielestä hän lupasi liikaa myönnytyksiä palestiinalaisille ja toiseksi Arafat hylkäsi tarjouksen itsenäisestä Palestiinasta, jonka pääkaupungiksi Israel olisi luovuttanut puoli Jerusalemia. Siitä alkoi uusi kylmä kausi. Nyt laiha toivo kohdistuu neuvotteluissa pääministeri Benjamin Netanjahuun.
Suhteessa ulkomaailmaan israelilaiset odottavat, että länsimaitten intellektuellit ja päättäjät havahtuisivat näkemään, millainen uhka ääri-islam on poliittisille ja muille vapauksille. Yhdeksän vuotta sitten muslimiterroristit kohdistivat iskunsa kärjen maailman taloudellisen vapauden pääsymbolia, World Trade Centeriä vastaan New Yorkissa.
Israelissa on jo jonkin aikaa puhuttu samanlaisesta maailmanlaajuisesta skenaariosta, joka vallitsi 1930-luvun Eurooppaa. Tuon ajan fasistijohtajat sumensivat ihmisiä retoriikallaan ja rautaisella tahdollaan ja nostivat Hitlerin valtaan. Nyt Lähi-idän taitavat terroristit ovat laajentaneet väkivaltansa aluetta. He saattavat olettaa, että ratkaiseva voitto paheellisesta lännestä on aivan nurkan takana. Tässä piilee totaalisen sodan vaara, joka voi provosoida liikkeelle miljoonia ihmisiä poliittisesti kahlehditussa arabimaailmassa. Kuitenkin arabien ja laajemmin muslimimaailman mahdollisuus voittaa yhteenotto länttä vastaan on vähäinen.
Jotta nämä ei-toivotut tuhokuvat eivät toteutuisi, ainakin Israelissa uskotaan siihen, että tavallinen kansa kriittisissä muslimimaissa herää vastustamaan yksinvaltaisia johtajia, jotka uhkaavat syöstä heidät isoon turmioon. Israelissa suurimmaksi ulkoiseksi uhkaksi ei koetakaan suhdetta palestiinalaisiin, vaan Iranin uhittelu ydinvoimalla.
