Kirjoittanut
On sanottava monelle asialle ei kyetäkseen sanomaan kyllä tärkeimmille.
Kun Jumala kutsui Raamatun sivuilla vastaantulevia henkilöitä mukaan omaan tarinaansa, on yksi asia silmiin pistävä: heidän kaikkien oli luovuttava paljosta ja suostuttava annettuun tehtävään ja käsikirjoitukseen, johon Jumala oli heidätkin kirjoittanut mukaan.
Mietipä Esteriä: kun nuorta pakkosiirtolaisuudessa elävää israelilaisnaista vietiin kohti persialaisen kuninkaan haaremia, hänen todennäköinen unelmansa elää tavallista perhe-elämää murskaantui kuin saviruukku maahan iskeytyessään.
Myöhemmin tuo orvoksi joutunut nainen nousi kuninkaan suosioon ja hänet kruunattiin kuningattareksi. Omaa kansaansa kohtaavan kansanmurhan edellä Ester sai serkultaan rohkaisevan sanan kuninkaan palatsiin: ”ehkä olet kuningatar juuri tällaisia aikoja varten”. Ei ollut sattumaa, että tämä poikkeuksellisen viisas ja rohkea nainen oli vaikutusvaltaisessa asemassa juuri silloin. Ester on niin merkittävä henkilö Jumalan pelastushistoriassa, että hänen nimeään kantava kirja on osa Raamattua. Esterin kirjassa todetaan faktat, mutta lukija voi eläytyä hänen luopumisen prosessiinsa, jota ei ole kirjoitettu.
Entä Johannes Kastaja? Jos elää erämaassa eväinään hunaja ja heinäsirkat, on luopunut paljosta seuratessaan annettua kutsumusta. Ja hänestä, serkustaan, Jeesus sanoi, ettei ole toista naisesta syntynyttä, joka olisi merkittävämpi kuin hän. Tämä karvaiseen taljaan pukeutunut, kiivas mies julisti niin että se meni luihin ja ytimiin.
Johannes eli poikkeuksellisesti ja hän oli jättänyt taakseen monia ihmisen perustarpeita seuratessaan kutsua erämaahan saarnaamaan. Ajattele miten hullunkurinen kutsu: mene saarnaamaan erämaahan! Mutta Johannes seurasi kutsua ja Jumala lähetti kansaa sinne erämaahan kuulemaan.
Jumalan suunnitelmassa Ester päätyi palatsiin ja Johannes erämaahan. Ehkä näkymä ei ollut kummallekaan aluksi houkutteleva. Kuinka kauan taipuminen kesti, sitä emme tiedä. Todennäköisesti he kamppailivat sisäistä painia Jumalansa edessä. Ihmisiähän hekin olivat. Olennaista on kuitenkin, että he taipuivat.
Saman dynamiikan voi löytää muidenkin Raamatun henkilöiden kohdalla: moni joutui astumaan uudelle kentälle seuratessaan Jumalaa. Usein suostumiseen liittyi riskitekijöitä, kun monia elämän turvallisuustekijöitä poistui. Kuitenkin suostuessaan he saivat tilalle jotain ainutlaatuista: he saivat kokea Jumalan johdatusta ja olla osa Jumalan pelastushistoriaa ja siinä he olivat paljon vaikuttavampia kuin he olisivat villeimmissä unelmissaan osanneet ikinä ajatella. Tuhansia vuosia myöhemmin heidän vaikuttavuutensa on edelleen ajankohtaista, kun saamme lukea heistä, rohkaistua heidän uskostaan ja kuuliaisuudestaan.
Elämän voi nähdä sarjana luopumisia: elämänvaiheiden seuratessa toisiaan edellisestä on luovuttava, jotta uudelle tulee tilaa. Usein luopuminen tekee kipeää, aina ei ole helppoa päästää irti. Mutta jos luopumiseen liittyy suostuminen, taipuminen Jumalan tahtoon, se tekee sisimmässä tilaa uuden vastaanottamiselle ja antaa rohkeutta astua sitä päin.
Mihin Jumala sinua kutsuu? Mistä olisi päästettävä irti, jotta sille uudelle tulee tilaa?
