Kirjoittanut
Kirjoittaja on maailmanmatkaaja ja Elämään-lehden kolumnisti.Noin viikko sitten laskeuduttuani Bangladeshin maaperälle, en tiennyt ennen saapumistani, että maassa juhlitaan muslimien toiseksi tärkeintä juhlaa, Eid-al-Adhaa Hajjia – uhrijuhlaa. Raamatussahan profeetta Aabrahamia koeteltiin pyytämällä häntä uhraamaan ainoa poikansa Ismael. Muslimeille paastoaminen (ramada) että pyhiinvaellus Mekkaan ovat palvontatekoja, joita muslimit tekevät ainoastaan jumalansa, Allahin tähden. Heille Jeesus on vain yksi profeetta muiden profeettojen joukossa.
Kadut ovat täyttyneet viimeisten neljän päivän aikana verestä ja kuolleista lehmistä, vuohista, lampaista tai kanoista, joita on teurastettu uhrimenoin. Olen pyyhkinyt kasvoiltani monia kyyneleitä kuullessani eläinten korisevan äänen, puukon viiltäessä kurkkua puoliksi auki. Kysyin eräältä muslimiystäväperheeltä, miksi he eivät voi tappaa eläintä kunnolla, ennenkuin alkavat leikellä irti jalkoja tai muita osia. He selittivät, ettei liha ole sen jälkeen syötävää. Heidän uskonsa mukaan eläimen on tunnettava kipu ja kuolema. Muuten se ei aja uhrin tehtävää. Ilman eläimiä heidän tulisi uhrata oma lapsensa, mutta nyt heidän ei tarvitse, koska eläin ajaa heillä saman tarkoituksen.
Ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärrän sydänjuuriani myöten, mikä tärkeä tehtävä Jeesuksella oli meidän kaikkien ihmisten puolesta, jotta kenenkään ei tarvitse uhrata toistaan tai eläimiä. Raamatun Jumala rakasti meitä jonkun kumman syyn takia niin paljon, että antoi ainoan poikansa kuolla ja kärsiä jokaisen ihmisen syntien tähden. Muslimit eivät usko Jeesuksen ristintyöhön, joten juuri tästä syystä he joka vuosi uhraavat tuhansia eläimiä itsensä ja läheistensä vuoksi.
Dhakan kadut ovat olleet viimeisten päivien aikana veren, lihan ja eläinten nahkojen peitossa ja minä olen kysellyt monta kertaa mielessäni: ”Miksi taivaan Isä, miksi?”
Kaikkien näiden kammottavien rituaalien keskellä kuitenkin saanut osakseni myös paljon hyvää. Olen oppinut ihmisten asenteesta elämää kohtaan, ilosta, elämänhalusta, elämän merkityksestä. Olen vieraillut katsomassa historian jäänteitä ,nauttinut ihanista ystävistä ruuan ja keskustelun äärellä. Olen monella tapaa päässyt lähemmäs maata, jonka povessa elämäni on saanut alkunsa. Toki välillä olen joutunut kuuntelemaan iPodistani Lauri Tähkää ja Elonkerjuuta, jotta jokin tuttu ja turvallinen muistuttaa minua Suomesta ja pohjalaisesta menttaliteetista, jonka keskellä olen saanut kasvaa.
Eräänä iltana kuitenkin tajusin, että nimeni Rohima annetaan vain lapselle, jonka vanhemmat ovat muslimeja. Jos kaikki olisi mennyt toisin, iloitsisin samalla tavalla eläinten uhraamisesta kuten kaikki paikallisetkin. Kuitenkin taivaan Isällä näytti olevan toisenlainen suunnitelma kohdalleni ja sain kristityn perheen, jossa kasvaa kristityksi. Tämän oivaltaminen ja sisäistäminen on saanut sieluni kiittämään tästä hienosta osasta Jumalan suunnitelmassa.
Aina en toki tunne ylpeyttä kristityistä ja heidän tavoistaan toimia tai kohdella lähimmäisiään, mutta hyvin ylpeä ja helpottunut voin olla Raamatussa olevasta rakkaudesta ja pelastussuunnitelmasta ihmisiä kohtaan.
Ensi viikolla on tiedossa jotakin erityistä, siispä palataan taas!
