Kirjoittanut
Uskonto suomalaisten elämässä -tutkimus maalasi eteemme sen, minkä jo etukäteen tiesimme.
Keskivertosuomalainen uskoo Jumalaan, muttei sitoudu kristillisiin oppeihin. Hän kokee muut uskonnot mielenkiintoisina, eikä ainakaan kavahda ajatusta, että esimerkiksi idän uskonnollisuus, miksei islamkin, olisi osa hänen elämäänsä ystäväpiirin kautta. Perustotuudet löytyvät kaikista uskonnoista, hän järkeilee.
Kristityt uskovaiset hän näkee suvaitsemattomina ihmisinä. Uskonto jo sinänsä ilmiönä aiheuttaa hänen mielestään enemmän konflikteja kuin rauhaa. Hän arvostaa perinteitä, mutta haluaa säilyttää välimatkan sitoutuneeseen uskonnollisuuteen.
Ateismi on nousussa. Jo joka kymmenes vastaantulija ei usko Jumalaan lainkaan.
Muutama havainto aiheesta
1) On hyvä, että asiat saadaan paperille sellaisinaan. Kaikki muu olisi vähättelyä ja kaunistelua. Kirkoille ja seurakunnille ei ole mitään hyötyä ylläpitää illuusiota suomalaisista erityisen kristittynä kansana. Vertailuhavainto, jossa suomalaiset sijoittuvat julkisessa uskonnonharjoituksessa passiivisimpien joukkoon Euroopassa, on tutkimuksen tärkeimpiä. Kentällä on liikkunut paljon arvailutietoa, jossa suomalaiset nähdään konservatiivisempana ja uskonnollisempana kuin eurooppalaiset protestantit yleensä. Näille kauniille toiveajatteluille on syytä jättää hellät hyvästit. Suomi on yksi läntisen maailman maallistuneimmista maista.
2) Suomi ei ole muuttumassa lähetysmaaksi. Muutos on jo tapahtunut. Kristillisiltä toimijoilta vaaditaan yhä enemmän lähetystyöntekijän asennetta. Etenkin nuorten kohdalla kristinuskon perusasioiden omaksumisen kanssa aletaan olla jo huonolla tasolla. Sen sijaan nuoret omaksuvat tutkimuksen mukaan vaihtoehtoisia uskomuksia vanhempiaan yleisemmin.
3) Tärkeintä on huomioida uskovien määrän kasvaminen, ei enemmistön maallistuminen. Tosiasioiden edessä ei kannata masentua kuin korkeintaan hetkeksi. Harmillisiin tilastoihin tuijottaminen on varmin tapa lamaantua.
Olennaista olisi pohtia kysymystä ”kuinka paljon Suomessa on uskovia ihmisiä”. Evankelioimistyön tulee tähdätä elävässä uskossa olevan seurakunnan kasvattamiseen. Evankeliumin levittämisen tehtävä ei ole päättynyt.
Tilastoista piittaamatta yksilöt etsivät yhä Jumalaa ja Jumala kutsuu yhä ihmisiä yhteyteensä uskon kautta. Hän ei ole kääntänyt selkäänsä Suomelle. Uskovien joukko kasvaa maassamme päivittäin. Tämän joukon hoitaminen ja kasvattaminen on meidän tehtävämme.
Enemmistön maallistuminen on toissijainen murhe.
(Uskonto suomalaisten elämässä – Uskonnollinen kasvatus, moraali, onnellisuus ja suvaitsevaisuus kansainvälisessä vertailussa -tutkimus ei ole ollut blogin kirjoitushetkellä kokonaisuudessaan saatavilla. Kirjoitus perustuu lehdistötiedotteessa annettuihin tietoihin sekä blogin julkaisuhetkeen mennessä tehtyyn uutisointiin.)
