Todellisuus ja sen varjo – menneisyys ja tulevaisuus Raamatun juhlakalenterissa

Täällä Israelissa vietetään valon juhlaa hanukkaa. Sen raamatullinen perusta on löyhä, mutta monien muiden juutalaisten juhlien viettäminen puolestaan on selkeästi ohjeistettu Raamatussa. Mitä meidän tulisi ajatella niistä? Pitäisikö kristittyjenkin viettää Raamatun juhlia? Vastauksena tähän kysymykseen lainataan usein Paavalin kirjettä kolossalaisille, jakeita 16 ja 17:

Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis.

Me kristityt olemme vapaita tekemään tässä omat ratkaisumme, kyseessä ei ole millään tavoin pelastukseen liittyvä asia. Samalla on mielenkiintoista, että raamatunkäännöksemme vuodelta 1992 lisää tekstiin vain-sanan, jota alkutekstissä ei ole. Tällä haluttaneen alleviivata varjon ja todellisuuden välistä kontrastia. Lopputuloksena on negatiivissävytteinen ajatus jostakin turhasta ja tarpeettomasta, joka joutaa väistyä. Mutta tarkoittiko apostoli kuitenkaan mitätöidä sapatin ja Raamatun juhlien merkitystä?

Toinen kiinnostava yksityiskohta kyseisessä raamatunjakeessa on ajatus siitä, että varjo suuntaa katseemme tulevaisuuteen. Kun ihminen kävelee kulman takaa, toisinaan ensin näkyvät hänen olemuksensa ääriviivat varjon muodossa. Varjo osoittaa johonkin suurempaan todellisuuteen jo silloin kun todellisuutta ei nähdä vielä kaikessa täyteydessään. Tästä näkökulmasta tarkastellen varjo ei ole jotakin turhaa, vaan jotakin, jonka äärelle kannattaa hetkeksi pysähtyä. Varjot voivat auttaa ymmärtämään syvemmin Jumalan ajatuksia.

Uusi testamentti puhuu varjoista ainakin kahdessa muussa kohdassa: Heprealaiskirjeen luvuissa 8 ja 10. Laissa siis on vain varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta, ei sen varsinaista ilmentymää (Hepr. 10:1). Messiaanisen juutalaisen raamatunkäännöksen mukaan tässä yhteydessä laki-sanalla tarkoitetaan Tooraa eli viittä Mooseksen kirjaa.  Toora on heijastus jostakin suuremmasta: Jeesus-Messiaasta, joka itse on Elävä Toora. Luvussa kahdeksan Heprealaiskirjeen kirjoittaja nimittää pyhäkköteltan jumalanpalvelusta taivaallisen jumalanpalveluksen kuvaksi ja varjoksi. Mooses sai Jumalalta tarkat ohjeet, kuinka rakentaa telttamaja:

Heidän palveluksensa on kuitenkin vain taivaallisen palveluksen kuva ja varjo. Sanottiinhan Moosekselle, kun hänen oli määrä valmistaa teltta: »Pidä huoli siitä, että teet kaiken sen esikuvan mukaan, jonka sait nähdä vuorella.» (Hepr. 8:5)

Monet Vanhan testamentin kertomukset ovat mielenkiintoisen tarinan lisäksi vertauskuvia Jeesuksesta; ajatellaanpa vaikka Iisakin uhraamista, Joosefia, Moosesta, Ruutin ja Boasin tarinaa ja monia muita. Johannes julistaa evankeliuminsa alussa, että Jeesus oli olemassa jo ennen aikojen alkua ja kaikki luotiin hänen kauttaan. Hänen ääriviivansa ovat nähtävissä Vanhassa testamentissa, joka on täynnä hänen ”varjojaan.” Juutalaisia juhlia tutkineet hollantilaiset Arno Lamm ja Emile-Andre Vanbeckevoort kirjoittavat, että varjot eivät ole todellisuuden heikkoja korvikkeita, vaan antavat lisäymmärrystä ja näkökulmaa siihen. He päättelevät, että todellisuus ja sen varjo eivät myöskään koskaan voi olla keskenään ristiriidassa: lusikasta ei voi heijastua haarukan varjoa.

Jumalan objektiivisen todellisuuden lisäksi meillä jokaisella on oma subjektiivinen todellisuutemme. Kirkoilla ja kristillisillä ryhmillä on omat tulkinnan silmälasinsa, joiden läpi ne hahmottavat Raamattua. Postmoderni aika suorastaan rohkaisee meitä tekemään yksilöllisiä päätelmiä ja luomaan omaa todellisuuttamme, jota toisilla ei ole lupa kyseenalaistaa. Siinä maailmassa lusikka voi helposti heittää haarukan varjon. Myös Jeesukseen heijastetaan omia mielikuvia ja lempiajatuksia. Vanhan ja Uuden testamentin muodostama kokonaisuus ja sen rajaama tulkinnan viitekehys merkitsevät tässä entistä vähemmän. Vanha ja Uusi testamentti ovat irronneet toisistaan. Kuitenkin jos yritämme ymmärtää Jumalan Valtakunnan evankeliumia lukemalla vain Uutta testamenttia 21. vuosisadan linssien läpi, katselemme helposti lähinnä omaa käsitystämme todellisuudesta. Lamm ja Vanbeckevoort esittävät, että varjot voivat toimia ikään kuin testipisteinä. Ne ankkuroivat käsityksemme Jumalan todellisuudesta Raamatun kokonaisuuteen, emmekä ole niin helposti ajan hengen ja omien toiveittemme ohjailtavissa.

Useimmat messiaaniset juutalaiset täällä viettävät raamatullisia juhlia osana juutalaista traditiota ja israelilaista yhteiskuntaa. Monelle juhlat ovat kuitenkin enemmän kuin vain palanen rikasta kulttuuriperintöä. Taustalla vaikuttaa kristillisestä traditiosta eroava näkemys Raamatun varjoista ja niiden merkityksestä. Messiaaninen juutalainen kollegani kommentoi, että varjot heijastelevat eri tavoin kaikkea sitä, mitä emme tässä maailmanajassa vielä täysin tavoita. Paavali tiivistää:

Nyt näemme kuin kuvastimesta, himmeän heijastuksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin. Nyt tunnen vajavaisesti mutta silloin täydellisesti, niin kuin minut itsenikin tunnetaan täydellisesti. (1. Kor. 13: 12)

Kuten pyhäkköteltta oli Jumalan suunnitelman heijastusta ja taivaallisen todellisuuden kuva, myös Israelin juhla-ajoissa voidaan nähdä jumalallinen malli. Juhlat osoittavat Jeesukseen. Kevään raamatulliset juhlat eli pääsiäinen ja happamattoman leivän juhla, ensihedelmien juhla ja helluntai ovat jo saaneet profeetallisen täyttymyksensä Jeesuksessa. Syksyn juhlien kohdalla moni näkee kuitenkin varjon, joka viittaa vielä toteutumattomiin Jumalan lupauksiin. Syksyn juhlat ovat kuin sen ennakointia, mitä vielä on tulossa. Minusta on erittäin puhutteleva ajatus, että juutalaiset pitävät joka vuosi suurien lopun ajan tapahtumien kenraaliharjoituksia olematta siitä edes itse tietoisia!

Hanukkakynttilät syttyvät Jerusalemissa ikkunoille ja luovat lämmintä valoaan alkutalven hämäryyteen. Jerusalemissa on paljon pimeyttä, repivää raadollisuutta ja rikkinäisyyttä. Voisiko kaupunki kaikessa inhimillisyydessään olla samalla kuitenkin myös jonkin taivaallisen heijastuma? Vanhan testamentin mukaan se on Suuren Kuninkaan kaupunki ja Jumalan nimen asuinsija. Paavalin mukaan taivaallisella Jerusalemilla on vastineensa maan päällä, kaupunki, joka valitettavasti elää suurelta osin vielä orjuudessa (Gal. 4:24-26). Ilmestyskirja kertoo Uudesta Jerusalemista, joka kerran laskeutuu taivaasta vanhan tilalle. Tämän päivän Jerusalem muistuttaa meitä Jumalan suurista lupauksista ja hänen sitoutumisestaan Israelin kansaan ja sitä kautta koko ihmiskuntaan.

Raamatun juhlat ovat inspiroineet joitakin maalaamaan villejä skenaarioita ja tarkkoja profeetallisia kalentereita eskatologiasta ja Jeesuksen paluun aikataulusta. Raamattu on kuitenkin paljon enemmän kuin ihmisten hahmottelemat systeemit. Hurmahenkisyyden vaara on olemassa myös, jos varjot alkavat kiinnostaa Jeesuksen persoonaa enemmän ja kaikkea mahdollista Raamatussa aletaan tulkita vertauskuvina. Toinen ansa, johon hyvää tarkoittavat kristityt voivat pudota, on edellyttää pakanakristityiltä juutalaisten juhlien viettämistä välttämättömänä asiana. Näistä vaaroista huolimatta Raamatun juhliin tutustuminen ja niiden tutkiminen kannattaa. Ne kytkevät meidät Uuden liiton uskovat Israelin kansan historiaan ja hengellisiin juuriin, joista on tullut myös meidän juuremme. Lisäksi – tai niin ainakin itse uskon – ne osoittavat jännittävällä tavalla tulevaisuuteen.