Kirjoittanut
Yhä terveemmät, koulutetummat ja entisaikoja enemmän varallisuutta omaavat ikäihmiset ovat eläkkeelle jäädessään vedenjakajalla. Miten elää jäljellä olevat vuodet?
Kristilliselle lehdelle juttuja tehdessäni tapaan tällaisia aktiivisuutensa säilyttäneitä henkilöitä. Jotkut heistä ovat palvelleet tavalla tai toisella seurakuntaelämässä. He ovat kantaneet näkyä Jumalan valtakunnan työstä. He viestittävät haastattelijalle, että näky on tallella. Jumalan läsnäolo elämässä on vaikuttanut niin, että heillä yhä unelmia ja suunnitelmia. On suorastaan virkistävää kuulla heidän pohdiskelujaan: mitähän uutta Jumala antaa vielä tulevina vuosina?
Lepoa tarvitaan – ja tunnetta, että on työelämässä osuutensa tehnyt. Mutta samalla on punnittava arvojaan Jumalan edessä. Ikääntyminen ei ole syy vetäytyä evankeliumin palveluksesta. Jokaisella Jeesuksen seuraajalla on – siinä määrin kuin terveyttä ja voimia riittää – etuoikeus palvella kutsumuksensa ja lahjojensa mukaisesti seurakunnan palvelutehtävissä.
Tehtävät voivat muuttua. Joissakin kohdin on annetaan tilaa nuoremmille. Kaikkea ei tarvitse enää jaksaa, mutta kokonaan syrjään ei pidäkään hypätä. Kristityllä on etuoikeus palvella terveydentilansa ja voimiensa mukaan.
Sanotaan, että nuoret tarvitsevat esikuvia. Kyllä! Mutta myös seniorit tarvitsevat niitä. Sodanjälkeisen sukupolven kiusauksena voi olla eläkkeelle jäädessään sallia itselleen sellainen lepo, johon ei oikein mahdu vaivankärsiminen evankeliumin palveluksessa. Tarvitaan esimerkkejä siitä, mitä ainutlaatuisilla mahdollisuuksilla varustettu seniorisukupolvi voi lopulla elämällään tehdä.
Tarvitaan niitä, joilla on iän ja kokemuksen antamaa kestävyyttä ja kutsumusintoa. Henkilöitä, jotka ovat itsensä kanssa tasapainossa. He voivat rohkaista myös kyynisyyteen tai katkeruuteen taipuvaisia. Elämään on saattanut sisältyä paljon pettymyksiä ja epäoikeudenmukaisuutta, mutta vielä ikääntyneenäkin on mahdollista jättää asioita taakse ja antaa elämän voimien virrata – esikuvaksi nuoremmallekin sukupolvelle.
Yllä on puhuttu aktiivisuudesta. Kun vuodet vierivät ja voimat eri syistä loppuvat, on tietenkin oltava tilaa vanhuuden lepoon ja seurakuntayhteydestä ammentamiseen ilman palvelutehtävissä ahertamista. Ihmisen arvoa ei mitata suoritusten mukaan. Eikä yhteys saa katketa, kun ei enää jaksa tulla jumalanpalvelukseen tai päiväpiiriin. Yksin jääneitä on kuitenkin liian paljon.
