Kirjoittanut
Seurakuntalaisen vieraskynä-blogissa julkaistaan eri kirjoittajien kirjoituksia.Luin eilen sattumoisin mielenkiintoisesta keskustelusta pandemian aiheuttamien yhteiskuntasulkutoimien laillisesta, eettisestä ja poliittisesta merkityksestä; keskustelijoina Stanfordin yliopiston professori Jay Bhattacharaya ja eläkkeellä oleva Englannin korkeimman oikeuden tuomari Jonathan Sumption.
Lordi Sumptionin mukaan demokratia on hyvin haavoittuva ja hauras järjestelmä. Länsimainen demokratia on ollut olemassa vasta hieman yli 200 vuotta, mikä on ihmiskunnan historiassa kovin lyhyt aika. Perusteena demokratian säilymiselle täysin vastakkaisten näkemysten ristipaineessa Sumption näkee sellaiset yhteiset kulttuuriset oletukset, että järjestelmä itsessään on toimiva ja on eri osapuolten etujen mukainen. Sumptionin mukaan tällaisen yhteisen kulttuurin luominen kestää kauan, mutta sen tuhoamisessa ei mene kovin pitkää aikaa. Riittää, että tuhotaan ne perussopimukset, joista demokratian
säilyminen riippuu. Mitä radikaalimmin niitä rikotaan, sitä täydellisemmin niitä heikennetään ja mahdollisesti tuhotaan.
Mitä tekemistä tai yhteyttä edellä kuvatulla on ev.lut kirkon kanssa? Paljonkin ja erittäin ajankohtaista.
Samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen kannalla olevat tahot ovat piittaamatta kirkon avioliittokäsityksestä ja päätöksentekojärjestyksestä ottaneet oikeuden omiin käsiinsä. Useat kirkkomme virkapapit ovat vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon, vaikka sellaiset toimitukset eivät ole kirkkomme tunnustamia kirkollisia toimituksia.
Viimeisimmät uutiset tällä saralla kertovat kuinka jotkut kirkkomme seurakunnat ovat avanneet tilansa samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisille.
Menemättä tässä yhteydessä sen tarkemmin asian juridiseen puoleen on selvää, että sekä tällaiset vihkimiset, että päätökset, joilla seurakuntien tiloja on luovutettu tällaiseen toimintaa, ovat kirkkolain ja kirkkojärjestyksen vastaisia.
On hyvä muistaa, millaista kohtelua kirkkomme osoitti niille papeilleen, jotka pitäytyivät niin sanotussa vanhassa virkakäsityksessä. Kurinpitotoimiin ryhdyttiin rivakasti ja potkuja alkoi tulla tiuhaan tahtiin – oltiin niin jämäköitä. Entä nyt – piispat ovat huolissaan, miten tämä selvästi Jumalan sanan vastainen
vihkimiskysymys saataisiin kirkossamme läpi ja samalla viestitään, ettei kirkon järjestyksen vastaisesti toimivia pappeja saateta kurinpitotoimien kohteeksi. Samalla kun ollaan vaatimassa kunnioittavaa keskustelua, laiminlyödään kunnioittaa kirkon päätöksentekojärjestystä.
Olisiko nyt kirkon johtajien aika kääntää fokustaan samaa sukupuolta olevien parien vihkimiskysymyksestä kokonaiskirkon kannalta paljon tärkeämpään asiaan, kirkon instituution, sen päätöksentekojärjestyksen ja toimivuuden turvaamiseen.
Tämän voisi aloittaa siten, että niihin viranhaltijoihin ja työntekijöihin, jotka eivät noudata kirkon sääntöjä ja määräyksiä, kohdistetaan kirkkolaissa säädettyjä kurinpitotoimia. Se on yksinkertainen, kirkon sääntöihin perustuva menettely, joka on omiaan vahvistamaan kirkkoa sääntöjänsä johdonmukaisesti noudattavana
yhteisönä.
Kirkon olemukseen on aina kuulunut yhteiskunnan taholta tulevan kirkon uskoon ja oppiin kohdistuvan paineen sietokyky. Loppupelissä vaara ei uhkaakaan pelkästään instituutiota vaan panoksena on kirkon sanoma – ihmisen pelastus ja iankaikkinen elämä.
Pekka Lahdenperä
varatuomari, Oulu
