Kirjoittanut
Viikon verran on tullut opeteltua kotikaranteenissa oloa. Toistaiseksi se ei ole mikään ongelma, eikä luultavasti tule olemaan jatkossakaan. Kuulun niihin hyväosaisiin, joiden talous (=eläke) ei kaadu näihin viikkoihin, joka saa olla puolisonsa kanssa kotona ja molemmat suhteellisen terveinä ja joilla kauppareissutkin järjestyvät joko lasten tai ystävien avulla tai kaupan kotikuljetuksiin turvautuen. Sitä paitsi ainakin toistaiseksi voi käydä ulkona lenkillä, kunhan väistelee muita mahdollisia kulkijoita. On aikaa lukea ja kirjoittaa ja tehdä jotain aina tuonnemmaksi siirrettyä siivousta – jos siihen nyt lopulta tulisi tartuttua.
Ymmärrän, että monille tällainen eristäytyminen tuottaa suuria hankaluuksia. On vaikea kuvitella yrittäjää, jolta kertaheitolla putoavat tulot nollaan. Yksin elävälle voi olla kohtuuttoman raskas taakka ajatella, että kenties kukaan ei muista minua ja avun saaminen on monien ratkaisemattomalta tuntuvien kynnysten takana. Jos vielä pelko tartunnasta tai oman perussairauden pahenemisesta jäytää mielessä, tämä voi olla hyvin tukalaa aikaa.
Yhtäkkiä olemme keskellä ongelmaa, joka koskettaa koko maailmaa. Vielä vakavampia tautiepidemioita on ollut aiemminkin, mutta ihmisten liikkuvuus ja tiedonvälitys ovat tuoneet tämän pandemian joka kotiin. Tiedotuksen seuraaminen on välttämätöntä. Samalla jatkuva koronauutisten kuunteleminen ja katseleminen voi lisätä turhaa paniikkia. Nyt on seurattava viranomaisten ohjeita ja pyrittävä noudattamaan niitä mahdollisimman tunnollisesti. Pese siis kädet ulkoa tultuasi ja usein muulloinkin. Suomen pääministeri ja presidentti ovat mielestäni osoittaneet oikeanlaista johtajuutta tässä kriisitilanteessa. He ovat kyenneet rohkeisiin rajoittamispäätöksiin, mutta myös luoneet luottamusta siihen, että asiat kyetään hoitamaan.
Kirjoitin facebookiin päivityksen lenkillä kuulemastani mustarastaan laulusta. Väistämättä mieleeni nousivat sanat: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimisella lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?” Lintu ei ollut karanteenissa. Jumala pitää siitä huolen. Kyllä hän siis pitää minustakin.
Murehtiminen on luonnollista ja ymmärrettävää. Jokainen meistä murehtii jostain. Ja jos tarkkaan miettii, aiheita olisi tosi paljon. Eikö Jeesukselta ole aika epärealistinen ehdotus olla murehtimatta? Vai olisiko sittenkään? Kyllä asiat pitää hoitaa ja huolet on voitava huolehtia. Mutta jos yrittäisi muuttaa murehtimisen kiitollisuudeksi! Kai siihenkin aiheita riittäisi.
Kristittyjä on haastettu rukoukseen tilanteen laukeamiseksi. Se on tärkeä haaste. Voisi rukoilla kuin Salomo temppeliä rakennettaessa: ”Jos maahan tulee nälänhätä tai rutto, jos tauti kuivettaa ja kellastaa viljan, jos tulee heinäsirkkoja tai toukkia, jos vihollinen ahdistaa rajoilla kansaasi tai tulee jokin muu vitsaus tai tauti, niin kuule silloin asuinsijaasi taivaaseen jokainen rukous, yhä lailla yksityisten ihmisten kuin koko kansasi Israelin armonanominen, kun palvelijasi onnettomuutensa ahdistamina kohottavat kätensä tätä temppeliä kohti.” (1. Kun. 8:37-38).
