Yleensä ultraortodokseista puhuttaessa mieleen tulevat ensimmäisenä mustiin pukeutuneet miehet rukousviittoineen ja tupsuineen. Keskeinen harediyhteisöjen koossapitävä voima ovat kuitenkin naiset, jotka kasvattavat suuren perheen ja hankkivat pääasiallisen elannon perheelleen sillä välin, kun heidän puolisonsa tutkivat pyhiä kirjoituksia. Haredinaisista 70 prosenttia käy ansiotyössä samaan aikaan, kun he synnyttävät keskimäärin 7,2 lasta. Miehistä noin puolet työskentelee. Tooraa opiskelevat miehet saavat valtiolta vaatimattoman rahallisen avustuksen kuukausittain. Monelle naiselle on ylpeyden aihe mahdollistaa puolisonsa kokotoiminen uppoutuminen hengellisiin asioihin. Aineellista vaatimattomuutta pidetään hurskaille juutalaisille perheille sopivana elämäntapana.
Harediyhteisöissä rabbien kontrolli on lisääntynyt viime vuosikymmeninä, ja se pyrkii ulottumaan kaikkein yksityisimmillekin elämänalueille kuten perhesuunnitteluun. Raskaudenehkäisyä ei kaikissa tapauksissa automaattisesti tuomita, mutta rabbit haluaisivat, että pariskunnat neuvottelisivat päätöksistä heidän kanssaan. Jotkut naiset eivät tähän kuitenkaan suostu, vaan tekevät kaikessa hiljaisuudessa ratkaisunsa itse. Syntyvyys on silti edelleen hyvin korkea, ja haredien osuus Israelin väestöstä kasvaa koko ajan. Tällä hetkellä se on jo yli 12 prosenttia, mikä tarkoittaa yli miljoonaa henkeä.
Jerusalemin ultraortodoksialueella Mea Shearimissa kävellessä silmään pistävät taulut, joissa edellytetään kadulla liikkuvilta säädyllistä pukeutumista. Säädyllisyyden rajat kulkevat eri kohdassa, kuin mihin eurooppalainen kristitty on tottunut. Sekä miesten että naisten tulee peittää käsivartensa ja säärensä. Naimisissa olevat naiset verhoavat lisäksi päänsä tai sitten he ovat ajelleet omat hiuksensa pois ja hankkineet peruukin. Juutalaisen tradition mukaan avioituneen naisen hiukset kuuluvat yksityisiin, peitettäviin ruumiinosiin. Eräät suuntaukset menevät äärimmäisyyksiin ja määräävät hiukset kokonaan pois ajeltaviksi. Siten varmistetaan, ettei naisen tukka varmasti pilkahtele päähineen alta. Käskyn ensisijainen tarkoitus ei kuitenkaan ole saada naista näyttämään rumalta, ja niinpä naiset ostavat omien hiusten tilalle kauniita peruukkeja.
Mea Shearimissa asuu myös pieni joukko ankarimman suuntauksen juutalaisia, joiden naiset peittävät kasvonsakin kokonaan, muslimien tapaan. Vaatetta kutsutaan toisinaan frumkaksi, joka on yhdistelmä jiddishin sanaa frum (harras) ja islamin yhteydestä tuttua sanaa burkha. Sekulaari israelilainen media nimittää näitä naisia Taliban-äideiksi.
Myös suljetusta yhteisöstä irrottautuneet ansaitsevat tulla huomatuiksi. Kiinteästä ja kontrolloivasta elämänpiiristä on hyvin vaikea lähteä. Lähtijät joutuvat yleensä oman perheensä hylkäämiksi. Naiset eivät saa enää tavata lapsiaan. Siitä huolimatta etäisyyttä ottavien määrä kasvaa koko ajan, kertoo näitä ihmisiä auttavan hyväntekeväisyysjärjestön johtaja Yair Hass. Kolme neljännestä yhteisöstä lähtevistä on nuoria aikuisia. Naisten osuus on lisääntynyt viime vuosina merkittävästi. Syynä tähän Hass mainitsee sen tosiasian, että kodin ulkopuolella työssä käyvät naiset saavat enenevässä määrin vaikutteita ympäröivästä todellisuudesta ja internetistä.
Bina Broit, kolmekymppinen nainen kertoo, että oikeastaan hän lähti ultraortodoksiperheestään hiustensa takia. Urheilullisen nuoren tytön mieltymykset ja voimakkaat, itsepintaiset kiharat eivät asettuneet hurskaaseen muottiin. Hän sai kuulla asiasta ikäviä kommentteja koko kouluaikansa, kunnes alkoi vihata olemustaan. Nyt vuosia myöhemmin, pitkän ja vaikea tien jälkeen, hän on fitness-urheilija Israelin huipulla.
Useimpia entisiä haredeja ei juhlita mediassa. Moni ei edes antaisi kasvojaan julkisuuteen; syynä voi olla esimerkiksi halu suojella nuorempia sisaruksia. Harhapoluille joutunut perheenjäsen saattaisi pilata näiden mahdollisuudet hyvään avioliittoon. Yhteisönsä jättänyt nainen Rocheleh kertoo, että hänen järjestetty avioliittonsa oli katastofi. Hän oli tavannut miehen vain pari kertaa lyhyesti ennen häitä, ja pian yhteiselämän alettua mies osoittautui väkivaltaiseksi. Nuoren vaimon hädästä ei kukaan välittänyt. Hänelle uskoteltiin, että asiat muuttuisivat, kun hän tulisi raskaaksi. Rocheleh pettyi pahasti kaikkiin, myös Jumalaan. Hän pakeni kotoaan suojataloon, jossa vietti useita kuukausia. Nyt hän on opiskellut itselleen ammatin, avioitunut uudelleen ja saanut kaksi lasta. Hänen asiansa ovat hyvin, mutta hän kaipaa edelleen entistä perhettään.
Lähtijää vastassa on vieras maailma, jossa selviytyminen on valtava ponnistus. Monet haredit puhuvat kotona jiddishiä, jolloin heidän hepreantaitonsa jää heikoksi. Koulukasvatus painottaa uskonnollisia aineita tarjoten vain vähän eväitä tavanomaisessa yhteiskunnassa suoriutumiseen. Uudessa ympäristössä ultraortodoksien sosiaaliset taidot ovat heikot, pukeutuminen erilaista ja sisäistetyt roolimallit kuin toiselta planeetalta. Monella elämän tarkoitus on yhtäkkiä kateissa, kun kaikki pitää rakentaa täysin alusta. Useimmat eivät enää usko rabbiinisen juutalaisuuden hengellisiin periaatteisiin tai edes Jumalaan. Vaikeimmalta tuntuvat juhlapyhät. Silloin perheen ja yhteisten traditioiden puute vyöryy päälle musertavana. Ilman hyväntekeväisyysjärjestön tarjoamaa suojaa moni näistä kovia kokeneista päätyisi todennäköisesti itsemurhaan.
Ultraortodoksisuuden sisällä on jonkun verran heitä, jotka ovat kohdanneet Jeshuan, juutalaisten Messiaan. Tämä on saattanut tapahtua näyssä tai evankeliumeja lukemalla, jos ihminen on jotenkin saanut käsiinsä Uuden testamentin. Tiedämme, että muutamat kokoontuvat yhdessäkin salaa tutkimaan sitä. Jos asia tulee julkiseksi, näillä Nikodemoksilla saattaa olla edessään sama kohtalo kuin uskonsa menettäneillä: perheen hylkäämäksi joutuminen. Kuinka paljon tällaisia ihmisiä on, sitä on vaikea sanoa. Kenties isompi joukko on sellaisia, jotka jäävät sukunsa pariin salaten sen, että uskovat Jeesukseen. Rukoillaan sekä yhteisöön sisään jäävien että kaikkien sieltä pois lähtevien puolesta. Nämä hiljaiset sankarit käyvät monta kamppailua selvitäkseen elämässä eteenpäin.