Kirjoittanut
Kirjoittaja on teologian maisteri ja Lähetysyhdistys Kylväjän viestintäpäällikkö. Hän innostuu helposti ja ihmettelee armoa, ehkäpä koko elämän matkan.Kisa siitä kuka on pahiten kaltoinkohdeltu tai kuka on suurin uhri, tulee vastaan iltapäivälehdissä, somessa ja keskusteluohjelmissa. Uhripuhe riisuu vastapuolen argumenteista, eikä aito dialogi taida ollakaan tavoitteena. Kun mielikuvat ratkaisevat, uhrius tarjoaa valtaa. Mahtaako uhriksi julistautunut edes haluta sovintoa vai onko tavoitteena ylläpitää vastakkainasettelua?
Uhriutta korostavassa ajassamme on vaarana, että kristitytkin alkavat kaikuna toistaa maailman soundia. Siitä ei ollut pelkoa, kun vastaani tuli Instagramissa Northwind churchin live, jossa vanhemman sukupolven kristityt jakoivat elämäntarinaansa ja Jumalan kouluissa opittua. Saara Campoksen haastateltavana olleen kansanedustaja ja pastori Antero Laukkasen elämäntarina tihkuu toivoa. Tämän lastenkodin kasvatin ja tarkkisluokan kauhukakaran elämä muuttui, kun hän kuuli lastenleirillä, että hänellä on taivaassa rakastava Isä. Se oli isättömälle pojalle uusi alku.
70-vuotias Kikka Tuokko puolestaan kertoi, että hänestä toivottiin poikaa ja seitsemän ensimmäisen vuoden ajan häntä kutsuttiin Erkiksi.
”Äitini oli ompelija. Silloin tytöt käyttivät hameita, mutta minut puettiin pojan lailla ja hiukseni leikattiin kuin pojan tukka”, Tuokko muistelee. Hän olisi voinut jäädä uhriksi, mutta päätti valita toisin monta kertaa, ja niin tämän naisen tarinassa konkretisoituu Jumalan parantava rakkaus. Hengelliseen perintöön viitaten Tuokko toteaa, että ”Perintöä ei ollut, rakensimme sen Iston kanssa. Hän opetti minua rukoilemaan ja niin päästiin aina eteenpäin.” Kun elämän käyttövoimana ei ole katkeruus tai viha, vaikka siihen syytä olisikin, soundi voi olla tällainen. Me tarvitsemme esimerkkejä ja esikuvia, joissa kuuluu laulu toisesta todellisuudesta.
Jeesus tiesi, että sisäinen maailmamme alkaa loksahdella oikeisiin uomiin, kun löydämme Isän ja hänen rakkautensa. Tuhlaajapojan perheessä molemmat veljekset suhtautuivat isäänsä kylmästi. Nuorempi vaati perinnön tilille saman tien ja katosi näköpiiristä omaisuus mukanaan. Vanhempi toimi hienovaraisemmin, mutta kantoi katkerassa sydämessään uhrin asennetta. Hän näki isänsä orjapiiskurina. Myöhemmin nuorempi pyysi päästä takaisin isänsä orjaksi. Koska kumpikaan veljeksistä ei tuntenut isänsä rakkautta, he kokivat ulkopuolisuutta ja vieroksuivat myös toisiaan.
Ulkopuolisuus ja kaipuu voivatkin ylläpitää uhrin asennetta. Samalla alkaa luonnollisesti etsiä sortajia, jotka ovat syypäitä pahaan oloon. Mutta meidän ei tarvitse tulla uhreiksi päästäksemme lähelle Jeesusta. Puolestamme on jo annettu täydellinen uhri, ja Jeesus kutsuu lähelleen niin uhrit kuin sortajat. Voimme vapautua muiden tekojen tai määrittelyjen tukalasta vankilasta Jumalan lapsen identiteettiin. Maailmankaikkeuden Luoja kutsuu sinut tyttärekseen tai pojakseen, ja hän on jo varannut sinulle perinnön, valtakunnan, joka ei koskaan katoa. Vain näin vihan ja vastakkainasettelun käyttövoima raukeaa ja kurssi suoristuu alkuperäiseen eli rakkauteen.
