Kirjoittanut
Tutkija Nancy Piercey on sanonut: postmoderni ihminen kaipaa autenttisuutta. Sana merkitsee luotettavaa, väärentämätöntä ja aitoa.
Christianity Todayssa oli pari vuotta sitten artikkeli, joka inspiroi minua edelleen. Jutussa kerrottiin pienestä, 200 000 asukkaan Richmondin kaupungista Virginiassa Yhdysvalloissa. Kaupungissa oli paljon ongelmia, kuten teiniraskauksia, isättömyyttä ja alhainen koulutustaso.
Esimerkkinä kaupungissa vallinneesta tilanteessa jutussa kerrottiin ala-asteesta, jonka käytävillä haisi virtsa, pihalla lojui oluttölkkejä ja kokaiinin jäämiä löytyi vessasta. Juuri tehtäväänsä valittu kristitty rehtori purskahti itkuun tutustuessaan uuteen kouluunsa. 16 vuoden uurastuksen ansiosta oppimistulokset saatiin kohentumaan, mutta haasteita riitti edelleen: 88% lapsista saa tukea koulun lounaisiin, eli he ovat köyhistä perheistä.
Erityisen huonosti meni Richmondin mustalla yhteisöllä, jossa yksinhuoltajuus oli normi, teiniraskauksia piisasi ja lapsikuolleisuus oli hälyttävä. Richmondin julkisen terveydenhuollon johtajana toimiva lääkäri Donald Stern oli havainnut syyksi isättömyyden, joka periytyi sukupolvelta toiselle. Kaupungissa julkinen terveydenhuolto ja seurakunnat yhdistivät voimansa ponnistellakseen asian korjaamiseksi.
Jutun varsinainen pihvi oli urbaani missio. Richmondiin oli nimittäin muuttanut yliopistokaupungeista korkeasti koulutettuja, keskiluokkaisia kristittyjä perheitä, joiden yhteisenä näkynä on ”urbaani missio”. Sen ideana on elää osana yhteisöä ja palvella sitä omilla lahjoillaan. Nämä perheet lähettivät myös omat lapsensa samoihin kouluihin, joihin naapurin köyhyysrajan alapuolella elävän perheen lapset menivät. Yhdysvalloissa tämä on radikaalia.
Urbaanin mission omaksuneet perheet ajattelivat, ettei ole erikseen arkielämään ja kutsumusta/palvelutehtävää. On vain elämää, jonka he suostuivat jakamaan niiden kanssa, joilla menee paljon heikommin kuin itsellä.
Autenttista, eikö?
Opiskelija- ja Koululaislähetyksen pääsihteeri Jussi Miettinen haastoi meitä suomalaisia samaan Uuden Tien viimeviikkoisessa kolumnissaan: ”Ajassamme kokonaisvaltaisuus on entistä tärkeämpää. Sanat ovat menettäneet merkitystänsä, siksi Sanaa tulee selittää elämällä. Nyt tarvitaan ja kysytään entistä kokonaisvaltaisempaa Sanan totuuksien ja etenkin evankeliumin demonstraatiota. Elämämme on kirje, jota luetaan.”
Entäpä, jos sinut on lähetetty juuri niiden naapureiden, työkavereiden, harrastuskuvioista tuttujen ihmisten keskelle, missä nyt olet? Voisitko rukoilla heidän puolestaan ja kohdata heidät aidosti, rakastavasti juuri niissä tarpeissa, joissa he ovat? Miten evankeliumia voisi demonstroida heille?
Jeesus eli ensi silmäyksellä aika vähäpätöisen elämän. Hän liikkui jalan pienellä alueella, hän oli ammatiltaan duunari ja tavikset olivat kiinnostuneimpia hänen opetuksistaan. Jeesuksen toimintakausi kesti vain kolme vuotta. Silti hän on muuttanut miljoonien ihmisten elämän. Totaalisesti.
Jeesus kutsuu meitä seuraajikseen. Olemmeko valmiita kuulemaan mihin hän meitä kutsuu oma arkemme keskellä? Silloin vähäiseltä näyttävä elämä voikin olla mitä vaikuttavinta elämää.
