Kirjoittanut
Kirkkohistorian dosenttiIso joukko kirkolliskokousedustajia (28) ja kuusi pappia, jotka eivät kuulu kirkolliskokoukseen, vetoavat piispoihin, että perinteisellä virkakannalla olevilla olisi edelleen mahdollisuudet toimia kirkossa. He konkretisoivat asian seurakuntatilojen käyttöön ja pappisvihkimyksiin. Vetoomus noudattelee kirkolliskokouksen kuuluisaa pontta, joka hyväksyttiin syksyllä 1986 samassa kirkolliskokouksessa, jossa pappisvirka avattiin naisille. Ponnen mukaan niillä kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille, tulee edelleen olla kirkossamme täysi toiminnan vapaus ja mahdollisuus tulla vihityksi ja nimitetyksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eri virkoihin. Edelleen ponnessa todettiin, että kaikki kirkon jäsenet ja viranhaltijat ovat yhdessä vastuussa siitä, että muutoksen aiheuttamat vaikeudet pyritään voittamaan keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon ykseyttä varjellen.
On useita perusteita sille, että kirkossa nyt alettaisiin toimia tämän yhteisesti hyväksytyn periaatteen mukaisesti. Ensinnäkin perinteisellä virkakannalla on vahva Uuden testamentin ja alkukirkon tuki puolellaan. Tästä syystä se oli käytännöllisesti katsoen kaikkien kirkkojen kanta 1950 vuotta ja on yhä kristikunnan enemmistön kanta. Luther puolusti pappeuden kuulumista miehille sanomalla, että Pyhä Henki on Paavalin välityksellä niin määrännyt.
Perinteisellä virkakannalla olevien syrjiminen on ajanut kirkosta pois sellaisia, jotka haluaisivat pysyä kirkossa, ja suosinut niitä, jotka haluavat jättää kirkon. Piispat ja perinteisellä virkakannalla olevien järjestöjen johtajat löysivät yhteisen linjan jo vuonna 2009 hyväksytyssä ns. tahdonilmauksessa. Siltä pohjalta tulisi nyt löytää ratkaisu myös pappisvihkimyksiin.
Suuri kiitos niille, jotka ovat nyt vedonneet piispoihin. Se vetoomus on toivon merkki.
