Kirjoittanut
Kirjoittaja työskentelee Raamatunlukijain Liitossa, harrastaa kuorolaulua, remontoi vanhaa taloa ja innostuu seurakunnasta ja Raamatun sanomasta.Tänä syksynä omenapuiden omistajat ovat saaneet ahkeroida. Monin paikoin sato on ollut niin valtava, että puut ovat olleet ratkeamispisteessä. Lämmin syksy on kypsyttänyt hedelmät erityisen herkullisiksi, mehuasemat ovat ruuhkautuneet ja pakastimet täyttyneet – sadosta on iloa vielä pitkään.
Kesämökilläni on kaksi omenapuuta ja yksi viiniköynnös. Niitä hoitaessani ja satoa korjatessani tuli mieleen Jeesuksen viimeinen ilta opetuslastensa kanssa. Silloin hän kertoi tärkeitä asioita itsestään ja siitä, millainen hänen seuraajiensa yhteisön, seurakunnan, tulisi olla. Jeesus sanoi olevansa viinipuu, jonka oksia hänen seuraajansa ovat. Tosi, aito viinipuu, The Viinipuu, jossa oksien pitää pysyä kiinni rungossa, mutta jota pitää myös ahkerasti karsia, jotta se tuottaisi hedelmää.
Jos Jeesus olisi puhunut nuo sanat Suomessa, hän olisi ehkä verrannut itseään paremminkin omenapuuhun kuin viiniköynnökseen. Ainakaan itse en viiniköynnöstäni raaski juurikaan karsia, koska kasvukausi on täällä Suomessa niin lyhyt. Omenapuusta sen sijaan pitää poistaa oksia, jotta siitä saisi hyviä ja kypsiä hedelmiä muulloinkin kuin tällaisina supervuosina. Tosi, aito omenapuu – The Omenapuu – olisi myös erittäin hyvä vertauskuva seurakunnasta, hedelmän tuottamisesta ja karsimisesta.
Koskaan yksi oksa ei yksin tuota satoa, vaan sato on hyvä tai huono koko puussa.
Ennen kuin mietimme karsimista, ajatellaan kuitenkin koko puuta ja sen tuottamaa satoa. Kun Jeesus sanoi, että ”te olette oksat”, hän taisi tarkoittaa koko oksastoa. Helposti mietimme itseämme yhtenä oksana ja huolestumme, mahdammeko ollenkaan tuottaa hedelmää. Tai ehkä salassa pidämme itseämme paljon satoisampana oksana kuin miltä joku toinen näyttää. Mutta me kaikki yhdessä olemme oksat – yksittäinen oksa on aina osa puuta. Koskaan yksi oksa ei yksin tuota satoa, vaan sato on hyvä tai huono koko puussa. Meidän pitäisi siis kääntää katseemme itsestämme kohti seurakuntaa, ja ajatella sitä puun tavoin yhtenä kokonaisuutena. Siitä kokonaisuudesta sitten karsitaan pois asioita, jotka haittaavat hedelmien kasvua ja kypsymistä.
Omenapuussa on kolmenlaisia oksia, joita pitää karsia sadon parantamiseksi. Ensinnäkin toisiaan vasten hankaavat oksat: ne heikentävät toisiaan, sairastuvat helposti, ja lopulta koko puu alkaa kärsiä siitä. Hankauksia seurakunnistamme kyllä löytyy. Usein ajattelemme niiden johtuvan yhdestä hankalasta tyypistä tai parista keskenään nahistelevasta seurakunnan jäsenestä. Meidän pitäisi kuitenkin olla huolissamme koko seurakunta-puustamme. Myönnämmekö, että hankaus on koko yhteisön ongelma? Annammeko Jumalan hoitaa tuota hankausta kuntoon, ennen kuin se väistämättä vahingoittaa koko puuta?
Toiseksi omenapuusta pitäisi karsia sisäänpäin kääntyneet oksat, jotka tekevät puusta liian tiiviin ja näin estävät valon kulkemisen kaikille oksille. Sisäänpäin kääntyminen voi olla myös seurakunnan ongelma. Yhdessä on niin kivaa, että tekee mieli sulkea ulkomaailma kokonaan pois ja pysytellä vain omien joukossa. On hienoa, jos seurakuntalaiset viihtyvät keskenään, mutta sen ei pitäisi olla itsetarkoitus, vaan myös käyttövoimaa evankeliumin eteenpäin viemiseen. Voisimmeko alkaa yhdessä rukoilla, että seurakunnastamme tulisi avoin ja kutsuva, ja sitten alkaa pohtia, mitä se voisi käytännössä tarkoittaa? Ulospäin kasvavat oksat saavat valoa ja niiden hedelmät kypsyvät. Kristitty kantaa hedelmää, kun hän palvelee ja kutsuu seurakuntaan niitä, jotka eivät vielä tunne Jeesusta. Kun oksat kasvavat ulos- eikä sisäänpäin, puun alta näkyy taivas. Terveessä seurakunnassa, joka on kiinni Kristuksessa ja suuntautuu ulospäin, voikin nähdä häivähdyksen Jumalan todellisuudesta ja rakkaudesta.
Kolmas karsintakohde ovat suoraan ylöspäin kasvavat oksat. Ne vievät voimaa koko puusta, jolloin sen sato pienenee. Esiintyykö seurakunnassamme ylimielisyyttä – ehkä toisiamme tai paimeniamme kohtaan, tai jopa Raamattua ja sen opetusta kohtaan? Tai ylihengellisyyttä, jossa ollaan ikään kuin lähempänä Jumalaa kuin muut? Jeesus oli juuri ennen viinipuu-vertaustaan pessyt opetuslastensa jalat esimerkkinä nöyryydestä, malliksi meille niin helposti ylpistyville. Jumalan sana asettaa meidät samalle tasolle toistemme kanssa: langenneiksi ja lunastetuiksi. Ylpeä ja langennut saa aina katua syntejään ja palata armollisen Jumalan luokse. Näin teemme seurakuntana ainakin suullamme, kun yhdessä tunnustamme syntimme jumalanpalveluksessa. Kun tämä tunnustus nousee myös koko seurakunnan sydämestä, liian korkealle kasvavat oksat on karsittu, ja voimme alkaa kantaa hedelmää.
Puu ei tee hedelmää omaksi nautinnokseen, vaan lisääntyäkseen. Seurakunnan tarkoitus on kasvaa, levitä, saavuttaa evankeliumilla koko maailma. Se, että me uskovatkin saamme nauttia seurakunnassa Jumalan Hengen hedelmiä, on hänen ylitsepursuavaa hyvyyttään. Emmekä aina muista sitäkään, että ovathan tämän syksyn makoisat omenatkin ihmeellisiä Jumalan lahjoja!
