Kirjoittanut
Kirjoittaja on savonlinnalainen kirjailija ja Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja.Kävin juuri työpaikallani vuosittaisen turvaselvityksen vakuutusyhtiön edustajan kanssa. Neuvottelun aikana papereissa ja keskustelussa vilahti useita turvallisuuteen liittyviä sanoja: lakisääteinen tapaturmavakuutus, matkustajavakuutus, paloturva, myrskyturva, kiinteistön täysarvoturva, rikkoturva, murtoturva, laiteturva, vuototurva, toiminnanvastuuturva, keskeytysturva, oikeusturva…
Turvasanastossa ei ole kyse vain sanoista. Termeillä on syvempi merkitys, niillä pyritään siihen, että työpaikan vakuutusasiat ovat ajan tasalla ja kunnossa.
Turvallisuus on sana, joka on jokaisen elämässä monella tavalla mukana. Politiikassa puhutaan perusturvasta ja sosiaaliturvasta. Yhteiskunnalliset ongelmat kuten rikollisuus ja väkivalta saavat ihmiset tuntemaan turvattomuutta. Turvattomille lapsille, nuorille ja perheille on turvakoteja. Autoja mainostetaan turvallisuudella. Pitää olla turvavyö, turvatyyny, turvakori, turvapuskurit ja sivuttaistörmäyssuoja. Teidenpintaan on maalattu merkit osoittamaan turvaväli.
Työpaikoilla ei puhuta vain vakuutusturvasta, vaan myös työsuojelusta, epäasiallisen kohtelun huomioimisesta ja monella muulla tavalla turvasta ja turvallisuudesta. Meille tarjotaan vakuutus- ja eläketurvaa. Oviin pitäisi laittaa turvalukot – onneksi YK:llä on turvallisuusneuvosto, ja jos oikein pahaksi meno äityy, voi aina paikalle tilata YK:n rauhan turva- ja kriisinhallintajoukot.
Mutta onko elämämme siitä huolimatta turvallista? Samanaikaisesti kun elämämme perustuu todella moniin turvamäärityksiin, ihminen on turvattomampi kuin koskaan. Siksi turvallisuudella käydään kauppaa, sitä mainostetaan ja sillä pelotellaan.
Nuorempana ihmettelin vanhaa kirkkorukousta, jossa pyydetään varjelusta ”nälänhädästä, kulkutaudeista, sodasta ja veritöistä, kapinasta ja riidoista, rakeista ja rajuilmoista, tulipalosta ja vedenvaarasta, pahasta äkillisestä kuolemasta ja iankaikkisesta kuolemasta.”
Rukous ei tuntunut kovinkaan dynaamiselta. Myöhemmin olen ymmärtänyt sitä paremmin. Nykyisin ajattelen, että rukousta pitäisi rukoilla joka viikko. Itse asiassa joka päivä.
Suomi on monella tavalla turvallinen maa. Suurin osa meistä on saanut katsella viime sotia turvallisesti aikamatkan takaa.
Kaukaiset katastrofit ovat olleet kaukana, kunnes tutuksi tuli muutama sana, jotka muuttivat turvallisuuskäsityksen nopeasti. Estonia, Myyrmanni, Konginkangas, Jokela, Savio, Kauhajoki, Malaga ja Tsunami ovat meille enemmän kuin sanoja. Ne koskettavat turvallisuuttamme.
Kuka sitten on turvassa? Raamatun opetuksen mukaan turvallisin ihminen on se, jolla ei ole mitään muuta kuin Jumala.
Jos todellinen turvallisuutemme riippuisi ajallisista asioista, olisivat varakkaat, rikkaat, vahvat, menestyjät ja kattavimman vakuutusturvan hankkineet parhaimmassa turvassa.
Todellinen perusturvallisuus on kuitenkin Jumalan ja ihmisen välinen asia. Se perustuu lupauksille. Sanat vuosituhanten takaa vakuuttavat: ”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala. Sinua kannattelevat iankaikkiset käsivarret”.
Kun sydämemme vapisee Pyhän ja kaikkivaltiaan Jumalan edessä, silloin olemme turvassa.
