Kirjoittanut
Opiskelija.Miksi Raamattu puhuttelee ihmisiä aikakaudesta toiseen? Siksi, että se on katoamatonta Jumalan sanaa, joka ei ole aikaan tai paikkaan sidottua. Mutta mietitäänpä, millaista on Raamatun teksti, millainen on sen kirjallinen ilme. Se ei suoraviivaisesti ja lakonisesti julista Jumalan hyviä tekoja maan päällä. Ennemminkin Raamattu kertoo Jumalasta ihmisten ajatusten, ihmetyksen ja kokemusten kautta. Raamattu puhuttelee, koska ihminen voi löytää sieltä toisen ihmisen tilanteesta, joka tulee hyvin lähelle hänen omaansa.
Raamattu on täynnä tunteita. Joskus kummeksin eräälle ystävälleni psalmitekstiä, joka minusta oli tavattoman kaunis ja harmoninen, mutta tuo tunnelma rikkoontui tekstin lopussa, kun psalmin puhuja äityi sättimään vihamiehiään ja heidän jumalattomia tekojaan tiukoin sanakääntein. Tekstin tyyli muuttui täysin ja aivan äkisti. Siihen ystäväni totesi, että eikö se juuri ole psalmeissa hienointa, miten aito inhimillisyys purskahtaa niistä läpi. Sillä mitä ihmiselämä on, ellei tunteiden ja mielialojen heittelyä ja sekoittumista. Tämä yksinkertainen huomio avasi minulle uuden näkökulman psalmien lueskeluun. Psalmien vivahteikkaissa ja rosoisissa kielikuvissa puhuu minulle toinen ihminen joka käy läpi samanlaisia tunnemyrskyjä ja koettelemuksia kuin minäkin ja kaipaa vastauksia ja apua Jumalalta. Tottahan tämänkaltainen ”vertaistuki” on monesti antoisampaa kuin harkitusti muotoiltujen kauniiden sanasommitelmien pohtiminen.
Olen aloitellut Philip Yanceyn kirjaa Tuntematon Jeesus. Kirjan alkusivuilla minuun kolahti hänen pohdintansa meidän Jeesus-kuvastamme ja siitä, mitä sille on tapahtunut. Miksi Jeesuksesta on tullut ihmisten mielissä siloteltu ja tasainen kiiltokuvapersoona? Miten se on mahdollista, kun miettii Jeesuksen radikaalia puhetyyliä, vaikuttavia ihmetekoja ja hänen sopimattomana pidettyä seuraansa, joka koostui yhteiskunnan hyljeksityistä ja vähäpätöisistä jäsenistä. Jeesus puhutti ihmisiä, herätti tunteita ja jakoi mielipiteitä. Jeesus oli samanaikaisesti helposti lähestyttävä ja avoin sekä toisaalta arvoituksellinen mysteeri ihmisille. Miten meille on siis muotoutunut mielikuva staattisesta ja harmonisesta Jeesuksesta? Jeesushan eli ihmisenä ja hänellä oli oma persoonallinen ihmisluontonsa niin kuin meillä kaikilla. Jeesus ei epäröinyt näyttää tunteitaan: hän riemuitsi ja suri, rakasti ja itki.
Joskus minusta tuntuu, että tunteikkuutta ja tunteiden näyttämistä arastellaan ja pidetään hieman sopimattomana. Ehkä meillä on sellainen käsitys, että harmonisuus ja tasaisuus ovat miellyttävintä, helpointa ja yhteiselämän kannalta sopivinta. Myönnän olleeni kiusaantunut, kun vierailulla ollut itävaltalainen ystäväni nauroi aina niin raikuvasti ja katkeamatta, että ohikulkijoista monet oikeasti tahtomattaan hätkähtivät sen sijaan, että olisivat itse tahdonalaisesti kohottaneet kulmiaan ja pyöritelleet päätään. Muistan myös erityisesti Itävallan ajaltani tilanteita, joissa olen hämmentyneenä kuunnellut keskustelukumppanini purkavan tunteitaan ja kokemuksiaan puhuen inhosta, vihasta, intohimosta ja rakkaudesta ja hengästyneenä miettinyt, että lieköhän tuo nyt jo liioittelua ja dramatisointia.
Rentoutuaksemme ja viihdykkeeksemme katselemme tunnelataukseltaan ja tapahtumatiheydeltään yliampuvia elokuvia ja draamasarjoja. Kuitenkaan mitään niin dramaattista ja kokonaisvaltaista spektaakkelia ei olekaan kuin elämä itse. Toki se joskus tuntuu tasapaksulta, tylsältä ja paikallaan junnaavalta. Mutta nuo tuntemukset ovat vain sen yksi ulottuvuus muiden joukossa. Luulenpa, että ihminen usein hautaa ja unohtaa ne muut tunteet ja asenteet: ihmettely, kysely, suuttuminen, muutoksenhakuisuus, ilahtuminen, kiivastuminen ym. tai ei vain kehtaa ilmaista niitä – aivan turhaan. Tasapaksusta ja laimeasta liemestä selvitäkseen voi apua hakea Raamatusta, sillä siellä niitä tunteita riittää koko elämänkirjo.
