Kirjoittanut
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja voimavarakeskeinen työnohjaajaJo pitkään yksi vuoteni kohokohdista on ollut osallistuminen The Global Leadership Summit -johtajuuskonferenssiin, GLS:ään. Konferenssin puhujakaartissa on monena vuonna ollut mukana yhdysvaltalainen liikkeenjohdon konsultti Patrick Lencioni, joka on tullut tunnetuksi tavastaan käsitellä johtajuuden ja tiiminrakentamisen kysymyksiä ja ilmiöitä mukaansatempaavien tarinoiden muodossa.
Mutta osattiin sitä ennenkin.
1800-luvun Saksassa eläneet veljekset Jacob ja Wilhelm Grimm kokosivat kansan muistissa säilyneitä tarinoita kokoelmaksi, jonka me tunnemme Grimmin satuina. Sittemmin näitä satuja on julkaistu lukuisina erilaisina painoksina ja versioina, ja julkaistaan edelleen. Käteeni osui tuore englanninkielinen painos, jossa kieliasua on muokattu nykyaikaisemmaksi ja tehty tarinat näin helpommin ymmärrettäviksi oman aikamme lukijalle.
Siitä huolimatta, kun avaa kirjan nimeltä Grimmin sadut ja alkaa lukea 1650-luvulta peräisin olevaa tarinaa, jonka nimi on Hiiri, lintu ja makkara, voi olla, että odotukset eivät ole kovin korkealla. Sitä ajattelee, että tiedossa on tutunoloinen kertomus kahdesta eläimestä, jotka tavoittelevat samaa asiaa ja yrittävät kumpikin ovelin kepulikonstein saada itselleen himoitun aarteen. Tässä tapauksessa siis makkaran.
Mutta luettuani jonkin matkaa olin täysin hereillä. Miten on mahdollista, että tämän satoja vuosia vanhan tarinan aiheena on yksi oman aikamme suosikkiteemoista: tiimityöskentely? Ja vieläpä käsiteltynä Lencionin tyyliin tavalla, joka viihdyttää ja naurattaa mutta samaan aikaan pureutuu syvälle asian ytimeen.
Sadussa Hiiri, lintu ja makkara kerrotaan kolmesta kaveruksesta, jotka asuvat pienessä mökissä keskellä metsää. Yllättäen makkara ei siis olekaan tavoiteltu saalis, vaan trion tasavertainen jäsen. Ystävykset ovat jakaneet päivittäisen taloudenhoidon vastuut keskenään. Linnun tehtävä on hakea polttopuita metsästä, hiiren homma on noutaa vettä kaivosta, sytyttää tuli ja kattaa pöytä, ja makkaralle lankeaa kuin luonnostaan ruoan valmistaminen. Hän kun pystyy tekemään keitosta maittavaa ja maukasta sukeltelemalla silloin tällöin liemessä ja luovuttamalla siihen oman ainutlaatuisen arominsa.
Kaikki sujuu hyvin ja jokainen on tyytyväinen järjestelyyn, kunnes eräänä päivänä puita noutaessaan lintu kohtaa toisen linnun ja kehuu sille mukavaa yhteiselämäänsä toveriensa kanssa. Mutta tuo toinen lintu sanoo: ”Etkö tajua, että nuo toiset vain käyttävät sinua hyväkseen? Sillä välin kun sinä raadat metsässä ja raahaat hiki hatussa polttopuita kotiin, hiiri ja makkara vain laiskottelevat ja lepäilevät.”
Epäilyksen siemen on kylvetty. Kotiin palatessaan lintu ilmoittaa, että nyt asiat tulevat muuttumaan. Tästä lähtien tehtävät jaetaan eri tavalla. ”Mutta tämähän on toiminut niin hyvin”, huudahtaa hiiri. Ja makkara muistuttaa, että tehtävien jaossahan on otettu huomioon heille jokaiselle ominaiset vahvuudet ja lahjat.
Mutta vastaväitteet ovat turhia. Vastuiden uusjako ratkaistaan arpaa vetämällä. Niinpä seuraavana päivänä makkara lähetetään metsään hakemaan polttopuita, linnun tehtäväksi tulee veden noutaminen, tulen sytyttäminen ja pöydän kattaminen, ja hiiri nostaa kattilan liedelle ja alkaa valmistaa keittoa.
Tämän jälkeen satu kulkee nopeasti kohti surullista loppuaan. Kun makkaraa ei kuulu takaisin puunhakumatkalta, lintu lähtee etsimään ystäväänsä. Makkaran sijasta se kohtaa koiran, joka nuoleskelee huuliaan nautittuaan hetkeä aikaisemmin herkullisen makkara-aterian. Linnun ei auta muu kuin palata yksin kotiin ja istua hiiren kanssa pöytään, jossa nyt on tyhjä tuoli siinä, missä makkaralla oli tapana istua.
Muistellen makkaran valmistamaa maukasta keittoa hiiri päättää maustaa liemen samalla tavalla kuin tuo edesmennyt ystävä oli aina tehnyt. Pataan sukellettuaan hiiri ei kuitenkaan enää nouse sieltä ylös. Sen nähdessään lintu joutuu paniikkiin, ja tuli, jota se on ollut kohentamassa, pääsee leviämään huoneeseen. Kiirehtiessään kaivolle hakemaan sammutusvettä lintu sotkeutuu ämpäriin kiinnitettyyn naruun, ämpäri putoaa kaivoon ja vetää linnun mukanaan syvyyksiin.
Sen pituinen se.
Voi teitä, lintu, hiiri ja makkara! Tarinanne ei olisi tarvinnut päättyä näin surullisesti. Olisitte voineet elää pitkän elämän onnellisina loppuun asti, jos teillä vain olisi ollut Patrick Lencionin Viisi toimintahäiriötä tiimissä kirjahyllyssänne. Lencioni olisi paljastanut teille kaikkien tiimien tärkeimmän ominaisuuden, joka on keskinäinen luottamus. Jos te kolme olisitte luottaneet toisiinne, satunnaisen tuttavan kommentit tiiminne työnjaosta eivät olisi jääneet vaivaamaan sinua, lintu. Tai jos epäilys olisikin jäänyt kaihertamaan mieleesi, olisit uskaltanut kertoa siitä tovereillesi. Avoimuutesi olisi rohkaissut myös hiirtä ja makkaraa olemaan avoimia, ja näin keskinäinen luottamuksenne olisi entisestään vahvistunut.
Mutta se olisi ollut toinen tarina. Mitä siis tästä opimme? Että lukeminen kannattaa aina. Varsinkin satujen. Ja Patrick Lencionin kirjojen.
GLS -johtajuuskonferenssi Tampereella 25.–26.3. 2022. Tapahtumaan voi osallistua myös etäyhteydellä. Lisätietoja osoitteesta glssuomi.fi.
