Kirjoittanut
Kirjoittaja on toimittaja. Hän viimeistelee filosofian opintojaan Helsingin yliopistossa.Muistan, kuinka ylpeä olin siitä, että olin rukoillut iltarukoukseni säännöllisesti vuosikausia. Voin rehellisesti sanoa, että ehkä kymmeneen vuoteen ei mahtunut kuin kourallinen iltoja, jolloin en ristinyt käsiäni ennen nukkumaanmenoa.
Myöhemmin tajusin, kuinka pakonomainen rituaali siitä oli minulle kehittynyt. Rukous oli minulle tekninen suoritus, jolla hallitsin elämääni liittyvää pelkoa. Se ei ollut dialogia minun ja Jumalan välillä, vaan luettelomainen yksinpuheluni. Ajattelin, että rutiininomaisilla suorituksilla pystyisin miellyttämään Jumalaa. Jumala näkisi minut hyvänä ja hurskaana, jolloin hän suojelisi minua pelkojeni kohteilta.
Tajuttuani tämän lopetin iltarukoukseni. Muistan olleeni aluksi kauhuissani. Hylkäisikö Jumala minut nyt? Mitä minulle käy, jos jään yksin pelkojeni kanssa? Hiljalleen kuitenkin opin elämään turvattomuuden kanssa, ja opin löytämään uudenlaista turvaa. Ajan kuluessa huomasin, että pystyin tuntemaan oloni turvalliseksi, eikä minun tarvinnut ylläpitää tätä turvallisuutta itse. Koin, että Jumala antaa minulle sen lahjaksi, ilman mitään ansioita.
En yritä sanoa, että kaikkien pitäisi luopua rukoilusta, seurakunnasta ja Raamatun lukemisesta. Sen sijaan kannustan tarkastelemaan, minkälaisia tunteita niiden äärellä kukin itsestään löytää. Uskon, että tätä kautta avautuu tie uskossa kasvamiseen ja Jumalan rakkauteen juurtumiseen.
Elämä on usein pelottavaa. Me pelkäämme, miten se kohtelee meitä. Täyttyvätkö unelmamme vai joudummeko pettymään? Rakastetaanko meitä vai hylätäänkö meidät? Monesti koemme, että emme pysty hallitsemaan näitä elämään kuuluvia riskejä. Siksi haluamme usein enemmän turvaa kuin tunnemme sillä hetkellä. Me haluamme ansaita rakkautemme, unelmamme ja turvamme Jumalan edessä.
On äärimmäisen pelottavaa hyväksyä se, että minä en voi ohjailla Jumalan tahtoa. Silloin se ei ole jotain, mihin voin vaikuttaa ajankäytölläni ja toiminnallani. En voi käydä kauppaa Jumalan kanssa elämästäni. Raamatun lukeminen kertoo minulle Jumalasta, mutta se ei estä ikäviä asioita tapahtumasta elämässäni.
Tämän vastakohta on menestysteologia, jossa Jumala siunaa hurskaita poikkeuksetta ja aina. Siinä ihminen uskottelee, että hän voi ostaa valinnoillaan onnellisuutta Jumalalta. Elämän epävarmuus tekee menestysteologiasta houkuttelevan vaihtoehdon. Eikö olisi ihanaa, jos elämään ei sisältyisi epävarmuutta? Se tekisi kaikesta niin paljon helpompaa ja turvallisempaa. Valitse oikein, niin kaikki menee hyvin. Ei sairauksia, pettymyksiä tai epäonnistumisia.
Pelkään, että menestysteologia ei ole totta, eikä sen varaan kannata elämäänsä rakentaa. Hyvienkin ihmisten elämä sisältää tragedioita. Tällainen suojattomuus vaikuttaa aluksi pelottavalta, mutta näyttää meille tien vapauteen. Pelkomme perustuvat siihen, että kuvittelemme ajautuvamme paikkoihin, joissa Jumala ei ole kanssamme. Kun kohtaamme nämä pelot, niin huomaamme, että Jumala kantaa meitä näissäkin paikoissa. Pelko olikin turhaa.
Pelko ylläpitää itseään, kun me yritämme yksin pitää sen loitolla suorituksien avulla. Jos pelon uskaltaa kohdata, niin sen äärellä näkee kirkkaasti, kuinka kyvytön on itse voittamaan sitä. Se on paikka, jossa ihminen on valmis kurottamaan kohti Jumalaa ja luottamaan. Mitään muuta hänellä ei siinä tilanteessa ole. Siksi Jumala odottaa ihmistä siellä.
